tiistai 27. joulukuuta 2016

JUUSTOMUUSI RUSKISTETULLA VOILLA


Toivottavasti kaikilla oli ihana joulu!

Omani sujui perinteisen mukavasti, tosin jouluillallinen muuttui tänä vuonna aikataulullisista syistä joululounaaksi kun pöytä katettiin jo kahdentoista aikaan, ja lahjat oli jaettu kello kahteen mennessä. Mutta kun ulkona on päivälläkin täysin hämärää niin samapa tuo, tunnelma ei paljon eroa illasta.

Mikäli jouluähky pääsi yllättämään ja kaipaat jotain raikkaampaa tai kevyempää syötävää niin suosittelen tsekkaamaan blogin salaatit.

Mikäli taas arkiruoka maistuu hieman ronskimmassakin muodossa, niin kokeilepa tuunata perunamuusi uuteen, herkullisempaan muotoon. Perusmuusi muuttuu nimittäin täysin vastustamattomaksi kun mukaan lisää hieman juustoa ja ruskistettua voita. Ruskistettu voi tuo muusiin jopa hieman karamellimaista makua, nam!

Ruskistetun voin suhteen on kahta koulukuntaa, mitä tulee ruskistumisen yhteydessä syntyvään tummaan pohjasakkaan: toiset jättävät sen kattilan pohjalle (tai siivilöivät pois), kun taas toiset vispaavat sen muun voin sekaan. Itse tykkään vispata tummentumat sekaan, se tuo makuun hieman lisää paahteisuutta. Mutta voit testata molempia ja päättää itse.

Kahden juuston perunamuusi (keskikokoinen annos)

1 kg perunoita
vähintään 1 dl täysmaitoa
1/2 dl raastettua (mature) cheddaria
1/2 dl raastettua parmesania
4 rkl voita
suolaa + pippuria
halutessa: ripaus valkosipulijauhetta

Kuori perunat, pilko pienemmäksi ja keitä vedessä kunnes ovat pehmeitä. Lisää joukkoon maito ja survo esim. perunanuijalla tasaiseksi muusiksi (tai mikä onkaan suosikkitapasi valmistaa muusi). Maidon sopiva määrä riippuu siitä millaisesta muusin koostumuksesta pidät, lisää maitoa siis tarvittaessa. Itse suosin aika pehmeää muusia ja maitoa meni arviolta noin 1 1/2 dl.

Sekoita joukkoon juustoraasteet ja mausteet. Maista että muusissa on sopiva määrä suolaa. Anna muusin olla levyllä matalalla lämmöllä sen aikaa, että saat ruskistetun voin tehtyä.

Laita voi pieneen kattilaan ja lämmitä sitä keskilämmöllä välillä sekoitellen, kunnes voi muuttuu kullanruskeaksi ja tuoksuu ihanan pähkinäiselle. Tähän menee (kattilasta riippuen) muutama minuutti. Ota kattila heti pois levyltä ettei voi pala, ja kaada voi samantien muusin päälle. Tarjoile muusi lämpimänä.

SHARE:

10 kommenttia

  1. Tämä on taas niitä, että miksi ihmeessä ei ole aiemmin käynyt mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että mikä vaan paranee lisäämällä siihen ruskistettua voita :)

      Poista
  2. Aaaah mikä muussi! Mihinkäs se ruskistettu voi ei sopiskaan. Ja oon samoilla linjoilla niiden tummemtumien mukaan sekoittamisen suhteen :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muutenkin ihan liikaa vaivaa alkaa niitä tummentumia sieltä erottelemaan ;)

      Poista
  3. Ruskistettu voi! <3 Kuulostaa aivan mahtavalle muusille, ei voi olla tän herkumpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän kanssa kannattaa olla vähän varovainen ettei mene ahmimiseksi :P

      Poista
  4. Todellakin, herkkumuusia lautasellinen kiitos :D Oikein hyvää uutta vuotta Lotta.

    VastaaPoista
  5. Mulle kun valkeni tuo ruskistetun voin ihanuus, laitan sitä nykyään suunnilleen kaikkeen... Porkkana-palsternakkapyre ruskistetulla voilla on mun uusi suosikki.

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig