lauantai 9. toukokuuta 2015

RAAKAKAKKU-INSPIRAATIOTA


Tekisikö mieli yllättää äiti sunnuntaina raakakakulla? Harmittelin ensin kun en ole ehtinyt valmistella uutta aiheeseen sopivaa reseptiä, mutta tuli sitten mieleen että onhan näitä täällä valmiiksikin jo vaikka kuinka paljon. Eli tässä ideoita raakakakkuleivontaan (ja pariin melkein-raakakakkuun) jo aiemmin julkaistujen ohjeiden muodossa.

Kaikki ohjeet ovat viljattomia, maidottomia ja ilman valkoista sokeria. Ohjeet sopivat myös vegaaneille. Poikkeuksen tekee mustikka-jogurttikakku, jonka jogurtin voi halutessaan korvata maustamattomalla kasvipohjaisella jogurtilla.


Raikkaita ja marjaisia kakkuja:

The klassikko eli Vadelmainen juustokakku
Mansikkakakku
Passionhedelmäkakku 
Mustikkakakku 

Nämä kaikki perustuvat käytännössä samaan ohjeeseen (vadelmajuustokakku), vain eri marjoilla/hedelmillä.


Hedelmäisiä kakkuja:

Mango-aprikoosikakku 
Veriappelsiinikakku 
Appelsiini-inkamarja-valkosuklaakakku 
Omenakakku karamellikastikkeella


Sekalaisia kakkuja:

Porkkanaleivokset 
Kinuski-suklaakakku
Mustikka-jogurttikakku (ei täysin raaka)
Kurpitsakakku


Suklaisia kakkuja:

Superhelppo suklaakakku (ei täysin raaka)
Superhelppo suklaakakku: maapähkinävoi (ei täysin raaka)
Suklaa-vadelmakakku (voimakkaan suklainen)
Suklaakakku (miedon suklainen)


Päivitys 5/2016, uusia kakkuja:

Mangoleivokset
Superhelppo suklaakakku: minttu (ei täysin raaka)
Puolukkakakku karamellikastikkeella
Ananas-valkosuklaaleivokset


Päivitys 10/2016, uusia (lakritsilla maustettuja) kakkuja:

Lakritsi-sitruunaraakakakkupalat
Moussemainen lakritsi-suklaaraakakakku

Hyviä leivontahetkiä! :)
SHARE:

12 kommenttia

  1. Olipa tosi kiva ja hyödyllinen postaus - kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva oli perehtyä omiin arkistoihin, muutaman kakun olin jo unohtanutkin! :)

      Poista
  2. Todella herkullisen näköisiä! Ehdin jo tehdä äitille mansikkaisen raakakakun, mutta eiköhän näitä voi kokeilla myöhemminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä kakkua voi (pitää) tehdä muulloinkin kuin juhlapäivinä :)

      Poista
  3. Hei, oletko koskaan kokeillut pähkinättömän raakakakun tekoa? itselleni on tuttua muokata ohjeita jo allergian mukaan mutta olisi ihana törmätä joskus jo valmiiseen pähkinättömään reseptiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, hyvä kysymys, en ole tainnut koskaan tehdä täysin pähkinätöntä. Riippuu toki siitäkin lasketaanko kookos pähkinäksi. Pähkinättömiä pohjia olen kyllä kokeillut mm. siemenillä ja kookoslastuilla, täällä yksi esimerkki: http://syotava.blogspot.fi/2013/05/lemon-pie-raakakakku.html. Täytteessä on usein tuota cashewta, mutta sen voisi kokeilla korvata esim. kookosmaidon kovettuneella osalla. Ja suklaakakuissahan ei cashewta välttämättä tarvitse ollenkaan, kuten esim tässä: http://syotava.blogspot.fi/2014/10/erittain-suklainen-raakasuklaa.html.

      Poista
  4. Heippa, osaisitko vastata pitkään askartuttaneeseen kysymykseen..
    Lähes kaikissa ohjeissa on cashew-pähkinää,jota en allergian takia voi syödä. Voiko sen ohjeissa täytteissä korvata mantelilla tai siemenillä ilman, että koostumus muuttuu paljon? Herkullisen näköisiä reseptejä muuten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos. :) Suoraa cashewn korvaajaa (joka toimisi kaikissa ohjeissa 1:1) on vähän haastavaa keksiä, mutta macadamiaa voisi ainakin kokeilla. Voi tosin olla että kakusta tulee tällöin hieman rasvaisempi. Pinjansiemenet voisivat toimia myös. Ja yksi vaihtoehto korvata täytettä on kovettunut kookosmaito/kerma. Mantelista ei taida niin helposti saada sellaista kermaista koostumusta..

      Tuossa ylempänä kommentoinkin, että suklaisissa kakuissa cashewtä ei tarvitse välttämättä ollenkaan, kuten esim tässä: http://syotava.blogspot.fi/2014/10/erittain-suklainen-raakasuklaa.html

      Poista
  5. Ou nou liian monta herkullista vaihtoehtoa :D Voisin tehdä monta synttäreille, mutta ei ole kakkuvuokia niin montaa. Perus vadelmaraakakakkua eri variaatioilla olen tehnyt pari kertaa ja se on kyllä hyvä ja varma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mun suosikkeja on myös vadelmaraakakakku ja siitä erilaiset marja- tai hedelmäversiot. Kokeile myös tehdä sellainen kakku jossa on kaksi eri makuista kerrosta, niin saat vähän niinkuin kaksi kakkua samassa :)

      Poista
  6. Jestas sentäs.... Miksi en ole näihin törmännyt aiemmin....
    En uskalla alkaa vielä reseptejä tutkimaan, kun herkkuhammasta alkoi jo pelkät kuvat kolottamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi varmaan ensin syödä joku jälkkäri ennen kuin selaa herkkuohjeita :D

      Poista

Blogger Template Created by pipdig