sunnuntai 5. tammikuuta 2020

BAKED ALASKA BROWNIE-JÄÄTELÖKAKKU (GLUTEENITON)


Tammikuussa jäätelökakkua? Onko se nyt sopivaa. Mutta jotenkin kun tuli tuossa joulunaikaan vedettyä hienoiset överit suklaasta ja erilaisista mausteisista jälkkäreistä, yhtäkkiä vähän raikkaampi kakku kuulostaakin oikein hyvältä idealta.

Toki tässäkin on vähän suklaata kun tein pohjan browniekakun ohjeella. Mutta sisällä on raikasta vadelmakermajäätelön ja vadelmasorbetin yhdistelmää (Ingmannilta löytyi tämmöinen valmiina nimellä Vadelmasmoothiejäätelö) ja päällä unelmakevyt, vaahtokarkkimainen marenki, niin kokonaisuus ei ole kovin tuhti.

Baked Alaska eli jäätelökakku näyttää tosi monimutkaiselta, mutta on lopulta aika yksinkertainen valmistaa. Kakku käy nopeasti uunissa jotta marenki saa hienoisen rapeuden pintaan, mutta kumma kyllä jäätelö ei ala tämän seurauksena pahemmin sulamaan. Paitsi nyt näissä kuvissa jo vähän alkoi, kun kuvaamisessa kuitenkin menee aina hetki ja kakku pitäisi syödä samantien kun se tulee uunista ulos. Ja en ihan ehkä jaksanut odottaa jäätelön kanssa että se jähmettyisi tarpeeksi..

Kakun valmistamista helpottamaan browniepohja kannattaa tehdä jo vaikka edellisenä päivänä valmiiksi, niin sen jäähtymistä ei tarvitse odotella ikuisuus. Ja tietysti kakun sisälle voi laittaa mitä vaan jätskiä, suklaan parina vadelma on tietty klassikkovalinta.

Tein kakun hieman pienemmän kokoiseksi (halkaisija n. 15 cm), jos teet isomman kakun niin lisää ainesten määriä suhteessa. Huom. käytin marengissa kookossokeria, jolloin sen väri on jo alkujaan hieman kullankeltainen, tavallista sokeria käyttämällä marengista tulee valkoinen (plus kevyt ruskistus uunissa). Reseptistä löytyy lisää vinkkejä onnistuneen kakun valmistamiseen, joten se kannattaa lukaista ainakin kerran läpi ennen kuin aloitat.


BROWNIE-JÄÄTELÖKAKKU (BAKED ALASKA)

Gluteeniton browniepohja (⌀ 16cm)

50 g voita
80 g tummaa suklaata
3/4 dl (kookos)sokeria

1/3 dl (gluteenittomia) kaurajauhoja
1/3 dl perunajauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 luomumunaa

Täyte

n. 1/2 litraa vadelmajäätelöä tai muuta jäätelöä

Marenki

3 valkuaista
1 dl sokeria (käytin kookossokeria)
1 tl perunajauhoa
1 tl vaniljauutetta
1 tl omenaviinietikkaa

Valmista kakkupohja: sulata voi, suklaa ja sokeri pienessä kattilassa. Vatkaa munat vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä lopuksi kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 170-asteessa n. 15 minuuttia, kunnes kakun keskusta on hyytynyt. Anna kakun jäähtyä täysin ennen käyttöä.

Ota jäätelö sulamaan hetkeksi ja pehmitä se esim. lusikalla hieman notkeammaksi. Vuoraa pieni kulho muovikelmulla (tärkeää! muuten et saa jäätelökakkua kulhosta ulos) ja lusikoi jäätelö kulhoon. Itse käytin tässä tilavuudeltaan 0,7 l kulhoa, eli kulhoon olisi hyvä jäädä hieman tyhjää tilaa yläreunaan. Painele jäätelö kulhoon lusikalla tiiviiksi. Laita jäätelökulho pakastimeen vähintään tunniksi, tai tämän vaiheen voi myös jo tehdä etukäteen vaikka edellisenä päivänä. Huom. olisi hyvä jos kulhon ja brownievuoan halkaisija olisi sama, jos tämä ei onnistu niin browniepohjan kannattaa olla näistä se isompi, sillä sitä voi aina leikata hieman pienemmäksi. 

Asettele viilentynyt browniepohja jähmettyneen jäätelön päälle ja paina se tiiviisti paikoilleen. Laita kulho vielä hetkeksi pakastimeen ja valmista marenki sillä aikaa.

Yhdistä sokeri ja perunajauho.Vatkaa valkuaiset kovaksi, kiiltäväksi vaahdoksi. Lisää sokeriseosta vaahdon sekaan pikkuhiljaa koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vanilja ja etikka. Testaa onko vaahto tarpeeksi kovaa kääntämällä kulho ylösalaisin. 

Ota jäätelökakku pakastimesta ulos ja nosta se muovikelmun avulla kulhosta pois (käännä samalla toisinpäin). Lusikoi marenkia kakun päälle niin, että jäätelö peittyy kokonaan. Paista kakkua uunissa 220-asteessa muutaman minuutin ajan (n. 2-3min) niin että pinta saa hieman väriä mutta ei tummu liikaa. Ota kakku ulos uunista ja tarjoile heti. 

SHARE:

2 kommenttia

  1. Oi, näyttää ihanalta! Pakko testata :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulee kyllä näyttävä lopputulos siihen nähden että ei ole niin hirvittävän monimutkaista valmistaa :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig