torstai 25. syyskuuta 2014

OMENA-RAAKAKAKKU KARAMELLIKASTIKKEELLA


Tähän aikaan vuodesta kotimaisia omenoita tursuaa joka tuutista, taisipa joku jakaa niitä ilmaiseksikin Kampin Narinkkatorilla jokin aika sitten.

Tein jo yhden satsin omena-crumblea, mutta omppuja riittää joten kokeilin tuupata niitä myös raakakakkuun. Tuli yhtään liioittelematta superhyvää! Resepti on tällä kertaa ihan oma sävellys, tosin tuon pähkinävoista tehdyn karamellikastikkeen idean näin jossain päin nettiä ja hyödynsin sen tässä. Omena + maapähkinävoi = yllättävät bestikset!

En muista käyttämieni omenoiden lajiketta, mutta eivät ainakaan olleet valkeita kuulaita (ainoa kotimainen lajike jonka tunnistan ;). Maku oli kuitenkin makea ja hieman kirpeä, ja koostumus ei ollut jauhoinen vaan kiinteä.

Vuoka jälleen hieman tavallista pienempi (⌀ 18cm) eli laita isompaan vuokaan vähän enemmän aineksia.


Omena-raakakakku

Pohja
1 dl pähkinöitä (käytin pekaanipähkinöitä)
n. 1 dl eli about 7 kpl pehmeitä (tuoreita) taateleita
1/2 tl kanelia
pieni ripaus suolaa

Täyte
3 dl cashew-pähkinöitä (liota etukäteen vähintään 4 tuntia)
4 kpl kotimaisia (pienehköjä) omenoita
1/2 - 1 dl nestemäistä maketusta (käytin kookosnektaria, ei-vegaanit voivat laittaa myös esim. hunajaa)
n. 1/2 dl sulaa kookosöljyä
muutama rkl sitruunanmehua
1/2 tl kanelia
1 tl aitovaniljajauhetta
mahdollisesti pieni määrä vettä
valinnainen: 1 tl hienoa psylliumjauhetta (jos et käytä niin laita pari rkl enemmän kookosöljyä)

Karamellikastike
n. 1 osa makeuttamatonta pähkinävoita (esim. maapähkinävoita)
n. 1 osa nestemäistä makeutusta (käytin kookosnektaria)
pari tl vettä

Koristeeksi: muutama omena

Tee pohja muusaamalla ainekset keskenään. Itse murskaan ensin pähkinät blenderissä pienemmäksi ja työstän loput ainekset sekaan sauvasekoittimella. Painele vuoan pohjalle ja laita hetkeksi pakastimeen.

Laita ainekset blenderiin ja blendaa täydellä teholla kunnes seos on sileää. Jos sinulla ei ole tampperia (ja megatehokasta blenderiä) auta varovasti lusikalla seosta silenemään painelemalla sitä reunoilta alas. Jähmeäntuntuiseen seokseen voi laittaa muutaman ruokalusikallisen vettä. Maistele seosta ja säädä makeutta ja happamuutta (sitruuna), itse olen huomannut että seos ei mene oikeastaan koskaan heti kerralla oikein, vaan makujen tasapainoa saa aina vähän säätää. :)

Laitoin täytteeseen lisäksi psylliumia, sillä tykkään sen kiinteyttävistä ominaisuuksista; sen avulla kakkua voi helposti säilyttää muutaman päivän jääkaapissakin pakastimen sijaan jolloin se on heti tarjoiluvalmista. Mutta psyllium ei tosiaan ole mitenkään pakollinen tässä.

Kaada ja tasoita täyte pohjan päälle, ja laita muutamaksi tunniksi pakastimeen jähmettymään.

Tee karamellikastike sekoittamalla pähkinävoi ja makeutusaine keskenään. Oma maapähkinävoini oli aika jähmeää, joten laitoin sekaan 1-2 teelusikallista vettä. Kookosnektari toimii tässä tosi hyvin, koska sen oma maku on jo valmiiksi hieman karamellimainen, vastaavalla tavalla voisi toimia esim. vaahterasiirappi. Hunajakin tietysti käy. Maistele omaan makuusi sopiva makeusaste.

Koristele kakku omenanpaloilla ja valuta päälle hieman kastiketta. Leikkaa paloiksi ja valuta annospalojen päälle vielä lisää kastiketta (koska se on vain niin hyvää). :)


SHARE:

30 kommenttia

  1. Ooh, jestas miten hyvältä näyttää!!
    Saisikohan tuon taatelin vielä korvattua jollain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo taatelin tilalle voi laittaa mitä vaan muuta kuivahedelmää, esim. aprikooseja, viikunoita tai vaikka rusinoita jos niistä tykkää! :)

      Poista
  2. Voin lähes maistaa kakun mielessäni - ja miten upea se on! Taidan lähteä tästä taatelikauppaan...

    Mä usein dippailen omenalohkoja maapähkinävoihin jos yllättävä välipalan tarve (tai maapähkinävoin himo) iskee. Ne on kyllä hyvät yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva välipalaidea! Mun mielestä kannattaa aina hyödyntää tilaisuudet yhdistää maapähkinävoita johonkin. :)

      Poista
  3. Oot kyllä ihmeellinen! Tää näyttää niin hyvältä, ja just viime viikolla itekin suunnittelin tekeväni jotain raakaherkkua, missä hyödyntäisin omenoita - ehdit kuitenkin ensin ;) Tää menee ehdottomasti heti viikonloppuna kokeiluun! :)

    www.trainingdrama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilin eka et omenat on liian mietoja sopiakseen raakakakkuun, mutta ne toimikin tosi kivasti tässä. Ja kastike tietty kruunaa kokonaisuuden. Tsemppiä kokkailuun! :)

      Poista
  4. No morjens, mikä kakku! Mulla onkin edellinen mustikkaraakakakku huvennut pakkasesta (kakkua pitää aina olla saatavilla!), joten tämä ohje tuleekin heti viikonloppuna kokeiluun. Iso kiitos inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla kohdallani olis aika vaarallista, jos kakkua olis aina hollilla. :) Syötin tämänkin melkein kokonaan kavereille, tosin nyt ehkä vähän harmittaa.. ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitti! Onneksi näitä kotimaisia omppuja ei tarvi kuoria niin ulkonäkökin on kivempi :)

      Poista
  6. Ihan mielettömän näkönen kakku! Pitää toivoa, että tulis jotkut kissanristiäiset lähiaikoina niin sais tekosyyn pyöräyttää tämmösen. Yksinasuvalle muuten vähän liian iso kakku purtavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä hyvä kakku on jo itsessään syy pitää pienet kestit! ;)

      Poista
  7. Tämä on ehkä nätein näkemäni kakku ikinä! Ja tuo täyte näyttää samettisen herkulliselta. Ihana blogi sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho aikamoinen kehu, kiitos! Sinulla on myös hirmu kaunis blogi :)

      Poista
  8. Ai että näyttää hyvältä, slurps! Aloin myös juuri seuraamaan blogiasi ja reseptejäsi :)

    VastaaPoista
  9. Tein kakkua vkoloppuna ja se oli herkullista :) tuli joulu mieleen kanelin ja omenan yhdistelmästä ja kakku sopisikin joulupöytään mainiosti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa et tykkäsit! Jouluisemman version tästä sais varmaan just mausteita lisäämällä, eli kanelin lisäksi esim. kardemummaa, inkivääriä ja neilikkaa sekaan. :)

      Poista
  10. Siis vau! Ihanan näköinen! Ihan pakko tehdä joku päivä tällaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa tehdä pian kun kotimaisia omppuja on vielä hyvin saatavilla. :)

      Poista
  11. Oi miten herkullisen näköinen ja kuuloinen! Pakko kyllä viimeinkin kokeilla raakakakkuja, en ole vielä uskaltautunut tekemään niitä itse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tämä ei ollut mielestäni mitenkään erityisen vaikea valmistaa, ja ainekset on aika peruskauraa eli voisi olla hyvä kakku aloittaa kokeilut. :)

      Poista
  12. PARAS RAAKAKAKKU IKINÄ. Ihan täydellistä. Kiitos.

    VastaaPoista
  13. Tästä tuli kyllä todella hyvää! Valkeakuulas oli tähän kakkuun ehkä vähän turhan mieto omena, mutta pitää kyllä ehdottomasti kokeilla uudestaan vähän kirpakammalla lajikkeella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Valkea kuulas taitaa olla miedoimmasta päästä omenoita, kakun makumaailmaa voi tosiaan vähän säätää käyttämällä joko selkeästi makeita tai sitten kirpeitä lajikkeita. :)

      Poista
    2. Red delicious -lajike toimi muuten älyttömän hyvin joulukakussa. :) Linkkasin ohjeesi blogiini. Hyvää joulua. ^_^

      Poista
    3. Kauniin kakun olit tehnyt! Hyvää joulua myös sinulle :)

      Poista
  14. Minkä kokoinen vuoka sulla oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, vuoan koko lukee tuolla tekstissä eli halkaisija on 18cm.

      Poista

Blogger Template Created by pipdig