lauantai 23. maaliskuuta 2019

SUKLAAGRANOLA JA KARAMELLIBANAANIT (V, GF)


Viikonloput on herkkuaamiaisia varten. Tai sanotaanko että jos arkiaamuna syö mysliä ja normiviikonloppuna tavallista granolaa, niin erikoisviikonloppuversion voi sitten päivittää suklaalla.

Granolassa ylipäätään hyvä juttu on se, että raaka-aineita voi aivan hyvin vaihdella vähän sen mukaan mistä itse tykkää ja mitä sattuu kaapista löytämään. Laita kuitenkin kaurahiutaleiden lisäksi jotain pähkinää ja siemeniä, niistä tulee paahtuessaan ihanan aromaattisia. Kookoslastut eivät ole mitenkään pakollisia ohjeessa, mutta niistä tulee granolaan tosi kivasti lisää rapeutta.

Ohjeesta tulee sen verran granolaa että siitä riittää useampaan annokseen. Söin sitä ainakin karamellisoitujen banaanien ja jogurtin kanssa, jäätelön kanssa ja smoothien kanssa. Ja myös sellaisenaan koska oli niin hyvää.


Suklaagranola (n. 5 dl)

2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1/2 dl kokonaisia (kuorellisia) manteleita 
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1/2 dl auringonkukansiemeniä

3 rkl kookosöljyä
1 rkl nestemäistä makeutusta
1 rkl (raaka)kaakaojauhetta
rouhaisu suolaa

1 dl kookoslastuja
1 dl kuivattuja aprikooseja (tai muita kuivahedelmiä kuten viikuna tai taateli)
halutessa: 1 rkl kaakaonibsejä

n. 40 g tummaa suklaata (esim. 80%)

Rouhi mantelit veitsellä hieman pienemmiksi paloiksi.

Sulata pikkukattilassa miedolla lämmöllä kookosöljy, ja sekoita joukkoon makeutus, kaakaojauhe ja suola. Yhdistä seos kauran, manteleiden ja siemenien kanssa ja sekoita tasaiseksi. Paahda granolaa uunissa 150-asteessa leivinpaperilla päällystetyllä pellillä n. 20 minuuttia. Sekoittele granolaa välillä ja tarkkaile ettei se pääse palamaan.

Pilko aprikoosit pieneksi paloiksi. Yhdistä paahdettu granola aprikoosin, kookoslastujen ja nibsien kanssa ja sekoita lopuksi joukkoon paloiteltu suklaa. Suklaa sulaa kuuman granolan sekaan. Anna granolan viilentyä hieman ja tarjoile se esim. maustamattoman, paksun jogurtin ja karamellibanaanien kanssa. Päälle voi sirotella vielä hieman extramäärän sulaa suklaata koska why not!

Karamellisoidut banaanit

1 banaani / syöjä
1 rkl kookosöljyä tai voita
1 rkl kookossokeria
1 tl vettä
pieni ripaus suolaa

Halkaise banaani. Laita pannulle öljy, sokeri, vesi ja suola. Kuumenna kunnes seos on sulanut. Paista banaania seoksessa molemmin puolin parisen minuuttia, kunnes pinta on hieman ruskistunut. Tarjoile lämpimänä.

SHARE:

2 kommenttia

  1. Kylläpä kuulostaa houkuttelevalta ja näyttää myöskin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tämmösellä setillä on kyllä kiva aloittaa viikonloppu :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig