tiistai 15. lokakuuta 2013

PORKKANARAAKAKAKKUSET


En ole koskaan ollut kovin innokas leipomaan (siis perinteisellä tyylillä, vehnäjauhon ja sokerin aikakaudella), mutta muistan yrittäneeni tehdä ainakin kerran porkkanakakkua. Muistaakseni siitä tuli pahaa. No en kyllä ollut koskaan mikään jauhopeukalo.

Kelataan reilu vuosi eteenpäin ja uusi yritys raakaversiona. Näistä tuli aika kivoja, varsinkin tuota pohjaa olisin voinut syödä sellaisenaan vaikka kuinka. Alkuperäinen ajatus taisi olla tehdä jotain cupcake-tyyppistä, mutta en osannut pursottaa tuota kuorrutetta oikein (tarvis kai jotain asiaankuuluvia välineitä), ja pohjakin jäi aika ohueksi, joten kutsutaan näitä vaikka minikakuiksi.

Porkkanaraaste kannattaa puristaa huolella ylimääräisestä nesteestä, että pohja pysyy paremmin kasassa. Mehulingon porkkanajämät kävisi tähän myös hyvin. Raikasta tuorejuustoa mukaileva kuorrute on tässä aika samantyyppinen kuin tässä vakkari-raakakakussani, eli cashew-pähkinöitä kannattaa liottaa ihan reilusti, ainakin 5 tuntia.


Mini-porkkanakakut (n. 8kpl)

1 dl pähkinöitä (esim. manteli tai pekaani)
1 dl pehmeitä taateleita
2 dl porkkanaraastetta (puristettuna)
1-2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
ripaus kardemummaa
ripaus suolaa

Kuorrute

2 dl cashew-pähkinöitä (liotettuna)
2-4 rkl hunajaa (tai enemmän maun mukaan, vegaanit voivat laittaa esim. kookosnektaria) 
1 rkl sulaa kookosöljyä
1 sitruunan mehu
1 tl vaniljajauhetta
1-2 rkl vettä (tai tarpeen mukaan)

Raasta porkkanat ja purista niistä nesteet pois. Porkkanaraasteen massa puoliintuu puristuksen seurauksena, joten tuoretta raastetta tarvitsee n. 4 dl. Muusaa pähkinät, taatelit, porkkanaraaste ja mausteet tasaiseksi massaksi. Itse teen yleensä niin että rikon ensin pähkinät pienemmäksi muruksi blenderissä, ja sen jälkeen työstän massan sauvasekoittimella.

Painele taikina esim. muffinssivuokien pohjalle. Laita hetkeksi pakkaseen.

Tee kuorrute blendaamalla ainekset sekaisin tehokkaassa blenderissä. Massasta pitäisi tulla täysin sileää. Mukaan voi lisätä hieman vettä jos massa tuntuu liian kiinteältä, mutta sen ei ole kuitenkaan tarkoitus olla juoksevaa vaan lusikoitavaa.

Levitä (tai pursota) täyte pohjien päälle ja laita taas pakastimeen hetkeksi. Tarjoile hieman pehmentyneenä.


Alkuperäinen ohje muokattuna One Green Planet.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Nättejä leivoksia! Rakastan sitruunaisia raakiksia, joten nämä varmasti maistuisivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä yhdistyy just mukavasti hieman mausteinen pohja ja sitruunaisen kirpsakka kuorrute :)

      Poista
  2. Ah, ihanan näkösiä! Pitääpä kokeilla :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig