torstai 5. helmikuuta 2015

SITRUUNAISIA LEIVONTAKOKEILUJA


Olen yrittänyt löytää täydellisten viljattomien sitruunakeksien reseptiä ja ohessa testannut yhtä sitruunakakkuakin. No löytyikö jo täydelliset..? Ei ihan, mutta toki nämäkin olivat hyviä siinä mielessä että söin kaiken. :)

Keksien kohdalla isoin ongelma liittyy koostumukseen, tykkäisin että sitruunakeksini olisivat rouskuvat rapeita mutta nämä jäivät aika pehmeiksi. Voi olla että homma on kiinni tuosta mantelijauhosta, en ole ihan tuttu sen kanssa ja parempi lopputulos voisi syntyä jos sekottaisi mukaan jotain toistakin jauhoa (riisijauhoa tai perunajauhoa tai jotain..en tiedä). Jätin myös keksit ehkä turhan paksuiksi (n.1/2 senttiä) mutta ei se pelkästään siitä voi olla kiinni.

Ohjeeseen tulee kookosvoita (joka on siis eri asia kuin kookosöljy, sitä voi ostaa valmiina tai valmistaa itse kookoshiutaleita tehokkaasti blendaamalla, ohje mm. täällä), voisin kuvitella että tavallinen voikin käy tilalle.


Sitruunakakulle taas kävi vähän huonosti kun se tummeni vähän liikaa pinnalta, ja en saanut sitä edes yhtenä palana ulos vuoasta. Tein siitä sitten tuollaisen kakkumössöjälkkärin jogurtti-sitruunakastikkeella. Murtuminen voi myös johtua siitä, että en laittanut taikinaan leivinjauhetta koska en jaksanut ostaa sitä.. keksejä varten kyllä sitten jo kävin leivinjauhekaupoilla. Leivonta ei tosiaan koskaan ole ollut vahva puoleni koska se vaatii tarkkuutta raaka-aineissa, ja itse heittelen aineksia vähän sinnepäin (pahoittelut jos ja kun se näkyy välillä resepteissä). :)

Muutoin kyllä tykkäsin kakusta ja se oli koostumukseltaan mukavan kostea. Kakun ohje löytyy täältä. Ja alta ei-täydellisten-mutta-aika-hyvien-keksien ohje.


Viljattomat sitruunakeksit (vegaanisia) (n. 16 kpl)

4 dl mantelijauhoa
1/4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1/2 dl kookosvoita (tai tavallista voita)
n. 1/2 dl kookossiirappia tai vastaavaa (esim. kookossokeri voisi toimia myös)
1-2 tl raastettua sitruunankuorta
ropsaus vaniljajauhetta / vaniljauutetta

Laita ainekset esim. monitoimikoneeseen ja surauta hieman tahmaiseksi massaksi. Voita ei tarvitse sulattaa etukäteen. Taikina oli tässä kohtaa ihan superhyvää, olisin voinut syödä sitä sellaisenaan lusikkakaupalla (ehkä vähän söinkin). :)

Pyörittele massasta pieniä palloja ja paina ne kekseiksi. Paista leivinpaperin päällä 180-asteessa n. 6-10 minuuttia, varo etteivät pääse kärähtämään. Keksit kovettuvat hieman lisää viilennettyään, mutta kuten sanottua näistä ei tule ihan rapeita.


Keksien alkuperäinen ohje muokattuna Elena's Pantry.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Hei onpas kivan näköinen ohje! ja kauniit kuvat :) Mulla onkin kaikki ainekset olemassa, joten voisin testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä se hyvä puoli, että ainesosalista on sopivan lyhyt! Unohdin mainita että kekseistä ei tullut mitenkään hirveän makeita (mikä on tosin mun mielestä hyvä asia), eli jos tykkää makeammasta niin sitten pikkuisen ronskimmalla kädellä makeutusta. Jos muistat niin tule sitten kertomaan miten sun kekseille kävi! :)

      Poista
  2. Mantelijauhe on suosikkini, silloin kun tavoitteena on vähän tervellisemmät herkut. Maku on hyvä, mutta ei siitä tosiaan mitään rapeanrapsahtavia keksejä tule.
    Ja juuri kun meinasin lähteä leivoskelemaan niin muistin, että, kääk, mantelijauheeni on loppunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo mantelijauho taitaa olla itsessään niin rasvaista ettei paistettaessa tule kunnolla rapeaksi.. Ostin muuten juuri kikherne eli gram-jauhoja, katotaan mitä näistä keksisi (keksien sijaan tosin varmaan jotain suolaista)! :)

      Poista
  3. Haa, olet ryhtynyt tuumasta toimeen kaipaamasi rapsakan sitruunakeksireseptin suhteen! :) Ihanan lyhyt raaka-ainelista tosiaan, ja herkullisen näköiset keksit. Viljattomassa leivonnassa varmasti juuri rapsakkuun on haaste, mutta onneksi näyttävät kohtalaisen syömäkelpoisilta (= todella herkuilta) myös nämäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pakko oli! :) Ei löytynyt tosiaan vielä sitä täysin ideaalia koostumusta mutta olivat tosiaan erittäinkin syömäkelpoisia ;)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig