keskiviikko 9. syyskuuta 2015

LÄMMIN SYYSSALAATTI MUMMONKURKUILLA HÖYSTETTYNÄ


Hiphei tein ensimmäistä kertaa mummonkurkkuja (tai hölskytyskurkkuja tai mitä ovatkaan) itse! Tajusin tosin jälkeenpäin että kurkkusiivujen olisi kannattanut olla reilusti ohuempia, vaikkapa juustohöylällä vuoltuja. Maku oli silti hyvä näissäkin.

Yhdistin kurkkuihin aineksia mitä löytyi jääkaapista valmiina, ja kokonaisuudesta tulikin oikein kiva syyssalaatti. Etikkaiset ja rapeat kurkut tuovat kivaa vaihtelua muuten aika pehmeisiin tekstuureihin ja pehmeään makumaailmaan, ja erillistä salaatinkastiketta ei oikeastaan tarvita ollenkaan.

Mummonkurkut

1 tavallinen kurkku tai n. 3 avomaankurkkua
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl esim. kookossiirappia tai ei-vegaanit hunajaa (tai sokeria jos käytät)
muutama rouhaisu suolaa
tilliä hienonnettuna

Siivuta kurkut ohuiksi siivuiksi (ohuemmiksi mitä itse tein, heh). Laita kurkut esim. lasipurkkiin. Vispaa etikka ja makeutus sekaisin, lisää suola ja tilli, ja kaada kurkkujen päälle. Sulje purkki ja ravistele voimakkaasti. Laita jääkaappiin tekeytymään. Parhaimmillaan kurkut ovat oikeastaan seuraavana päivänä, mutta jos ei ole aikaa odottaa niin ne voi käyttää myös heti.


Syyssalaatti

lehtikaalia
pinaattia
kantarelleja
linssejä
öljyä tai ei-vegaanit voita
suolaa + pippuria

Rapsuttele kantarellit puhtaiksi. Isommat sienet voi leikata puoliksi. Riivi lehtikaali pienemmiksi paloiksi. Kuumenna pannulla reilu määrä öljyä/voita ja paista siinä kanttarelleja, ja lehtikaalia ja pinaattia muutamia minuutteja kunnes vihreät kasvikset ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja pippurilla. Valmista linssit ohjeen mukaan tai, jos käytät valmislinssejä niin huuhtele niitä hetki kuuman veden alla.

Kasaa salaatti lämpimistä aineksista ja sekoita joukkoon mummonkurkkuja. Ripottele päälle halutessasi pilkottua kevätsipulia. Syö salaatti heti.

SHARE:

2 kommenttia

  1. Ihanan syksyinen fiilis tässä salaatissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se syntyi oikeastaan vahingossa, kasasin asioita lautaselle sen tarkemmin miettimättä ja jälkeenpäin huomasin että tulipa muuten syksyinen kokonaisuus :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig