torstai 8. tammikuuta 2015

KIROILEVAN VEGAANIN PAD-THAI


Yksi itselleni antamista joululahjakirjoista oli Thug Kitchen. Blogi on ollut viime vuosina jenkkilässä aikamoinen ilmiö, ja faneja riittää aina Gwyneth Paltrowsta alkaen. Huomion syy selviää lukiessa tekstejä: blogissa (ja kirjassa) kokataan herkullisen näköistä ruokaa tuoreista raaka-aineista, mutta käytetään ruokamaailmassa harvemmin nähtyä ronskin värikästä kieltä.

Esimerkki reseptiikasta: "Add the shallots and fry those fuckers until they start to char around the edges. Add the broccoli and keep that shit up for another two minutes until the broccoli is kinda charred but isn't limp as fuck."

I like their style. :D

Voi olla että kaikkiin ei uppoa mutta itseäni ainakin naurattaa tällainen kieli poskella vedetty rekkamiespuhe. Homman juju on lisäksi siinä, että kaikki ohjeet ovat vegaanisia, mutta sitä ei nosteta mitenkään erityisesti esille. Esimerkiksi kirjassa ruokavalio on mainittu vähän niinkuin ohimennen alkutekstien lopussa kappaleessa "Hold the fuck up, where's the meat". Näin ronskimmin tarjoiltuna moni ei-perinteisestä vegaanikohderyhmää edustava saattaakin tarttua ohjeisiin ihan huomaamattaan.

Illuusio ronskeista kokkaajaäijistä tosin hieman vesittyi taannoin, kun paljastui ketkä ovat ilmiön takana (vaaleaihoinen nuori pariskunta), mutta väliäkös tuolla kun reseptit kerta toimivat.


Itse tekaisin kirjasta ensimmäisenä värikkään runsaan pad thain tofun kera. Reseptin meinasin kuitenkin kirjoittaa ihan normikielellä, vai pitäiskö sittenkin lähteä tälle linjalle: "Lisää salottisipulit ja paista niitä pirulaisia kunnes alkavat tummenemaan. Lisää parsakaali ja paistele koko hommaa kunnes parsakaali on vähän niinkuin kypsynyt muttei mikään lötkö paska." :D

Pad thai tofulla (2:lle)

Kastike
1/2 dl limen mehua
1/3 dl soijakastiketta
1/3 dl tamarinditahnaa
3 rkl nestemäistä makeutusta (esim. kookossiirappia tai ei-vegaanit hunajaa)
3 rkl tomaattipyrettä (ei-vegaanit voivat myös laittaa tilalle kalakastiketta)
3 rkl riisiviinietikkaa (tai vähän vähemmän esim. omenaviinietikkaa)

Pad thai
paketti kiinteää tofua (valmiiksi marinoitua esim. Jalotofulta, tai marinoi itse) 
riisinuudeleita
parsakaalia
muutama salottisipuli
muutama valkosipulinkynsi

(puna)kaalia
tuoretta korianteria
porkkanaa
(mungopavun)ituja
maapähkinää (käytin suolapähkinää)
limelohkoja

Vispaa kastikkeen ainekset sekaisin, tsekkaa että maut ovat mielestäsi balanssissa ja säädä tarvittaessa.

Keitä nuudelit nopeasti kiehuvassa vedessä.

Leikkaa tofu kuutioiksi ja paista kuumalla pannulla useamman minuutin ajan per puoli, kunnes pinta saa väriä. Nosta sivuun.

Laita pannulle öljyä ja paista pilkottuja salotteja hetki. Lisää pilkotut parsakaalit ja paista vielä muutaman minuutin ajan. Lisää pilkotut valkosipulinkynnet, riisinuudeli ja reilu puoli desiä kastiketta. Sekoita koko ajan samalla kun kastike imeytyy (n. puolen minuutin ajan). Lisää tofu ja laita lisää kastiketta (niin paljon kuin haluat, tsekkaa maistamalla).

Ota kattila pois levyltä, ja kääntele joukkoon ohueksi pilkottu porkkana ja kaali, korianteri ja idut. Ripottele päälle lopuksi kevyesti murskattua pähkinää, ja purista halutessasi hieman limeä. Tarjoile heti.

SHARE:

6 kommenttia

  1. haha, alkoi kyllä hekotuttamaan tuo roisimpi suomenkielinen reseptinäytteesi :D Jotenkin se omalla kielellä on vielä hätkähdyttävämpää.
    ruoka(kin) näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että lukijat kaikkoais aika nopeaa jos lähtis tuolle linjalle :D

      Poista
  2. Haha, olen lukenut kirjasta ja se kiinnostaisi kovasti myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä noi reseptit kaiken läpän takana on ihan päteviä! :)

      Poista
  3. Kutkuttavimmaksi tuon tekee yhdistelmä vegaanius ja ronski äijämeininki. Mielikuvissa ne eivät aina osu samaan persoonaan. Vaikka eihän ruokavalio äijyyttä vie :-)
    Tämä resepti joka tapauksessa osui ja upposi, täytyy testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, tässä on hoksattu yllättävä ja mieleenjäävä yhdistelmä -> erottautumiskeinona fiksu veto. Unohtamatta tietysti hyvää ruokaa. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig