torstai 1. marraskuuta 2018

KOKONAISENA PAAHDETTU KUKKAKAALI JOGUKASTIKKEELLA & DUKKAHIA


Tähän reseptiin liittyy kaksi tunnustusta: 1.) Olen julkaissut ohjeen jo kerran aiemmin, joskus blogin alkutaipaleella. Mutta tämä on niin mainio annos että ansaitsee uusinnan. 2.) Otin annoksesta kuvat jo pari viikkoa sitten, mutta kun katselin niitä jälkeenpäin, en ollutkaan yhtään tyytyväinen vaan päätin valmistaa ja kuvata ruoan uudelleen. Tämä on blogin pitämiseni historiassa muistaakseni ensimmäinen kerta kun jouduin tekemään näin. :D Tai jouduin ja jouduin, oma valintahan se oli.

Mutta uudelleenkokkaus oli itse asiassa vaan hyödyksi, sillä muiden pienten päivitysten ohessa keksin lisätä annokseen itsetehtyä dukkahmaista mausteseosta. Näin ollen herkullisesta ruoasta tuli vieläkin herkullisempi!

Eli mikä olikaan tarinan opetus? Ehkä se, että joskus kannattaa vaatia itseltään vielä hieman enemmän, niin lopputuloskin on parempi. (Ja toisaalta joskus on ihan ok tyytyä olemassa olevaan ja keskivertoon, rajanveto näissä on välillä vähän hankalaa).

Kokonaisena paahdettu kukkakaali saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta on loppujen lopuksi tosi helppo valmistaa. Eli siis oiva annos sellaisiin tilanteisiin kun haluaa tehdä muihin vaikutuksen.

Käytin ohjeessa alkoholitonta kuivaa omenasiideriä, mutta alkoholillinen versio käy myös. Tai jopa makeuttamaton omenamehu tai esimerkiksi valkoviini (lisää tällöin hieman enemmän makeutta). Kukkakaalin keittämisestä ylijäävä liemi kannattaa säästää ja hyödyntää myöhemmin keittopohjana.


Kokonaisena paahdettu kukkakaali

1 iso kukkakaali
3 dl kuivaa (alkoholitonta) omenasiideriä
2 dl vettä
1/2 dl oliiviöljyä
3 rkl sitruunanmehua
1–2 tl chilijauhetta
1 rkl hunajaa
suolaa


Leikkaa kukkakaalista lehdet ja kanta pois. Laita muut ainekset isoon kattilaan ja levy keskilämmölle. Nosta kukkakaali liemeen ja anna poreilla kannen alla (kääntele kukkakaalia aina välillä ympäri) n. 15–20 minuuttia, kunnes se on keskeltäkin pehmennyt (testaa veitsellä).

Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen. Nosta kukkakaali liemestä ja valuta. Siirrä kaali paistoastiaan ja paahda uunissa n. 30 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut. Kukkakaalin pohja saattaa kärventyä hiukkasen, mutta palaneen kohdan voi leikata pois.

Jogurttikastike

2 rkl turkkilaista jogurttia
2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
50 g fetajuustoa
2 rkl oliiviöljyä

Muusaa kastike moussemaiseksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Tarjoile paahdetun kukkakaalin kanssa.

Dukkah-tyyppinen mausteseos

1 rkl pinjansiemeniä
1 rkl kuorimattomia manteleita
1/2 tl jeeraa
1 tl korianterinsiemeniä
1/4 tl chilijauhetta
suolaa
1/2 tl seesaminsiemeniä

Paahda siemeniä (paitsi seesam) ja mausteita kuumalla, kuivalla pannulla hetki. Aja ne sen jälkeen esimerkiksi monitoimikoneella pienemmäksi muruksi. Lisää lopuksi sekaan seesaminsiemenet. Tarjoile paahdetun kukkakaalin kanssa.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig