sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

GLUTEENITTOMAT & VEGAANISET RIESKAT (PARSALLA JA PAPUTAHNALLA)


Hurahdin nyt jotenkin ihan kunnolla tuohon parsaan ja reseptejä on tulossa tämän lisäksi vielä yksi. Ehkä sitten saa riittää (vuoden päästä taas lisää).

Testailin tällaisia pehmeitä rieskamaisia leipäsiä, jotka sää kääräistyä kätevästi rullalle ja syötyä sormin. Leipäset onnistuivatkin tosi hyvin, mutta täytteet on sitten toinen tarina. Minulla nimittäin selvisi näitä syödessä että en välttämättä niin tykkääkään raa'asta parsasta. :D Ainakaan näin raakana suikaloina. Kun leipästä haukatessa kaikki muu on melko pehmeää, niin sellainen hieman kova parsaviipale siellä välissä ei olekaan ihan paras juttu ainakaan suuntuntuman kannalta. Tämän ongelman voinee korjata kiehauttamalla parsasuikaleet nopeasti kuumassa vedessä. Tai tekemällä esim. parsapestoa. Tai laittamalla päälle jotain muuta. Jaan kuitenkin tämän ohjeen koska itse rieskaleivät (vai mitä nyt ovatkaan) ovat tosi hyviä. Samoin lettujen päälle tuleva paputahna oli myös hyvää joten saatte senkin ohjeen.

Reseptistä tulee noin 4 lettua, jos haluat tehdä niitä enemmän, tuplaa raaka-aineiden määrä.


Gluteenittomat  ja vegaaniset rieskaleipäset (n. 4 kpl)

1 dl mantelijauhoja
1 dl perunajauhoja
2 dl kaura- tai kookosmaitoa
n. 1/2 tl suolaa
halutessa: valkosipulijauhetta, kuivattuja yrttejä

Vispaa ainekset yhteen kunnes siinä ei ole enää möykkyjä. Kaada taikinaa kuumalle pannulle ja paista lettua n. pari minuuttia kunnes se on melko jähmettynyt. Käännä ympäri ja paista toinen puoli. Pinnoitetulle pannulle ei tarvitse paistoöljyä, pinnoittamattomalle (esim. valurauta) laita hieman.

Täytä letut esim. paputahnalla, suikaloidulla parsalla (or not), paahdetuilla siemenillä ja yrteillä.

Paputahna

2 dl valkoisia papuja
1 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
reilu rouhaisu suolaa
muutama rkl vettä
halutessa: 2 rkl oluthiivahiutaleita

Aja ainekset esim. monitoimikoneessa sileäksi tahnaksi. Lisää vettä sen verran että tahna on koostumukseltaan sopivan pehmeää. Levitä rieskojen päälle.



SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig