keskiviikko 4. syyskuuta 2013

PAAHDETTUA KURPITSAA & HASSELPÄHKINÄ- SALVIAPESTOA


Vaikka halloween ei ole vielä lähelläkään, olen ollut havaitsevani  kurpitsahyllyllä lisääntynyttä aktiviteettiä (toisin sanoen kurpitsoita ylipäätään on, se kun ei ole mikään itsestäänselvyys). Hyvä hyvä. Tästä yhdestä suosikkiraaka-aineistani olen kirjoittanut aiemmin kurpitsakeiton ja kurpitsa-kookoscurryn ohjeiden verran.

Yrttiosastolla salvia sen sijaan on jäänyt etäiseksi. Mielikuvissani se on jotenkin kamalan karvaan makuinen kasvi, mutta eipäs ollutkaan! Maku on toki voimakas, mutta aromaattinen silleen hyvällä tavalla. Ilmeisesti olen elänyt jossain makuyhdistelmien mustassa aukossa kun en tiennyt että kurpitsa ja salvia ovat klassinen parivaljakko. No nyt ollaan taas paljon viisaampia.

Paahdettu kurpitsa on aiemminkin loistavaksi todettu, mutta Food52:sta löytynyt hasselpähkinä-feta-salviapesto on ihan huippulisä! Kastike ei tosin ole ihan sitä perinteisintä pestoa, koostumus on kuivempi ja pähkinäisempi. Alkuperäisessä ohjeessa oli fetan sijaan ricotta salataa (joka on siis eri asia kuin tavallinen ricotta, onneksi tsekkasin etukäteen wikipediasta), mutta feta on hyvä korvike murentuvan koostumuksensa ja suolaisuutensa ansiosta. Sinihomejuusto saattaisi myös toimia (kuvassa ei siis ole sinihomejuustoa vaikka siltä erehdyttävästi näyttääkin :).


Paahdettua kurpitsaa (2:lle)

1 keskikokoinen kurpitsa (butternut squash eli myskikurpitsa)
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
pieni ripaus chilijauhetta/cayannepippuria

Hasselpähkinä-salviapesto

1/2 dl hasselpähkinöitä
reilu kourallinen salviaa
4-5 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
n. 1/3 pakettia aitoa fetaa

Laita uuni lämpenemään 250-asteeseen. Kuori ja leikkaa kurpitsa n. sentin paksuisiksi lohkoiksi. Laita lohkot paistoastiaan, ja sekoita mukaan öljy, suolaa ja chilijauhetta/cayannepippuria. Sekaan voi halutessaan laittaa myös pienen määrään hunajaa, mutta mielestäni paahtuneen kurpitsan maku on jo itsessään tarpeeksi makea. Paahda kurpitsoja alimmalla tasolla n. 15 minuuttia, sekoittele ja paahda toiset n. 15 minuuttia, kunnes ne ovat kunnolla kypsyneet ja pehmenneet. Omalla uunillani meni lähemmäs 40 minuuttia saada kaikki palaset kunnolla kypsiksi.

Tee kurpitsojen paahtuessa pestokastike. Silppua salvia. Lisää pieneen pannuun/kattilaan 3 rkl öljyä, kevyesti murskattu valkosipulinkynsi ja salvia. Lämmitä pannua matalalla lämmöllä kunnes öljy alkaa poreilemaan. Poista levyltä ja ota valkosipuli sivuun.

Paahda kuivalla kuumalla pannulla pähkinöitä muutama minuutti. Pähkinöistä voi sen jälkeen halutessaan hieroa enimmät kuoret pois. Surauta pähkinät ja pannulla ollut valkosipulinkynsi esim. monitoimikoneessa pieneksi muruksi. Siirrä pähkinä-valkosipulimuru kulhoon, kaada sekaan salvia-öljy ja lisäksi 1-2 ruokalusikallista oliiviöljyä. Murustele feta joukkoon ja sekoita.

Kasaa paahtuneet kurpitsat lautasella ja lusikoi kastiketta päälle. Noms!
SHARE:

3 kommenttia

  1. Butternut squash on superherkullista paahdettuna. Mutta niin on tuo kaapissa odottava Hokkaido-kurpitsakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hokkaidoa en olekaan maistanut. Kerran ostin jotain vihertävää lajia, ja se ei ollut musta läheskään yhtä hyvänmakuinen kuin tuo butternut. Tosin voi olla että se oli raaka vielä :D

      Poista
    2. Hokkaido on punainen pieni kurpitsa. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig