tiistai 23. lokakuuta 2018

SITRUUNAPAAHDETTUJA KASVIKSIA & FETAA (GF)


Kävin viime viikonloppuna Yes yes yes-ravintolassa, tämä oli nyt kolmas käynti. Ja paikka on kyllä ihan ehdottomasti yksi suosikkejani Helsingissä: ihanaa kun ravintolan ruoasta ei tule sellainen olo että olisin ehkä osannut tehdä tämän itsekin – ja vielä vähän paremmin. Näin kuin harmillisesti välillä edelleen ravintoloiden kasvisannosten kohdalla käy.

Sen enempää itseäni kehumatta tästä voidaan vetää aasinsilta siihen, miten tämä valmistamani sitruunapaahdettu vegelautanen oli ihan superhyvää! Saattaisi istua hyvin jonkun kivan, mutkattoman ravintolan listallekin (ehkä jopa Yes yes yesin, joskin jotain extrakikkailua tähän pitäisi siinä tapauksessa vielä lisätä).

Kokonaisuus on fiinimpää arkiruokaa, olematta kuitenkaan mitenkään vaikea tai monimutkainen valmistaa. Melkeinhän tämä menee jo salaatistakin (ainakin omien, hyvin löyhien kriteerieni mukaan).

Sitruunapaahdetut kasvikset & fetaa (1 iso annos)

1 pienehkö kukkakaali (n. 500 g)
n. 500 g perunoita
100 g fetajuustoa
1 dl kalamataoliiveja
tuoretta timjamia

4 rkl oliiviöljyä
2 rkl tuoretta timjamia
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
suolaa + pippuria

Sitruunadippi

1/2 dl majoneesia
1/2 dl turkkilaista jogurttia
1-2 tl sitruunamehua
+ ripaus kurkumaa halutessa väriksi

Leikkaa kukkakaali "pihvimäisiksi" viipaleiksi (tai vain pienemmiksi paloiksi). Pese perunat ja leikkaa ranskalaisten muotoon.

Vispaa öljy ja mausteet sekaisin ja sekoita kukkakaalien ja perunoiden pinnalle. Levitä kasvikset leivinpaperin päälle uuninpellille (kahdelle pellille tarvittaessa) ja paahda 225-asteessa n. 20 minuuttia, sekoittele (tai kääntele) puolivälissä. Ota kypsät kukkakaalit ulos ja jatka perunoiden paahtamista vielä 5-10 minuuttia, kunnes ne ovat sopivasti ruskistuneet.

Kaada paahtuneet kasvikset tarjoiluastiaan. Poista oliiveista kivet ja ripottele ne murustetun fetan kanssa kasvisten päälle. Viimeistele annos tuoreella timjamilla.

Sekoita sitruunadipin ainekset yhteen ja tarjoile lautasen kanssa.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig