perjantai 17. tammikuuta 2014

SUKLAA-SITRUS-KOOKOS RAAKAKUUTIOT


Törmäsin taas netin ihmemaailmassa uuteen juttuun: ilmeisesti kookoshiutaleista pitäisi saada aikaiseksi kookosvoita, kunhan niitä blendaa tarpeeksi kauan ja kovalla teholla. Kokeilin, mutta en kyllä sanoisi omaa lopputulostani voiksi.. massa muuttui kyllä selkeästi kosteammaksi ja noh massamaiseksi, mutta ei mitenkään voimaiseksi. Ilmeisesti en jaksanut blendata tarpeeksi kauan, luin myöhemmin tarkempia ohjeita joissa neuvottiin, että voin saamiseksi voi mennä jopa reilu 10 min (itse surruttelin ehkä 2 min, toisaalta kello oli jo aika paljon enkä viitsinyt kiduttaa seinänaapureitani blenderimölinällä).

Oikeantyyppisen koostumuksen saamiseksi huijasin hieman ja lisäsin massaan teelusikallisen sulaa kookosöljyä. Luulen että lopputulos on aika lähellä oikeaa, ainakin maun puolesta. Omistani ei tullut niin keltaisia kuin Earthsproutin alkuperäisessä ohjeessa, koska en jaksanut kaivaa muuttolaatikoistani raastinta, eli appelsiinin&sitruunankuoret jäivät pois. Jos haluat kuoriraastetta mukaan niin suosittelen luomusitrushedelmiä. Ja hei, vaihteeksi raakajuttu johon ei tule pähkinää!

Suklaa-sitrus-kookos raakakuutiot (n. 12 pikkukuutiota)

1 (iso) appelsiini
1/2 sitruuna
(+ molemmista raastettua kuorta)

n. 2 dl kookoshiutaleita
(1 tl kookosöljyä)


n. 2 dl pehmeitä taateleita (7-8 kpl)
4-5 rkl vettä
2-3 rkl raakakaakaojauhetta
pieni ripaus suolaa
n.1/2 dl sulaa kaakaovoita


Tee ensin kookosvoi blendaamalla hiutaleita täydellä teholla useiden minuuttien ajan. Sekoittele välillä. Aavistuksen pehmeämmän lopputuloksen saamiseksi mukaan voi laittaa hieman kookosöljyä.
Purista massan sekaan yhden appelsiinin ja puolikkaan sitruunan mehut, ja halutessa raastetut kuoret.
Taputtele massa suorakulmaisen astian pohjalle melko n. sentin paksuiseksi kerrokseksi. Laita astia hetkeksi pakastimeen.

Valmista suklaakerros sekoittamalla ainekset tasaiseksi tahnaksi. Veden määrää voi hieman lisätä jos massa tuntuu jäykältä, sen ei kuitenkaan tarvitse olla erityisen juoksevaa. Itse olen tykästynyt työstämään taateleita sisältäviä massoja sauvasekoittimella, massaa on mielestäni helpompaa käsitellä kuin blenderillä. Aluksi voit laittaa hieman vähemmän raakakaakaota ja lisätä sitten oman maun mukaan.

Levitä suklaakerros kookos-sitruskerroksen päälle. Jähmetä pakastimessa hetken ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Säilytä jääkaapissa.


SHARE:

4 kommenttia

  1. Tuon kookosvoin kanssa luultavasti kysymys oli tosiaan vain siinä, että voita tehdessä pitää olla kärsivällinen - siinä puuhassa 10 minuuttiakaan ei ole vielä pitkä aika :) Nämä näyttävät oikein makoisilta ja mukavaa, että tässä raakaherkussa ei ole metrin mittaista raaka-ainelistaa! Nimittäin ne tsiljoonat raaka-aineet, joita jossain raakaherkuissa on, tekevät niistä melkoisen tyyriitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aion kyllä ehdottomasti kokeilla tuota kookosvoin valmistamista uudestaan, vähän paremmalla kärsivällisyydellä varustettuna :)

      Poista
  2. Ihan mahtava tämä sun blogi! Haluaisin kokeilla kaikkia reseptejä :D Varsinkin tällaiselle rähmäkäpälälle joka ei keittiössä osaa vielä kamalan paljon ja mielenkiinto kasvispitoisempaan ruokavalioon on kova, niin tämä blogi sopii kuin nyrkki silmään :) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, mukava saada positiivista palautetta :) Tsemppiä kokkailuihin!

      Poista

Blogger Template Created by pipdig