tiistai 9. kesäkuuta 2015

KIND ICE CREAM FOR YOU: VALKOSUKLAA-VADELMAJÄÄTELÖ (VEGAANINEN)


Naiset upeiden Uusia tuulia ja Vanelja -blogien takana laittoivat pakettiin kaikkien jäätelöfanien unelman: Kind Ice Cream for you -jäätelökirjan. E-julkaisuna toteutettu kirja on täynnä toinen toistaan herkullisemman kuuloisia ohjeita, ja kuvamaailma (ja ulkoasu) ylipäätään on silmiä hivelevän kaunista. Ihan mahtavaa *virtuaaliset aplodit*!

Käytössä olevat raaka-aineet ovat tottakai mahdollisimman korkealaatuisia ja terveellisemmästä päästä, eräänlaista hyvisjäätelöä siis (termi, jonka ensimmäisenä bongasin Outin tontilta). Kaikki kirjan reseptit ovat gluteenittomia, maidottomia ja ilman valkoista sokeria. Useimmat ohjeista sopivat myös vegaaneille. Ja vaikka jätskikone onkin kätevä ja mahtava laite, kirjan kaikki reseptit voi toteuttaa myös ilman jäätelökonetta käsipelillä (kannattaa silti hankkia se kone, elämä muuttuu helpommaksi).

Ns. tavallisten jäätelöiden lisäksi kirjassa on sorbetteja, puikkoja, pehmiksiä, jäätelökakkuja ja keksejäkin! Jos oletetaan että Suomen kesä kestää keskimäärin kaksi kuukautta, niin kirjan 60:stä reseptistä riittää tekemistä vaikka jokaiselle kesäpäivälle. :)

Kirja on englanninkielinen, mutta sanasto on melko helppoa, ja mitoissa on käytetty myös meille tutumpia millilitroja ja grammoja. Selkeillä ohjeilla ei siis pitäisi mennä sormi suuhun.


Tuulia ja Virpi tarjoavat ystävällisesti Syötävän hyvän lukijoille alekoodin, eli koodilla LOTTA-ICECREAM julkaisun hinnasta saa -15% (normaalihinta 11,90 €) . Tarjous on voimassa viikon ajan (9-15.6.2015) joten nyt pikaisesti ostoksille, lupaan että ette kadu! Edit: Koodi ei ole enää voimassa.

Jäätelökirjassa on lukemattomia fantastisen näköisiä ohjeita, mutta ensimmäiseksi päädyin kokeilemaan vegaanista valkosuklaa-vadelmajäätelöä. Ohjeessa on aika samantyyppinen pohja kuin aiemmin keväällä tekemässäni minttu-suklaajäätelössä. Tämäntyyppinen vegaaninen jäätelö on koostumukseltaan mukavan kermaista, mutta hieman tuhdimpaa kuin normijäätelö. Toisaalta eipä tuo haitanne vaikka tätä söisi vähän enemmänkin, hyvisjäätelöstä kun on kyse. ;)


Valkosuklaa-vadelmajäätelö (vegaani)

2 dl cashewpähkinöitä (liota yön yli tai min. 4 tuntia)
1 tölkki (400 ml) kookosmaitoa (ei light)
3 rkl nestemäistä makeutusta (esim. vaaleaa kookosnektaria tai ei-vegaanit hunajaa)
1 dl sulatettua kaakaovoita
1 tl vaniljauutetta tai aitovaniljajauhetta
reilu 2 dl vadelmia (tuoreita tai kotimaisia pakastemarjoja)

Laita cashewt, kookosmaito, makeutus, kaakaovoi ja vanilja blenderiin ja surauta täydellä teholla sileäksi. Tarkista makeutus ja lisää tarvittaessa.

Ota pakastimesta jäätelökoneen kulho, kokoa laite ja kaada massa koneeseen. Pidä laite käynnissä kunnes jäätelö on valmista (eli kun massa on jämähtänyt ja pyörii ns. paikoillaan). Omalla Krupsin laitteella massa jähmettyi todella nopeasti, n. 10:ssä minuutissa. 

Lusikoi vadelmat jäätelömassan sekaan kääntelemällä varovasti. Jos käytät pakastemarjoja, niiden voi antaa sulaa hieman ensin. Voimakkaammin sekoittamalla saat vaaleanpunaista jäätelöä, jos haluat että jäätelössä on selkeitä punaisia raitoja, jätä sekoittaminen vähemmälle. 

Jäätelö on tässä vaiheessa vielä melko pehmeää, jos haluat kovempaa jäätelöä laita se vielä hetkeksi pakkaseen jähmettymään. Jäätelön voi valmistaa myös ilman konetta kaatamalla massan blenderistä astiaan, ja pakastamalla sitä noin kolmen tunnin ajan, sekoittaen sitä aina noin puolen tunnin välein voimakkaasti. 
SHARE:

2 kommenttia

  1. hei ihan mahtavaa että tykkäsit meidän kirjasta! tällaisesta palautteesta tulee niin iloiseksi. ja tuo sun jädeannos näyttää aivan taivaalliselta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan itsellesi (ja Tuulialle) ihan täydellisen ihanasta kirjasta! <3 Onneksi tuli hankittua tuo jäätelökone keväällä, nyt pääsee sen kanssa tositoimiin :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig