torstai 4. joulukuuta 2014

VÄRIKKÄÄT & RUNSAAT VEGETORTILLAT


En oikeastaan juurikaan juo olutta. Mutta silloin harvoin kun juon, se on poikkeuksetta meksikolaistyyppinen vaaleankeltainen yksilö, jääkylmänä ja mielellään limen kanssa.  Kun Blogiringiltä ja Sinebrychoffilta tuli kampanjaehdotus, lähdinkin oluet mielessä ihan mielelläni mukaan.

Toisin kuin monet ehkä luulevat, esimerkiksi meksikolainen olut ei ole täysin gluteeniton, sillä valmistuksessa on maissin (tai toisinaan riisin) lisäksi käytetty ohramallasta. Lopputuloksessa tosin itse viljapitoisuus on niin pieni, että esimerkiksi kotimaassa Meksikossa olutta markkinoidaan gluteenittomana. Vatsaongelmaisten kannattaa varmaan silti pitää olut ylipäätään satunnaisena juomana. :) Lista Suomessa myytävistä täysin gluteenittomista oluista löytyy täältä.


Kampanja-ideana oli miettiä sopiva katuruokahenkinen sapuska, joka istuu valitun oluen makumaailmaan, ja mielikuvituksekkaasti tai sanotaanko perinteitä kunnioittaen lähdin miettimään meksikolaistyyppisiä ruokia. Rennommissa (onko muita) illanistujaisissa helpoimmalla tietysti pääsee, jos laittaa esivalmistellut ainekset esille ja vieraat kokoavat ruokansa itse. Eli tortillat kehiin!

Tein täytteet tällä kertaa kokonaan vegenä, ja kokeilin täytteisiin muutenkin vähän erilaista lähestymistä paistetuiden paprikoiden ja sipuleiden sijaan. Paahdettu, hieman makea ja mausteinen bataatti sai seurakseen maissia ja mustia papuja, ja oheen tuli tomaattisalaattia, avokadoa, fetaa ja créme fraîche-jogurtti-kastiketta. Feta toimii tässä ikäänkuin vastaparina makealle bataatille, joten älä jätä toista pois. Olut sopii erityisen hyvin mausteisen ja jopa tulisen ruoan kanssa, joten mausteita saa laittaa ihan reilulla kädellä.

Letuiksi ostin valmiita maissilättyjä (100% maissijauhoa), jotka ovat vehnäkiekkoja pienempiä kooltaan. Voit tietysti halutessasi tehdä lätyt myös itse.

Lisää katuruoka-inspiraatiota löytyy Blogirinkiläisten herkullisista resepteistä, ja mikäli oluen ja ruoan yhdistäminen kiinnostaa enemmän, ilmaisen reseptikirjan voi tilata Olut&Ruoka FB-sivuilta.


Täytetyt tortillat 

maissilättyjä 
useampi lime
lampaan/vuohenmaitofetaa
muutama avokado

Vegetäyte
bataattia
muutama rkl oliiviöljyä
suolaa + pippuria
mausteita: chilijauhetta, paprikajauhetta, jeeraa ja esim. korianterinsiemeniä (murskattuna)
pussi pakastemaissia
paketti mustia papuja
1 lime
tuoretta korianteria

Vaalea kastike
2 osaa créme fraîchea
1 osaa turkkilaista jogurttia
srirachaa tai muuta chilikastiketta/chiliketsuppia 

Tomaattisalaatti
kourallinen kirsikkatomaatteja (vaikka eri värisiä)
1/2 punasipuli
tuoretta chiliä tai chilijauhetta
suolaa + pippuria
1/2 tl etikkaa
1/2 tl oliiviöljyä
1/4 tl hunajaa

Tee ensin tomaattisalaatti: pilko tomaatit ja sipuli, sekoita muiden ainesten kanssa ja laita hetkeksi sivuun marinoitumaan.

Kuori bataatti (omani painoi n. 500g) ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi, mitä pienempi sen kätevämpi syödä. Ripottele päälle oliiviöljyä ja reilusti mausteita. Paahda 200-asteessa n. 20 minuuttia, sekoittele välillä. 

Sulata pakastemaissit nopeasti vaikkapa siivilässä juoksevan lämpimän veden alla. Huuhtele pavut. Lisää lämpimälle pannulle pieni määrä öljyä, maissit, pavut, paahdetut bataatit, yhden limen puristettu mehu ja kourallinen pilkottua korianteria. Paista keskilämmöllä kunnes seos on tasaisesti lämmennyt. Tsekkaa mausteet ja lisää niitä tarvittaessa, suolaa todennäköisesti ainakin.

Valmista kastike sekoittamalla keskenään esimerkiksi 200g (täysirasvaista) créme fraîchea ja 100g turkkilaista jogurttia. Pyöräytä lopuksi sekaa pari lusikallista srirachaa tai vastaavaa tulista kastiketta (sitä voi tarjoilla ohessa myös lisänä).

Leikkaa avokadot viipaleiksi. Murustele fetaa tarjoilukippoon. Leikkaa oheen vielä pari limeä ja silppua valmiiksi tuoretta korianteria.

Lämmitä maissilettuja hetki kuumalla kuivalla pannulla tai mikrossa. Kasaa täytteet letulle, ripottele päälle korianteria, purista hieman limeä ja kääri rullalle. Tarjoile vaikkapa kylmän oluen kanssa (muista lime!).


 Yhteistyössä Sinebrychoff.

SHARE:

2 kommenttia

Blogger Template Created by pipdig