perjantai 22. elokuuta 2014

RAAKALEIPURIN PARHAAT KAKUT: INKAMARJA-APPELSIINI & VALKOSUKLAA


Edellisen postauksen sanoista tekoihin.

Sain jokin aika sitten käsiini erittäin kiinnostavan oloisen ruokakirjan: Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut.* Ja onpa muuten inspiroiva kirja! Laitoin heti ainakin kolme reseptiä testausjonoon. Kakkujen lisäksi kirjassa on ohjeita mm. myös raakapiirakoihin, raakasuklaaseen ja muunnelmiin klassisista leivonnaisista. Reseptit on kirjoitettu selkeästi ja yksityiskohtaisesti auki, ja pienet tarinat tekevät ohjeista helposti lähestyttäviä. Ruokakuvat ovat tietysti kauniita ja taitto tyylikkään pelkistetty. Paperihifistelijänä pitää todeta vielä että tykkään tosi paljon kirjan hieman huokoisesta paperivalinnasta. :)


Suurin osa kirjan ohjeista on julkaistu jo aiemmin ainakin Jolien nettisivuilla. Olin joskus keväällä laittanut kirjanmerkkeihini inkamarjakakun valkosuklaakuorrutteella, ja sitten unohtanut sen, mutta kun ohje tuli kirjan sivuilla uudestaan vastaan, tekikin mieli kokeilla sitä melkeinpä saman tien (tai siis heti kun olin saanut hankittua kaikki puuttuvat ainekset). Minähän olen kirpeiden asioiden suuri ystävä, ja kun kakkuun tulee reilusti inkamarjoja (eli kuivattuja anananaskirsikoita) ja appelsiinia, kuulostaa se pettämättömältä yhdistelmältä.

Ostin ohjetta varten uutena tuttavuutena vihdoinkin psyllium-kuitua, mikä tulee välillä vastaan raakakakkuohjeissa. Tähän asti olen selvinnyt ilmankin, mutta tähän kakkuun tulee sen verran nestemäisempi täyte, että on ihan hyvä saada vähän kiinteyttämisapua.

Alkuperäinen ohje oli 22 cm:n kokoiselle vuoalle, omani on 18 cm joten pienensin joidenkin ainesosien määriä hieman. Lisäksi alkuperäisessä ohjeessa pohja levitettiin myös vuoan reunoille ylös asti, mutta itse tein huomattavasti pienemmän määrän ja laitoin sitä vain vuoan pohjalle. Suluissa alkuperäisen ohjeen määrät.


Inkamarja-appelsiinikakku valkosuklaakuorrutteella

Pohja
1,5 dl pähkinöitä (laitoin pekaani- ja saksanpähkinöitä) (4 dl)
1,5 dl pehmeitä mulpereita (4 dl)
pieni ripaus suolaa

Täyte
3 appelsiinia (4 kpl)
2 dl inkamarjoja
1-2 rkl sitruunanmehua
n. 2 rkl kookosnektaria tai muuta nestemäistä makeutusta (ei-vegaaneille esim. hunaja)
2 rkl psylliumjauhetta

Kuorrute
2,5 dl (liotettuja) cashew-pähkinöitä (3 dl)
n. 0,5 dl vettä
0,5 dl kaakaovoita
2-3 rkl kookosnektaria tms
1 tl aitovaniljajauhetta

Kuorrutteesta tulee sileämpää, jos liotat cashew-pähkinöitä muutaman tunnin ajan ennen kakun tekoa.

Valmista pohja muusaamalla blenderissä ainekset keskenään. Itse tykkään viimeistellä raakakakkujen pohjat sauvasekoittimella niin saan työstettyä ne helpommin taikinamaiseksi. Huom. mulperimarjojen tulisi olla tahmaisen pehmeitä, jos ovat päässeet kuivahtamaan liota niitä hetki. Taputtele massa vuoan pohjalle (ja reunoille jos teit sitä isomman määrän).

Kuori ja pilko appelsiinit. Aja ne inkamarjojen, sitruunanmehun ja makeuttajan kanssa tasaiseksi massaksi. Sileimmän koostumuksen saa tietysti tehokkaalla blenderillä. Maistele välillä ja säädä makuja (makeus- ja kirpeysaste) tarpeen mukaan. Sekoita lopuksi joukkoon psyllium, joka kiinteyttää massaa jonkin verran. Kaada täyte pohjan päälle.

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Aja kaikki ainekset blenderillä sileäksi. Veden määrää kannattaa säätää vähän tilanteen mukaan, laita aluksi vähän vähemmän ja lisää tarvittaessa. Kuorrutteen sileäksi saamisessa menee hieman kauemmin, joten blendaa kärsivällisesti. Tampperista on apua, tai pidä taukoja ja lusikoi seosta välillä reunoilta alas. Omasta kuorrutteestani tuli vienosti vaaleanruskeaa johtuen kookosnektarista, valkoisemman saat käyttämällä esim. hunajaa. Lusikoi täyte kakun päälle ja levitä tasaiseksi.

Tätä kakkua ei tarvitse oikeastaan pakastaan, omani annoin olla yön yli jääkaapissa ja aamulla se oli leikkuuvalmista, muutama tuntikin jähmetystä saattaa riittää. Huomasin tosin että appelsiinimehua oli valunut vähän kakusta jääkaapin tasolle, en tiedä sitten olisiko pitänyt laittaa enemmän psylliumia.. Ulkonäkö ja maku oli kuitenkin onnistuneita, lopputuloksena syntyi tosi kiva raikkaankirpeä kakku! Raakakakkuihin toisinaan hieman epäilevästi suhtautuvilta työkavereilta tuli myös kaikilta peukut. :)


*Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Voi ihana ohje! Itse tein eilen mangoraakakakkua ja tänään pääsen maistelemaan, jee! Multakin tosin puuttui psyllium, eli saa nähdä tuleeko liian kosteaa... Olen ymmärtänyt, että gluteenittomiin leipiin käytetään joskus sitojana psylliumia, mutta sinä olet ilmeisesti pärjännyt ilman? Minä en montaa asiaa enempää rakasta kuin ruisleipää, ja todella suuri suru puserossa olen aloittamassa viljattoman kokeilun vastauksena tukaliin vatsavaivoihin :/ Osaatko suositella mitään, mikä voisi edes etäisesti korvata ruisleivän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis yleensä mulla on ollut raakakakkujen täytteessä esim. kookosöljyä tai kaakaovoita (jotka molemmat jähmettyy kylmässä), niin ei ole tarvinnut mitään kuitulisiä. Mutta tämän täyte on tosiaan vähän erityyppinen.

      En ole itseasiassa koskaan kokeillut tehdä gluteenitonta leipää kun suosin täyttä viljattomuutta, mutta siemenleipää kylläkin. Siinä kananmuna toimi sitojana. Jos et ole aiemmin tehnyt niin suosittelen kokeilemaan, ei ole nimittäin hirvittävän kaukana ruisleivästä. :) Ohje täällä: http://syotava.blogspot.fi/2013/12/paleoleipaa-siemenista-ja-pahkinoista.html Muita ruisleivän korvikkeita vois olla esim. sellaiset kuivurissa tehdyt näkkileipämäiset "kräkkerit", näitä voi tehdä itsekin mutta olen välillä nähnyt myynnissä (aika suolaiseen hintaan) ainakin Ruohonjuuressa jotain merkkejä. Toivottavasti pääset näillä alkuun :)

      Poista
  2. Hei, löysin juuri blogisi, vaikuttaa ihanalta ja lähti heti seurattavien joukkoon :)

    VastaaPoista
  3. Olipas mukava löytää visuaalisesti upea ruokablogi! Alan ehdottomasti seurata sinua!

    Minttu
    http://kivempiblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig