torstai 9. elokuuta 2018

PERSIKKA-VADELMAJÄÄTELÖ (PEACH MELBA)


Ennätyslämpimästä kesästä huolimatta olen syönyt viime kuukausien aikana harvinaisen vähän jäätelöä. En tiedä mistä tämä johtuu, yleensä se menee ihan toisinpäin – mitä lämpimämpi, sitä enemmän kuluu jätskiä.

Jäätelökoneenkin kaivoin esiin ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla, mutta eiköhän tässä ehdi vielä hyvin ottaa kesän jäätelökiintiötä kiinni.

Halusin testata vegaanista jäätelöä johon ei tule kookosta, joten kokeilin käyttää massan valmistamiseen kauramaitoa ja kauravispiä. Jäätelön koostumuksesta tuli aivan erinomainen, ihanan kermaisen täyteläinen. Mutta joku siinä kauravispin maussa vähän tökkii, maku tuli sen verran ikävästi läpi lopputuloksessa että en halua kokeilla kaurajäätelöä enää uudelleen ainakaan hetkeen.

Päädyin sitten lopulta tekemään ihan tavallista maitojäätelöä kermasta ja jogurtista. Tämä on ainakin monesti testattu ja hyväksi todettu kermaisen raikas jäätelöpohja joka ei koskaan petä.

Mauksi laitoin sesonginmukaisesti persikkaa ja piristin jäätelöä vadelmaraidoilla. Tosi herkullinen yhdistelmä!

Lisää jäätelöohjeita (tavallisia ja vegaanisia) löytyy jäätelö-tagin alta.


Persikka-vadelma eli Peach Melba -jäätelö

2 dl kuohukermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
4 dl persikkakuutioita (n. 5 kokonaista persikkaa)
3 rkl kookossokeria tai vastaavaa

2 dl vadelmia (tuore tai pakaste)
1 tl nestemäistä makeutusta

Laita jäätelön ainekset blenderiin ja aja sileäksi massaksi. Maista ja lisää makeutusta tarvittaessa. Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna pyöriä kunnes jäätelö on jähmettynyt.

Valmista vadelmakastike muusaamalla vadelmat (jos käytät pakastemarjoja, sulata ne ensin) ja tilkka makeutusta esim. haarukalla soseeksi.

Annostele jäätelö laakeaan astiaan ja lusikoi sekaan vadelmakastike raitoina. Pakasta jäätelöä vielä noin tunnin ajan tai kunnes rakenne on halutunlainen.

Jos et omista jäätelökonetta, massan voi laittaa heti suoraan astiaan ja pakastaa ensin muutaman tunnin ajan (sekoittele noin puolen tunnin välein). Kun massa alkaa olla jähmettyneempää, lisää vadelmakastike ja pakasta vielä noin tunnin ajan tai kunnes rakenne on halutunlainen.

Kauniimmat pallot (kuin omani) saat jos omistat jäätelökauhan. :)


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig