Tietoa mainostajalle ›

torstai 28. marraskuuta 2013

YLLÄTTÄJÄ DIPPIRINTAMALLA


Kyllästyttääkö tarjoilla illanistujaisissa kasvisten kanssa aina sitä iänikuista kermaviilidippiä..? Tsatsiki ja hummuskin on jo niiin nähty. Kokeilepas ensi kerralla pavuista ja siemenistä tehtyä tahnaa! Lupaan että ihastut.

Papudippi

1 tölkki valkoisia papuja (tai butter/cannellini papuja)
n. 1/2 dl auringonkukan- tai pinjansiemeniä 
pieni puserrus sitruunamehua
n. 1 rkl oliiviöljyä
pieni ripaus valkosipulijauhetta
kuivayrttejä, esim. oregano
suolaa, pippuria

Huuhtele pavut. Jos olet viitseliäs, voit tietysti käyttää myös kuivapapuja ja keitellä ne. Paahda siemenet kuivalla kuumalla pannulla kunnes saavat hiukan väriä pintaan (varo polttamasta). Muussaa esim. sauvasekoittimella kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi. Säädä mausteita oman maun mukaan. Mukaan voi laittaa myös tilkan hunajaa jos siltä tuntuu. Tarjoile pilkottujen kasvisten kanssa.


Alkuperäinen idea My New Roots.

maanantai 25. marraskuuta 2013

GRANAATTIOMENA-FETA -SALAATTI PISTAASIPÄHKINÖILLÄ


Granaattiomena - tuo mehukas pikku perhana. Viittaan siis lähinnä noihin siemeniin, tai tarkennettuna siihen tuskaan mikä niiden irrottamiseen liittyy. Aiemmin olen käyttänyt monille varmaankin tuttua mäiski-kauhalla-kuoripuolelle -tekniikkaa, mikä on kyllä tehokas, mutta yleensä suurin osa siemenistä hajoaa ja lopputuloksena on enemmän muhjuista mehua kuin kauniita kokonaisia siemeniä.

Kunnes näin tämän videon, jossa opastetaan miten siemenet saa nätisti kuoresta irti ilman väkivaltaa ja mehujen roiskumista pitkin seiniä. Halleluja. Lyhyesti: leikkaa granaatinomenan päädyt irti, ja viillä pintaan kevyitä viiltoja aina jokaisen kohouman kohdalle pitkittäin. Omenaa siis ei leikata esimerkiksi neljään osaan vaan reilusti useampaan. Väännä varovasti osat irti toisistaan ja sinulla pitäisi siistejä lohkoja, joista on helppo poimia siemenet pois. Kuorta voi vähän taivuttaa niin siemenet irtoavat melkein itsestään.


Yhdestä granaattiomenasta tulee vaikka kuinka paljon siemeniä – niitä voi syödä sellaisenaan, tai ripotella esim. maustamattoman jogurtin päälle. Tai laittaa salaattiin. Parhaiten maukkaan mehukas granaattiomenansiemen yhdistyy johonkin suolaiseen, kuten esimerkiksi fetajuustoon.

Granaattiomena-päärynä-feta -salaatti

1 granaattiomena
1 kypsä päärynä
lampaan/vuohenjuustofetaa tai esim. vuohenjuustoa
rukolaa tai muuta maukasta lehdykkää
kuorittuja pistaasipähkinöitä 

oliiviöljyä
omenaviinietikkaa
hunajaa
suolaa, pippuria 

Vilkaise tuo video yllä ja kuori granaattiomenasta siemenet irti ilman kirosanoja. Yhteen salaattiannokseen voi laittaa n.1/4 siementen määrästä tai miten nyt haluaakin. Kuori ja lohko päärynä. Revi salaatinlehdet paloiksi. Paahda pistaasipähkinänsydämiä kuumalla pannulla hetki.

Vispaa kastikkeen ainekset keskenään sekasin, säädä ainesten mittasuhteita oman maun mukaan.
Yhdistä salaattiainekset keskenään ja ripottele kastike päälle. Talven ehkäpä kaunein salaatti on valmis. :)

Alkuperäinen ohje: Food52.

perjantai 22. marraskuuta 2013

VILJATTOMAT OMENA-KOOKOS-KEKSIT


Keksejä! Reilun 10 kuukauden tauon jälkeen keksejä! Tilanne vaatii melkein pienen tuuletuksen! \o/ En ole koskaan ollut mitenkään superperso makeille leivonnaisille, mutta keksit ovat aina olleet heikko kohtani. Miten olenkaan pärjännyt tähän asti (eli vuoden alusta) ilman..en käsitä. Sattumalta näin tämän viljattomien paleo-keksien ohjeen, joka vaikutti sen verran vaivattomalta että päätin kokeilla. Ja nämä meni kyllä heti pakko-kokeilla-uudestaan -kategoriaan!

Muutama huomio:
- Nämä(kin) viljattomat leipomukset sisältävät pähkinää joten pähkinäallergiset, sorry joudutte jatkamaan matkaa.
- Nämä eivät ole sellaisia suussa rasahtavia rapeita keksejä, vaan pehmeämpiä. Toki pidemmällä paistoajalla (reunojen palamista uhmaten) saa lisää rapeutta, mutta kunnon rouskuvuutta ei kannata odottaa.
- Koostumus on raaka-aineista johtuen tietysti myös rakeisempi.
- Keksit eivät ole kovin makeita, laita enemmän hunajaa jos kaipaat makeampaa (taikinaa maistelemalla se selviää).

Tein testimielessä puolikkaan annoksen, ensi kerralla sitten täysimääräinen satsi eli tuplamäärät aineksia, koska söin vahingossa kaikki itse eikä esim. vieraille jäänyt mitään.

Omena-kookos-manteli -keksit (8-10 kpl)

n. 2 makeaa (luomu)omenaa
n. 2 dl manteleita tai mantelirouhetta
vajaa 1 dl kookoshiutaleita
1 tl sulaa kookosöljyä
1 tl vaniljajauhetta/uutetta
1/2 rkl kanelia
1 rkl hunajaa (enemmän jos haluat makeampia keksejä)
1 muna

Laita uuni lämpiämään 180-asteeseen.

Pese ja raasta omenat (luomuomena kuorineen) niin että saat n. 2 dl raastetta. Purista enimmät nesteet pois. Kannattaa tosiaan käyttää makeaa omenaa (esim. Royal Gala), niin kekseistä ei tule happamia.

Jauha kokonaiset mantelit pieneksi, mutta ei ihan jauhoksi asti. Saa jäädä hieman sattumia. Mantelirouheen voi myös surauttaa pari kierrosta blenderillä/monitoimikoneella pienemmäksi.

Sekoita kulhossa omenaraaste, mantelijauhe, ja loput ainekset paitsi kananmuna. Maistele tässä vaiheessa mauste- ja makeustaso sopivaksi, huomaa että valmiit keksit maistuvat miedommalle kuin taikina. Sekoittele lopuksi kanamuna rivakasti joukkoon.

Nostele lusikalla leivinpaperille pienehköjä kekoja ja taputtele ne kiekoiksi. Keksit eivät uunissa juurikaan leviä/kohoa.

Paista uunissa n. 20-30 minuuttia, kunnes reunat alkavat ruskistua. Omani ruskistin tahallaan aika tummiksi että sain enemmän rapeutta. Anna keksien viilentyä hetki ennen syömistä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

FISHPIE


Jaksan harvoin syödä samaa asiaa monena päivänä peräkkäin, vaikka ajan- ja vaivansäästön kannalta järkeväähän olisi tehdä kerralla ruokaa aina isompi satsi ja lämmitellä ylijäämää sitten seuraavana päivänä. Itse olen kuitenkin ruoan suhteen sen verran vaihtelunhaluinen, että en voi (halua) esimerkiksi syödä lounaaksi ja illalliseksi samaa ruokaa. Vai onko tämä nyt sitten joku neuroosi ;) Kaksi samaa illallista vielä menee jos siinä välissä on syönyt tarpeeksi eri ruokia. :) No kuitenkin, tästä johtuen teen hyvin harvoin esim. laatikkoruokia tai vastaavia joista tulee kerralla iso määrä sapuskaa. Mikä on vähän harmi, koska laatikkoruoat on yleensä (ainakin itsetehtynä) tosi hyviä.

Yksi vanha suosikkini on jo aiemmin blogattu Shepherd's pie, ja toinenkin lohturuokavakkarini on Englannissa asuttujen vuosien perintöä. Fishpie kääntyy suomeksi kalalaatikoksi, mutta ei ole kuitenkaan ihan sama kuin perinteinen suomalainen fisuloota. Suomalaisessa versiossa peruna on siivuina pinnalla, ja vetinen kastike on ainakin muistikuvissani täynnä kuivattua tilliä..hyh. Tämä suosikkini on siis IHAN ERI JUTTU.

What Katie Ate -kirjassa oli fishpie:sta hieman pidemmälle tuunattu versio, joten poimin sieltä muutaman idean perusversiooni. Katie mm. laittaa päälle pancetta/pekonimuruja, jotka sopivat kokonaisuuteen älyttömän hyvin, tulee vähän sellaista suolaista lisäpotkua. Mutta laatikosta voi siis tehdä puhtaasti kalaversion myös.

Pakastekala käy tähän hyvin, huomasinkin että kauppoihin oli tullut MSC-sertifioitua pakastekalaa (ainakin turska ja seiti), hieno juttu!

Tein laatikon pyöreään Uunikokkiin ( 23 cm), eli jos käytät tätä isompaa nelikulmaista paistoastiaa niin ainesten määrään kannattaa lisätä n. kolmannes.

Fishpie

Päällinen:
4 perunaa (rosamunda)
pieni loraus kermaa/maitoa
nokare voita 
suolaa

Väliin:
2 dl maitoa
400 g vaaleaa (pakaste)kalaa
suolaa + pippuria

Pohjalle:
1 sipuli
2 kevätsipulia (tai 1 purjo)
öljyä

Kastike:
1/2 dl kermaa
pieni nippu silputtua lehtipersiljaa
pari rkl sitruunamehua
pieni ripaus muskottipähkinää
1 rkl voita
suolaa

Lopuksi:
3-4 siivua (luomu)pekonia
n. 150 g (mature) cheddaria tai vastaavaa

Tee ensin päälle tuleva perunamuusi. Kuori ja lohko perunat, ja keitä vedessä kunnes ovat pehmenneet. Muusaa muiden ainesten kanssa. Itselläni on sellainen perunasurvin joka on kätevä tässä, sähkövatkaimella tulee liian liisterimäistä muusia. Haarukalla tai pullolla muusaminenkin käy hätätapauksessa. Tsekkaa että tulee tarpeeksi suolaa. Koostumus saa olla pehmeä muttei tosiaan liian löysä.

Leikkaa jonkin verran sulanut kala pienemmiksi paloiksi. Kaada maito isoon kasariin tai kattilaan ja laita levy miedolle lämmölle. Nosta kala maidon sekaan ja lämmittele sitä n. 10 minuuttia, kunnes kala alkaa olla kypsä ja hajoilla pienemmäksi. Varo ettei maito ala kiehumaan. Nostele esim. reikäkauhalla kalanpalaset sivuun hetkeksi ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Kalan pitäisi olla niin kypsää että voit helposti esim. lusikalla painamalla hajottaa ne muruksi.

Silppua sipuli ja kevätsipulit pieneksi ja paista pannulla miedolla lämmöllä n. viisi minuuttia tai kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Siirrä sipulit uuniastian alimmaksi. Nostele päälle murusteltu kala.

Kaada kalanpaistosta ylijäänyt maito siivilän läpi pieneen kattilaan. Lisää kerma ja muut mausteet, ja lämmitä matalalla lämmöllä kunnes voi on sulanut. Kaada kastike kalan päälle.

Lusikoi paistoastiaan viimeiseksi perunamuusi. Paista uunissa 200-asteessa n. 30-40 minuuttia.

Leikkaa sillä aikaa pekonit pieniksi paloiksi ja paista kuumalla pannulla kunnes ovat rapeita. Raasta juusto.

Kun paistos on ollut uunissa puolisen tuntia, ota se ulos ja ripottele pinnalle pekonimurut ja juustoraaste. Paista uunivastusten alla vielä muutama minuutti, kunnes juusto ruskistuu. Lopuksi päälle voi ripotella lehtipersiljasilppua. Anna ruoan vetäytyä hetken ennen tarjoilua.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

RAVINTOLAPÄIVÄ – JAKSAA JAKSAA

Eilen oli yhdestoista Ravintolapäivä. Hienoa että homma on jatkunut näin pitkään! Olisko ilmassa kuitenkin pientä kisaväsymystä vai johtuuko tämä fiilis vain ajankohdasta.. Talvikuukaudet on vaikeaa aikaa kun sisätiloja on rajallisesti saatavilla ja ulkona seistessä taas meinaa jäätyä näpit. Mielestäni olisikin järkevää tiputtaa toinen talvikauden Ravintolapäivistä pois ja järjestää vain yksi, vaikka esim. tammikuussa.

Tällä kertaa en meinannut ensin edes jaksaa lähteä ulos, ja lähtö viivästyi muutenkin sen verran että suurin osa ravintoloista oli jo kerännyt kattilat ja lusikat kasaan ja lähtenyt kotiin. Joogastudioon pystytetyssä HIMA Raw Food Cafessa oli kuitenkin vielä jäljellä Marian leipomia ihania raakakakkuja, vaikka suurin osa olikin jo kadonnut aikamoista vauhtia parempiin suihin.

Maistoin manteli&mustaherukka -unelmakakkua ja inkamarjakakkua valkosuklaakuorrutteella. Marian kakut ovat aina ihan hirmu kauniita.


Ja tällä kertaa en sitten syönytkään muuta. Pyörimme hetken Espalla (jossa oli vielä jonkin verran kojuja auki), mutta törmäsin taas aika tuttuun ongelmaan – suurin osa tarjottavasta on jotain lettu-blini-tortilla-cupcake-keksi-piirakka-jnejne-vehnäasiaa. :) Mutta ymmärtäähän sen, esimerkiksi leivontahommat on helppo valmistaa etukäteen ja maku ja koostumus ei pahasti kärsi odottelusta.

Minikierroksella pisti hieman silmään (tai huomasin saman oikeastaan jo viime kerralla elokuussa) että jengi on kyllä alkanut hilata katteita vähän turhan korkealle.. Tottakai ymmärrän että kovasta työstä on kiva jäädä käteen muutakin kuin materiaalikulut, olenhan tosiaan itsekin osallistunut kerran Ravintolapäivään ravintoloitsijana, mutta jos esim. joku muffinssi maksaa about saman verran mitä se olisi kahvilassa niin homman idea menee vähän reisille. Kuulin myös raporttia että jossain olisi ollut myynnissä jotain mikä näytti ja maistui epäilyttävästi valmislihapullille, mutta koska en itse ollut paikalla maistamassa niin en kommentoi tapausta enempää (kurtistelen vain kulmiani paheksuvasti varmuuden vuoksi).

Tästä pienestä kritiikistä (joka ei siis ole edes tapahtuman järjestäjistä kiinni) huolimatta olen sitä mieltä että Ravintolapäivä on kaupunkikulttuurin kehittämisen näkökulmasta yksi parhaita juttuja moneen vuoteen ja toivon että ihmiset jaksavat osallistua tapahtumaan aktiivisesti jatkossakin.

perjantai 15. marraskuuta 2013

HALLOUMI-OMENASALAATTI


Kontrastien salaatti: rapean rouskuvaa omenaa, porkkanaa ja retiisiä, pehmeän suolaista halloumia, sekä miedontulista kastiketta. Testasin paria eri omenalaatua ja huomasin että sellainen vihreä Granny Smith on vähän turhan hapokas tässä seurassa, suosittelen ennemmin jotain vähän makeampaa omppua (esim. Royal Gala).

Halloumi-omenasalaatti (2:lle)

2 omenaa (luomua jos mahdollista)
1 paketti halloumia
vihreitä lehtiä (itselläni oli rukolaa, pinaattia ja punamangoldia, mutta esim. joku romaine kävisi hyvin myös)
retiisiä
porkkanaa
pekaani- tai saksanpähkinöitä

3 rkl oliivilöljyä
1 rkl sitruunanmehua
1-2 tl dijonia 
1-2 rkl hunajaa
suolaa, pippuria
ripaus chilijauhetta

Pese omenat ja viipaloin ne niin ohuesti kuin saat. Kuoret voi jättää tai poistaa, yleensä pyrin ostamaan luomuomppuja ja syön ne kuorineen, mutta en usko että terveyteni kärsii vakavasti jos toisinaan syön myös ei-luomukuoria. Siemenkotaa ei tarvitse erikseen poistaa koska siemenet on helppo nyppiä pois ohuista omenaviipaleista. Viipaleet voi vielä puolittaa niin ne on helpompi syödä.

Siivuta retiisi. Vuole kuorimaveitsellä porkkanasta siivuja. Murskaa pähkinät kevyesti ja paahda pikaisesti kuumalla pannulla.

Leikkaa halloumi siivuiksi ja paista kuumalla pannulla kunnes pinta ruskistuu.

Vispaa kastikeainekset sekaisin. Yhdistä salaattiainekset ja sirottele kastiketta päälle.


Ohje Meat Free Monday -kirjasta.

tiistai 12. marraskuuta 2013

APRIKOOSI-TAATELI-MANTELI -RAAKAPALLOSET


Mukaan otettavaan snäkkitarpeeseen teen yleensä superkuutioita tai -palloja (käärittynä yksitellen esim. muovikelmuun), kun ei aina jaksaisi niitä iänikuisia banaaneja.

Nämä pallot on vähemmän super ja enemmän sweet, sopivia napostelupaloja siis makeannälkään. Voisi melkein kutsua karkinkorvikkeeksi.

Aprikoosi-taateli-mantelipallot (n. 16 pikkuruista)

n. 1 dl pehmeitä taateleita
n. 1 dl kuivattuja aprikooseja
(osan kuivahedelmistä voi korvata myös esim. rusinoilla)
1 rkl omenamehua
n. 1 dl manteleita

Muusaa hedelmät esim. sauvasekoittimella tahnaksi. Sekoita mukaan omenamehu.

Hakkaa mantelit pienemmäksi ja paahda niitä nopeasti pannulla, kunnes pienimmät palaset alkavat saamaan väriä. Nosta heti pois levyltä (etteivät pala). 

Pyörittele hedelmämössöstä pieni palloja, ei juuri kirsikoita suurempia. Pyörittele pallot mantelimurskassa. Säilytä viileässä. 


Alkuperäinen ohje Meat Free Monday -kirjasta.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

RUOKAISA SALAATTI PAAHDETUISTA PAPRIKOISTA


Onnea kaikille uusille ja vanhoille isille! Omani ei valitettavasti ole enää keskuudessamme, mutta elää lämpimissä muistoissa. No kuitenkin, nyt ei siis tule mitään isäinpäiväkakkureseptiä vaan käytännöllisempi tapaus – maukas ja helppo, tällä-saat-vatsasi-takuulla-täyteen -salaatti.

Olen nyt innostunut paahtamaan kaikenlaista, uuni puksuttaa (kirjaimellisesti, se on niin vanha) melkein päivittäin. Paahdettu kukkakaali (ohjeita mm. tässä ja tässä) on vakkari, mutta vanha suosikki paahdettu paprika on jäänyt vähän unohduksiin. Täysin syyttä sanoisin! Lämpöhoitoa saaneesta paprikasta katoaa se pieni hapokkuus ja tilalle tulee pehmeän makeat aromit.

Samalla mukaan voi kätevästi laittaa paahtumaan muutakin, tein toisen version tästä salaatista johon paahdoin paprikan lisäksi kourallisen puolitettuja kirsikkatomaatteja, tosi hyvää sekin.

Paprika-linssi-feta -salaatti (2:lle)

3-4 paprikaa
purkki esim. punaisia linssejä (tai n. 2 dl kuivia)
purkki aurinkokuivattuja tomaatteja
n. 200g lampaan/vuohenmaitofetaa
tuoretta oreganoa tai esim. timjamia tai lehtipersiljaa

öljyä
suolaa, pippuria
hunajaa
sitruunanmehua

Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen. Siivuta paprikat, laita paistoastiaan ja ripottele päälle vähän öljyä, suolaa ja oman fiiliksen mukaan muita mausteita (esim. chiliä). Sekoittele ja laita paahtumaan n. 30 minuutiksi, kunnes paprikat ovat kunnolla pehmentyneet.

Keitä linssit tai jos käytät valmiita niin huutele ne. Pilko tomaatit vähän pienemmiksi, sekoita paprikoiden, linssien, murustellun fetan ja tuoreyrttien kanssa.

Vispaa kastikeainekset (kastiketta ei tarvitse kovin paljon kun öljyä on jo paprikoissa ja tomaateissa) ja ripottele salaatin päälle.

torstai 7. marraskuuta 2013

PAAHDETTUJA PERSIKOITA, MANTELEITA JA JOGURTTIA


En ole ihan varma onko tämä nyt sitten lisuketyyppinen ruoka vai jälkkäri. (Itse tosin söin tämän lounaaksi). Mutta himpulan hyvää oli ainakin. Jos haluat tehdä esim. brunssivieraisiin vaikutuksen, suosittelen tarjoilemaan tätä. :)

Noin kaksi persikkaa / syöjä lienee hyvä määrä (paitsi jos olet nälkäinen ahmatti). Persikoiden on hyvä olla hieman pehmeitä, mutta ei ylikypsiä etteivät mene liian mössöksi.

Paahdetut persikat (2:lle)

4 persikkaa
öljyä
hunajaa

n. 2 dl turkkilaista jogurttia 
hunajaa 
(aito)vaniljajauhetta 

n. 1 dl manteleita

Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen.

Puolita persikat ja poista kivet. Tummentunutta keskustaa voi vähän kaapia lusikalla pois.
Laita uuniastian pohjalle hieman öljyä ja asettele persikat leikkauspuoli ylöspäin. Ripottele päälle ruokalusikallinen tai kaksi hunajaa. Paista n. 20-30 minuuttia (riippuen persikoiden kypsyysasteesta).

Sekoita jogurttiin hieman hunajaa ja vaniljajauhetta.

Murskaa mantelit esim. morttelissa. Paahda niitä nopeasti kuumalla kuivalla pannulla, kunnes pienimmät murut (jauho) alkaa ruskenemaan. Ota pannu heti levyltä pois ja kaada mantelit johonkin astiaan, etteivät pääse palamaan. Tätä paahtamisvaihetta ei kannata jättää pois, manteleihin tule paljon syvempi maku joka sopii erinomaisesti tähän annokseen!

Lusikoi hieman jäähtyneiden persikoiden keskelle ensin mantelimurskaa, sitten jogurttia, ja ripottele loput mantelit päälle koristeeksi.


Ohje muokattuna (alkuperäisessä oli mm. sokerikuorrutettuja manteleita ja crème fraîchea) What Katie Ate -kirjasta.

tiistai 5. marraskuuta 2013

SUPERHELPPO KASVISMUHENNOS


Sarjassamme ruokia jotka näyttävät vähän epämääräiseltä mössöltä mutta maistuvat hyvältä.. :)

Valmistus on harvinaisen helppoa, pilkkomisen lisäksi ainoa aikaa vaativa vaihe on raaka-aineiden muhitus kattilassa, mutta siihenkin menee vain puolisen tuntia. Jonka aikana voi tehdä jotain muuta hyödyllistä kuten vaikka surffata kissavideoita internetistä.

Välimerellinen kasvismuhennos (2:lle)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 paprika
1/2 kesäkurpitsa (tai 1 pieni)
2 perunaa
1 tölkki kokonaisena säilöttyjä tomaatteja
1 purkki papuja (esim. valkoisia/voipapuja)
halutessa: oliiveja (itse en laittanut koska en tykkää)

tuoretta oreganoa tai esim. lehtipersiljaa
2-3 dl kasvislientä tai vettä ja fondia
öljyä
suolaa ja pippuria
n. 1 tl valkoviinietikkaa
pieni puserrus hunajaa (vegaanit esim. kookosnektaria) 

Pilko aluksi kaikki kasvikset sopiviksi suupaloiksi niin ne on helppo ja nopea lisätä kattilaan oikeissa kohdissa.

Kuullota sipulia ja valkosipuleita öljyssä muutama minuutti keskilämmöllä isossa kattilassa/kasarissa. Lisää hieman öljyä ja paprika ja kesäkurpitsa, paistele pari minuuttia. Lisää perunat, tomaatit, oreganoa ja liemi. Laita lientä aluksi n. 2 dl ja lisää myöhemmin tarvittaessa. Lisää mausteet (suola, pippuri, etikka ja hunaja) ja anna poreilla n. puoli tuntia kunnes kaikki kasvikset ovat pehmenneet. Tölkkitomaatit pehmenevät keitettäessä ja ne saa helposti esim. puulusikalla paineltua palasiksi. Lisää pavut (ja oliivit jos käytät niitä) ja anna keittyä vielä viitisen minuuttia.

Tsekkaa mausteet (suola!) ja heitä valmiin muhennoksen sekaan vielä vähän oreganonlehtiä. Mukaan sopisi murustella myös esim. fetaa, itse tein muhennoksen tällä kertaa vegaaniversiona.


Alkuperäinen ohje aika reilusti muokattuna Meat Free Monday -ruokakirjasta.

lauantai 2. marraskuuta 2013

YKSIVUOTIAS!


Hei blogi on jo 1-vuotias, onpas se kasvanut nopeasti vauvasta taaperoksi! :)

Muita asioita: ostin asunnon! Saan uuden keittiön! Vanha pitää tosin ensin räjäyttää alta pois ja uusi rakentaa tilalle ja muita pikku yksityiskohtia, mutta joka tapauksessa, aika kivaa! :)

Synttärikakuksi tein raakakakkua, perinteisen mansikkaisena tällä kertaa. Ohje on vanha tuttu, vadelmien tilalle vaan reilu pari desiä tuoreita mansikoita. Loppuvuoden tavoitteena (mikäli remppa-asiat ei pahasti veny): löytää uusi fool-proof raakakakkuresepti.