keskiviikko 21. joulukuuta 2016

VUODEN 2016 RUOKAKIRJAT


Kuluneena vuotena hyllyyni on putkahdellut ihan kunnioitettava määrä uusia ruokakirjoja, osa saatuna ja osa ostettuna, vaikka olinkin mielestäni tänä vuonna kriittisempi kirjojen hankkimista kohtaan. Heh no en näköjään kun tuota pinoa katselee. :D

Kovin monesta en ole erikseen kirjoittanut postausta, ja itse asiassa (liian) monesta on testaamatta vielä ensimmäistäkään reseptiä vaikka korvamerkintöjä on useita, mutta tässä lyhyet kuvaukset kirjoista.

Koko perheen kattaus, Emmi-Liia Sjöholm (Torkkuja ja nokkosia)
Reseptiikkaa allergiaperheen näkökulmasta. Tarkempi kuvaus ja testattu resepti: Mustapapuburgerit. 

Pataruokaa, Meri-Tuuli Lindström
Iso määrä erilaisia lohturuokareseptejä: patoja, keittoja ja haudutettavia ruokia. Rustiikkisen mukava tunnelma. Kasvissyöjälle tosin aika vähän kokattavaa.

Tokio, Richard McCormick's
Yhdistelmä ruokamatka- ja reseptikirjaa. Ohjeet eivät ole ihan helpoimmasta päästä mutta vaikuttavat autenttisilta. Osa raaka-aineista vaatii käyntiä erikoiskaupoissa.

Joulukirja, Virpi Mikkonen (Vanelja) & Riikka Kantinkoski  (Weekday Carnival)
Seesteinen kokonaisuus reseptejä ja diy-lahjaideoita. Tarkempi kuvaus ja testattu resepti: Kookoskaurapuuro lakritsihillolla.

Love & Lemons Cookbook, Jeanine Donofrio (Love & Lemons)
Todella herkullisen näköinen ja kaunis kasvisruokakirja, jossa ohjeet on jaettu 26:n eri pääraaka-aineen (eli kasviksen) mukaan. Jokaista esille nostettua raaka-ainetta on myös käytetty kekseliäästi monella eri tapaa.

Minimalist Baker's Everyday Cooking, Dana Shultz (Minimalist Baker)
Erinomainen vegaaniblogi on tunnettu siitä, että annokset syntyvät mahdollisimman vähistä raaka-aineista. Jostain syystä tämä kirja oli itselleni pieni pettymys, en ole toistaiseksi inspiroitunut kokeilemaan yhtään ohjetta.

Lohturuokaa
, Outi Rinne (MieliRuoka)

Hauskan innovatiivinen ruokakirja, josta ehdin kokeilla jo kahta reseptiä: Viljattomat ihmesämpylät ja Vegaaninen suklaamousse.

Herkku – ravintorikasta ruokaa koko perheelle, Hanna Stolt (Gurmee)
Kirja täynnä (terveellispainotteisia) herkkuohjeita, helppous ja mutkattomuus edellä. Aika paljon samantyyppisiä ohjeita mitä täältä minunkin blogista löytyy.

Suupaloja!, Hannele Hyvärinen (Kokit ja Potit) & Johanna Myllymäki
Makuja ympäri maailman, tarjoiltuna suuhun sopivassa muodossa. Täältä löydät parhaat ideat rentojen illanistujaisten snäkkiosastolle.

Chickpea Flour Does it All, Lindsey S. Love (Dolly and Oatmeal)
Kekseliäs ja inspiroiva kirja, jossa on käytetty kikherne- eli gramjauhoa monipuolisesti suolaisista makeisiin resepteihin. Reseptit jaoteltu vuodenaikojen mukaan. Olen testannut: Vegaanin huijausomeletti.

Syötäviä vietäviä, Mari Moilanen (Jotain maukasta)
Kauniin kirjan painotus on leivonnaisissa ja makeissa ruokalahjoissa, mutta omat osiot löytyvät myös säilötyille vietäville, mausteille ja ihan kaupastakin ostetuille ruokalahjoille.

Kasvisruokaa koko perheelle, Sara Ask & Lisa Bjärnbo
Tässäkin mutkatonta kasvisruokaa lapsiperheen (ja miksei lapsettomankin) makuun. Tarkempi kuvaus ja testattu resepti: Auringonkukkaohuikaisia hernesoseella.

Alternative Baker, Alanna Taylor-Tobin (Bojon Gourmet)
Tämä kirja saapui juuri, joten en ole vielä ehtinyt testaamaan ohjeita, mutta sanoisin että tässä on erinomainen perusteos jokaisen gluteenittoman leipurin keittiöön. Kirjassa käydään läpi mm. erilaisten jauhotyyppien käyttöä ja reseptiikkaa löytyy piirakoista kekseihin.

Jäävuoren huippu – salaattikirja, Jonna Vormala
Salaattifaneille monipuolinen kirja. Tarkempi kuvaus ja testattu resepti: Kikherne-pinaattisalaattia parsaraidalla.

Hyvän olo jäätelökirja, Virpi Mikkonen (Vanelja) & Tuulia Talvio (Tuulia)
Titteli vuoden herkullisimman näköisestä teoksesta menee tälle hyvisjäätelökirjalle. Tarkempi kuvaus ja testattu resepti: Toffeinen karamellijäätelö.

Satokauden ruokaa, Hanna Hurtta (Hannan soppa) & Satokausikalenteri
Valtava määrä reseptejä jaoteltuna aina sesongin raaka-aineiden mukaan. Arkiruoan inspiraatiopulan pelastaja.

Tästä kasasta löytyy varmasti kokattavaa makuun kuin makuun! Ja niin mahtavia kuin ruokablogit ovatkin, niin välillä on mukava selailla reseptiikkaa ihan vanhalta kunnon paperilta. :)

SHARE:

12 kommenttia

  1. Ihanaa nähdä Herkku tällä listalla �� Ja muutama hyvä uusi tärppi itsellenikin. Kiitos! ����

    VastaaPoista
  2. Vaikuttavassa seurassa ;) Itselläni on wish listilla keikkunut jo jonkin aikaa tuo Chickpea Flour Does it All.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ansaitusti! :) Tuo Chickpea-kirja oli kyllä positiivinen yllätys, täynnä hyviä ideoita ja ulkoasukin on tyylikäs (mitä ei aina voi sanoa jenkkiruokakirjoista).

      Poista
  3. Mistä olet saanut/ostanut nuo ulkomaiset keittokirjat? :) Ootko tilannut ulkomailta? Juurikin tuo chickpea flour-kirja ja love&lemons on ollut toivelistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tilannut ne ihan Adlibriksestä, sieltä saa aika hyvin myös noita englanninkielisiä kirjoja plus ei tarvi maksaa toimituskuluja :)

      Poista
  4. Mukava pino, kiitos vinkeistä! :) Tuo Love&lemons taitaakin lähteä tilaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yksi vuoden kauneimmista kirjoista mielestäni :) Vielä en ole ehtinyt reseptejä testata mutta korvamerkittynä on useita!

      Poista
  5. Ihania kirjoja on tänä vuonna tullut ulos painosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näköjään kun itsellenikin näin monta kertyi vaikka ei pitänyt :D

      Poista
  6. Mullakin on toi Alternative baker, kun gluteeniton leivonta kiinnostaa kovasti. Inspiroiva opus ja niin kauniita juttuja. Tosin olin vähän pettynyt, että nämä gluteenittomat jauhoseokset ovat aina niin monimutkaisia. Aioin keksiä simppelimpiä vaihtoehtoja kuin tyyliin neljää jauhoa, joista vain kahta saa lähikaupoista... Ja kiitos, tuttu kirja jutussa myös esillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä totta että liian monimutkaisia ovat usein nuo gf-jauhoseokset, aika harva jaksaa sekoitella vaikkapa montaa erikoisjauhoa eri suhteessa yhteen (en minä ainakaan). Kerro heti jos keksit helpompia, mutta toimivia yhdistelmiä! :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig