perjantai 11. syyskuuta 2015

HÄVIKKIVIIKON KASVISLAUTANEN


Tämän viikon aikana on ollut meneillään kolmas vuosittainen Kuluttajaliiton organisoima Hävikkiviikko. Keskimäärin suomalaiset heittävät ruokaa roskiin vuodessa 25 kg/henkilö. Määrä vastaa n. kuutta prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta, eli ei mikään ihan mitätön luku! Jokainen voi miettiä kohdallaan, mihin senkin rahan (keskimäärin n. 125 €/henkilö) voisi järkevämmin sijoittaa.

Iso osa hävikistä syntyy toki ruokakaupoista, mutta kauppojen hävikkiin voi vaikuttaa myös kuluttaja itse esimerkiksi valitsemalla kypsiä hedelmiä ja vihanneksia raakojen sijaan. Ei pidä myöskään hyljeksiä hieman kolhiintuneita yksilöitä (itse syyllistyn tähän!). Lisäksi kannattaa suosia irtomyyntiä, niin kaappiin ei päädy enemmän yhtä raaka-ainetta mitä oikeasti tarvitsee.

Kotitaloudet eivät saa siis synninpäästöä, sillä eniten ruokaa menee hukkaan nimenomaan ysittäisiltä kuluttajilta. Kotona hävikin määrää voi vähentää esimerkiksi käyttämällä raaka-aineita kekseliäästi. Ennakkoluulot sivuun ja sellainen ajattelutapa, jossa jonkun tietyn raaka-aineen kanssa syödään ainoastaan toista tiettyä raaka-ainetta. Eli ei pidä ajatella että "ei ne kuitenkaan sovi yhteen". Useimmat raaka-aineet sopivat.

Ei pidä myöskään olla turhan tarkka parasta ennen päivämäärien kanssa, useimpien raaka-aineiden syömäkelpoisuuden voi helposti testata ihan katsomalla, haistamalla ja maistamalla. Pakastin on myös oiva apuri, toki sieltä pitää muistaa syödä ne pakastetut ruoat pois.

Oma hävikkitilanteeni (hedelmien ja kasvisten kuoria lukuunottamatta, en ole varma lasketaanko niitä hävikkiin) on aika hyvä. Teen yleensä kerralla sen verran ruokaa kuin aion syödä, ja seuraavan päivän jämät eivät vahingossa pääse menemään huonoksi koska niitä ei ole. :) Toki aina voi parantaa.


Edellispäivän syyssalaatin aineksista jäi yli hieman linssejä, kanttarelleja ja mummonkurkkuja. Koostin näistä, ja muista jääkaapin jämistä seuraavana päivänä improvisoidun aterian. Annokseen päätyi lisäksi kaapin viimeiset pari tomaattia, yksi hieman nahistunut kesäkurpitsa ja porkkanaa.

Käsittelin jokaisen ainesosan erikseen hieman erilailla maustaen, ja näin lautanen tuli täyteen monipuolisesti eri makuja ja tekstuureita. Jokaisella haarukallisella hieman erimakuinen suupala, just parasta!

Vinkki: kätevä tapa hyödyntää edelliseltä aterialta ylijääneitä papuja ja herneitä on tehdä niistä tahnaa, jonka voi laittaa esim. salaattiin kastikkeeksi, levittää leivän päälle tai käyttää dippaukseen.

Linssitahna

keitettyjä linssejä (tai papuja)
hieman öljyä + vettä tarpeen mukaan
pieni puserrus sitruunaa
suolaa + muita mausteita: jeeraa, kurkumaa, paprikajauhetta, chiliä jne

Laita ainekset monitoimikoneeseen ja aja sileäksi. Lisää nestettä sen mukaan, miten notkeaa tahnaa haluat. Säädä myös mausteita oman maun mukaan.

Seesam-porkkanat

porkkanaa
seesamöljyä
seesaminsiemeniä

Vuole porkkanasta ohuita lastuja. Lämmitä keskilämmöllä esim. pienessä kattilassa hieman seesamöljyä ja kääntele porkkanalastuja öljyssä hetki, minuutti tai kaksi riittää. Ota kattila pois levyltä ja ripottele porkkanan sekaan seesaminsiemeniä.

Hävikki-lautanen

tomaattisalsaa
paistettuja kanttarelleja ja kesäkurpitsaa
seesamporkkanaa
mummonkurkkuja
linssitahnaa

Valmista ja mausta komponentit erikseen, ja kasaa lautaselle esimerkiksi lohkoittain. Lusikoi päälle reilusti linssi/paputahnaa.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Haha totta! :D En ollut varsinaisesti edes suunnitellut kirjoittavani aiheesta ylipäätään, mutta kun tämä jämälautanen syntyi niin se tuntuikin aika luontevalta.

      Poista
  2. Oih nami vitsi näyttää hyvältä! Oon hummuksen suuri fani ja toi lähtee kyllä kokeiluun, tuomaan vähän vaihtelua!:)

    sofiaelizabetha.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikki tahnat on ihania, hummuksen lisäksi erityisesti just pavuista, tai vaikka avokadosta tehdyt. :)

      Poista
  3. Ihanan näköinen kasvislautanen (tämäkin). Erityisesti nuo seesamiporkkanat kuulostaa tosi hyviltä, mulla kun on voimakas mieltymys kaikkeen, missä on seesaminsiemeniä, seesamiöljyä tai tahinia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seesam on kyllä huippua! Teinkin just sellaisia seesampatukoita, pitää laittaa reseptiä tänne myöhemmin. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig