Syötävän hyvä: IHAN PARAS VADELMAINEN RAAKAJUUSTOKAKKU
Tietoa mainostajalle ›

torstai 22. elokuuta 2013

IHAN PARAS VADELMAINEN RAAKAJUUSTOKAKKU


Jes nyt onnistui! Sain viimein tehtyä oikeasti tosi hyvää raakakakkua! \o/ Tai ovat aiemmatkin kokeilut olleet ihan jees, mutta koostumus on aina jäänyt jotenkin liian tuhdiksi ja rasvaiseksi. Mutta tästä tuli ihanan raikas ja ulkonäkökin onnistui kerrankin.

Kakun raaka-aineet ovat suht yksinkertaiset ja saatavilla useimmista hyvinvarustetuista ruokakaupoista, eli ei tarvitse lähteä ostamaan isoa purkkia jotain kallista erikoispulveria Ruohonjuuresta, jota tulee käytettyä sitten se teelusikallinen. Kakku valmistuu myös nopeasti, katsoin että aikaa kului n. 40 minuuttia ainesten pöydälle laittamisesta siihen kun kakku meni pakastimeen. Eli jos et ole aiemmin tehnyt raakakakkuja, tästä voisi olla sopiva aloittaa!

Tein tämän pienempään vuokaan (halkaisija taisi olla 18cm) ja kakusta tuli silti aika ohut, n. kolme senttiä korkea. Eli jos haluat paksumman ja näyttävämään kakun niin ainesten määrä kannattaa tuplata tai triplata (riippuen vuoan koosta).

Tällä kertaa jaksoin jopa liottaa cashewpähkinät etukäteen, ehkäpä sekin auttoi ilmavamman ja sileämmän koostumuksen aikaansaamiseksi. Eli jos teet kakun illalla, laita cashewt likoamaan veteen aamulla. Muutoin n. 3–4 tuntia riittänee. Taateleita kannattaa liottaa myös hetken (n. 30 min) jos vaikuttavat kuivahtaneilta (itse käytän hevi-osastolta löytyviä "fresh dates" nimellä myytäviä superpehmeitä taateleita) .

Vadelmien tilalle voi laittaa tietysti mitä tahansa muuta marjaa, hyvin sopisivat varmaan ainakin mansikka, mustikka tai vaikkapa passionhedelmä. Juustokakkumainen hapan maku täytteeseen tulee runsaasta määrästä sitruunamehua, toki täytteeseen voi laittaa vähän vähemmänkin jos tuntuu siltä (kannattaa maistella sitä taikinaa työstövaiheessa :).


Vadelmainen raakajuustokakku (n. 10 palaa)

Pohja
n. 1,5 dl pekaanipähkinöitä (tai esim. manteleita tai saksanpähkinöitä)
vajaa desi pehmeitä taateleita (n. 7 kpl)
ropsaus vuori/merisuolaa

Täyte
n. 3 dl cashewpähkinöitä (liota väh. 3h)
2 sitruunan mehu
1 tl aitovaniljajauhetta tai 1 vaniljatangon siemenet
n. 1 dl (tai vähän alle) sulaa kookosöljyä*
1/2 dl - 1 dl hunajaa (vegaanit esim. kookosnektaria) 

2 dl (tai enemmän) vadelmia

Muusaa pohjan ainekset yleiskoneella/sauvasekoittimella/blenderillä. Itse teen yleensä niin, että ajan pähkinät ensin nopeasti hieman pienemmäksi muruksi blenderissä, ja työstän ne taateleiden kanssa sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Laitoin taikinaan aika paljon (eli useamman rouhaisun) suolaa, koska se tasapainottaa taateleiden makeutta hyvin. Omaan pohjaani tuli hieman liian vähän pähkinöitä suhteessa taateleihin, joten korjasin määriä ohjeeseen. Hyvä koostumus on pehmeä muttei liian tahmainen. Pohjasta saa halutessaan myös rouheisemman käyttämällä enemmän pähkinää. Painele taikina vuoan pohjalle ja laita pohja hetkeksi pakkaseen.

Blendaa kaikki täytteen ainekset paitsi vadelmat sileäksi. Kaikista silkkisimmän koostumuksen saa tietysti mahdollisimman tehokkaalla blenderillä, ja täytettä kannattaa blendata ainakin pari minuuttia täydellä teholla. Tampperista on apua, tai jos sinulle ei ole tampperia niin pidä taukoja ja lusikoi massaa välillä blenderin reunoilta alas. Jos täyte tuntuu turhan jähmeältä, voi sinne lisätä pienen tilkan vettä (tai säätää kookosöljyn määrää). Itselläni oli päässyt hunaja loppumaan joten laitoin sitä vain n. ruokalusikallisen, ja lisäksi n. teelusikallisen steviaa. Mutta makeutus oman maun mukaan, aluksi kannattaa laittaa vähemmän ja lisätä sitten varovasti jos tarve vaatii.

Lusikoi silmämääräisesti n. 2/3 täytteestä pohjan päälle, laita kakku hetkeksi pakkaseen, ja blendaa sitten vadelmat lopun täytteen kanssa. Kaada ihanan vaaleanpunainen seos vuokaan. Nuole lusikka. :)

Laita kakku pakastimeen jähmettymään, kakun koosta riippuen se on valmista tarjoiltavaksi parin tunnin sisällä. Jos säilytät kakkua pakastimessa pidempään, kannattaa sille antaa reilusti aikaa sulaa ennen tarjoilua, kakku on nimittäin parhaimmillaan pehmeänä eikä jäisen hileisenä. Tosin jäisenä se maistuu melkein jäätelökakulle joten win-win. ;)

* Osan kookosöljystä voi korvata psylliumilla, eli laita reilu pari rkl kookosöljyä + n. 1 rkl psylliumia.

Edit: myöhemmät versiot kakusta: mustikkapassionhedelmä, mansikka ja mango.

Alkuperäinen ohje hieman muokattuna My New Roots

Edit 2: Tein koosteen suosikkiraakakakuistani, tarkemmat tiedot linkin takana.


85 kommenttia:

  1. KUOLASIN

    Aion kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Niin ja kiva et oot tägänny vegaanimäsäytykset! Jaksan ehkä 2 kertaa vuodessa kokata jotain ohjeen mukaan mut ehkä pian voisi olla taas aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kunnostautunut vegaaniasioissa :)

      Poista
    2. Hieman kyseenalaistan tuota vegaaniasioissa kunnostautumista. Tässä ohjeessa yhdeksästä ainesosasta kahdeksan on vegaanisia.

      Onko esimerkiksi tämä sitten jotain supervegaaniruokaa, kun kolmestatoista ainesosasta peräti kaksitoista on vegaanisia? ��

      Poista
    3. Moi, tarkoitat varmaan tuota hunajaa. Tämä aina välillä tuntuu nousevan esiin, mutta toistan jälleen, että en tosiaan jaksaisi joka ikiseen ohjeeseen kirjoittaa hunajan kohdalle että tosivegaani laittaa sen tilalle esim. agavesiirappia tai mitä nyt käyttääkään. Vai pitäisikö? Olen elänyt uskossa että vegaanit osaavat ilman erillistä huomautusta korvata kyseisen ainesosan.

      Lisäsin nyt joka tapauksessa huomion reseptiin niin ei tule epäselvyyksiä.

      Poista
    4. Hei, ohje kuulostaa hyvältä ja aionkin kokeilla sitä mahdollisimman pian. On kyllä hyvä mainita vegaanivaihtarista ohjeessa, jos on merkannut sen vegaaniseksi. Vegaanit varmasti tietävät ettei hunaja vegaanista ole ja osaavat sen korvata, mutta moni sekasyöjä tekisi varmasti mielellään juuri tätä kakkua kylään tulevalle vegaanille eikä välttämättä huomaisi vaihtaa ainesosaa :) Suru olisi suuri sekä tekijällä että vieraalla jos kävisi ilmi, että hunajaa nyt tuli käytettyä eikä kakku sen vuoksi vieraalle kävisikään. Hyvä juttu siis, että lisäsit huomion reseptiin! Nimim. Raakakakkuihin hurahtanut vegaani :D

      Poista
    5. Joo olen merkinnyt tuon makeutuskohdan nyt selkeämmin muihinkin resepteihin. Kookosnektari on muuten mulle aika tuore tuttavuus, superhyvää! :)

      Poista
  3. Rakastan tätä ohjetta, olen vääntänyt My New Rootsin vattukakkua kanssa, vaikka olen total raw un-baker newbie. Noin paljoa en lykännyt kookosöljyä, onnistui silti mainiosti, hunajan korvasin myös stevialla. Onnistuu, kaikki syötiin, om nom!

    ps blogisi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo alkuperäisessä ohjeessa taisi olla kookosöljyä 1/3 cup eli n. 0,8 dl, ja vähemmälläkin varmaan pärjää. Itse laitoin vähän enemmän kun taikinasta ei meinannut muuten tulla tarpeeksi notkeaa. Lopputuloksessahan kookosöljy ei kuitenkaan juuri maistu.

      Kiitos kehuista! :)

      Poista
  4. Aivan loistava resepti! Uskomatonta, miten tää voikin olla niin HERKULLISTA! Jää ehdottomasti yhdeksi suosikki resepteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä että onnistui! Suosittelen kokeilemaan myös eri marja/hedelmätäytteillä :)

      Poista
  5. Moi! Oon ihan uusi näissä jutuissa; pitääkö noi mantelit (korvaan pekaanipähkinät niillä) liottaa myös?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ei tarvi koska ne tulee tuohon pohjaan ja se saa jäädä vähän "rouheiseksi". Cashewt taas on hyvä liottaa niin ne saa helpommin blendattua ihan sileäksi. Tsemppiä kakuntekoon! :)

      Poista
  6. Minä kokeilin myös tätä reseptiä ja tämä on oikeasti helppo ja herkullinen. Seuraava kakku valmistunee ihan lähipäivinä. Olen miettinyt, että miten muokkaisin tästä jouluversion? Onko sinulla tai lukijoilla ideoita tai kokemuksia? Kiitos loistavasta blogista!
    http://aikuistenelamaa.blogspot.fi/2013/11/raakaruokakokeilu-kakun-muodossa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ainakin pohjaa voi muokata jouluisemmaksi lisäämällä siihen mausteita, kuten esimerkiksi kanelia, kaardemummaa ja neilikkaa. Ajattelin kokeilla jossain vaiheessa myös raakapipareiden tekoa, raportoin sitten tänne mikäli onnistuvat :)

      Poista
  7. Ihanan näköinen ja oloinen resepti. Tahtoisin kokeilla tätä joku päivä! Voisinko mitenkään saada kopioida tätä reseptiä omaan blogiini tulevaa kokeilua varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kopioi ihan vapaasti. Toki hyvän tavan mukaista on ilmoittaa lähde. Onnea kokeiluun! :)

      Poista
  8. Kirjoitin juuri kauppalapulle puuttuvat ainekset, että pääsen illalla kokeilemaan ohjettasi :) Onkin ensimmäinen raakakakku ikinä, ja odotan jo innolla huomista kun pääsee maistamaan!

    VastaaPoista
  9. Kerro Lotta että mitä tein väärin kun tein ekaa kertaa raakakakkua aika samantyyppisellä ohjeella kuin tämä ja laitoin pakkaseen. no söimme sitä juurikin "jäähileisenä" ja ihanaa oli :) Vaan kun jätin loput jääkaappiin niin aivan "jogurtiksihan" se loppu siellä meni :( Miksi näin ja miten korjaan asian seuraavaa tehdessäni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, nyt en kyllä oikein osaa sanoa miks kakku pääsi sulamaan niin pahasti jääkaapissa.. :/ Ihan lölleröksihän sen ei pitäisi mennä kun huonenlämmössä säilyttäessä. Kuulostaa melkein siltä että kookosöljy olisi lähtenyt jostain syystä sulamaan tosi rajusti, mutta niinhän ei viileässä voi tapahtua.. Toki yleisesti todettakoon että jos kakkua pitää säilyttää pidempään niin pakastin on varmempi valinta. Itse yleensä pidän jääkaapissa vain odottamassa tarjoilua (alle vuorokausi), ja muutoin pakkasessa.

      Poista
  10. Onko noi taatelist siis tuoreita vai kuivattuja (pussista)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käyttämään sellaisia laatikossa myytäviä tosi pehmeitä taateleita, taitavat olla tuoreita tai ns."puolikuivia". Löytyy hedelmäosastolta. Jos käytät kuivattuja niin niitä kannattaa liottaa jonkin verran ennen käyttöä.

      Poista
  11. Oooolalaaa ! Tätä pitääkin kokeilla heti, kun vadelmaviidakkomme alkaa taas ensi kesänä tuottaa satoaan. Kiitos reseptistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. All-you-can-eat vadelmaviidakko kuulostaa ihan paratiisilta. Ja sitä odotellessa voi reseptiä esitestata vaikka jollain toisella täytteellä ;)

      Poista
  12. Nam! Voiko tehdä edellisenä iltana, säilyykö jääkaapissa hyvänä vuorokauden, jos illalla teen ja seuraavana päivänä tarjoilen? Vai onko parempi jos sen tekee samana päivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, itsekin yleensä teen edellisenä päivänä valmiiksi, parempi tosin ehkä säilyttää enemmin pakastimessa. Ja ottaa sitten n.tuntia ennen tarjoilua esiin huoneenlämpöön sulamaan. :)

      Poista
    2. ok, kiitos vastauksesta!

      Poista
  13. Meillä on 24cm vuoka niin aattelin että laitan puoltoistakertaisen määrän, kai se onnistuu, mutta nyt huomaan että meillä on cashewpähkinöitä vaan 3 desiä mutta ehkä puuttuvat 1,5 desiä vois korvata manteleilla tai saksanpähkinöillä (niitä kun löytyy), mitä luulet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, veikkaan että manteleilla tai saksanpähkinöillä ei saa yhtä sileää koostumusta aikaiseksi kuin pelkillä cashewillä (jotka muuttuvat kermamaiseksi aika helposti), mutta maun puolesta ovat varmaan ok. Silti, jos tavoittelet täydellistä lopputulosta niin suosittelen kipaisemaan kaupasta ne puuttuvat cashewt. :)

      Poista
  14. Hei! Herkulisen kuuloinen ohje. Haluaisin tarjota tätä syntymäpäivillä ja kauppalappua kirjoittelinkin jo. Mietin vain, että mitä kookosöljyä mahdoit käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, tarkoitatko siis mitä merkkiä vain mitä..? Käyttämäni merkit vaihtelee saatavuuden mukaan, en edes muista mitä tällä hetkellä on kaapissani, mutta mikä vaan kylmäpuristettu (neitsyt)kookosöljy käy hyvin. Olen huomannut että merkkien välillä on kyllä jonkin verran makueroja, mutta esim. Cocovilla on ihan ok makuinen peruskookosöljy ja hyvin kaupoissa saatavilla.

      Poista
    2. Kiitos, tämä oli juuri kaipaamani vastaus:)

      Poista
  15. Mahtavaa, kun linkkasit tämän ohjeen Minishown blogiin - löysin sieltä tämän ihana blogisi!! :)

    Itselläni diagnosoitiin aikuisilla harvinainen vilja-allergia n. vuosi sitten. Elämä siitä lähtien muuttui aika rajusti, sillä allergia on ruokarajoituksineen keliakiaan rinnastettavissa. Pystyn ainoastaan käyttämään kotimaisista viljoista puhdasta, gluteenitonta kauraa, mikään Elovena ei todellakaan käy. Muutoin syön esim. tattarista valmistettua leipää tms. Gluteeniton leivonta on verrattavissa tähtitieteeseen - vaikka leipoisi täysin samoilla ohjeilla ja annoksilla ja raaka-aineilla, joskus sama juttu onnistuu, joskus ei. Raakakakkuja en ole kokeillut, mutta mieli tekisi. Tämä kakku vaikuttaa siltä, että tästä voisi aloittaa vaikka tänä viikonloppuna jo! :)

    Mahtavaa, että törmäsin blogiisi, jään seuraamaan juttujasi! :)
    http://checklistbyblond.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! En itseasiassa tunne tätä Minishow-blogia, joten joku muu on linkannut ohjeen. Ikävä tuo allergiasi, itsehän olen siinä etuoikeutetussa asemassa että jos syön viljaa niin tulee vain vatsakipua ja turvotusta, mutta ei mitään vakavampaa. Mutta ei hätää, viljattoman leivonnan maailma on yllättävänkin laaja ja monipuolinen, itse en oikeastaan edes kaipaa ns.tavallisia leivonnaisia. Tämä ohje on yksinkertaisuudessaan just hyvä vasta-alkajalle! :)

      Poista
  16. Tein tämän pääsiäisaterian jälkkäriksi ja kakku oli ihan taivaallisen hyvää! Raaka-aineiden määriä tosin fiksailin hiukan omaan makuun sopivaksi, mm. sitruunamehua tuli vähemmän kuin ohjeessa. Kiitos siis mahtavasta reseptistä, täytyy varmaan kokeilla tästä kaikki noi eri versiot läpi, että tietää mikä on herkullisin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa et onnistui! Mun suosikki tähän mennessä on ehkä passionhedelmäversio, mutta tykkäänkin kirpeästä. :)

      Poista
  17. Voinko korvata hunajan karppisokerilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karppisokeri ei ole mulle tuttu, mutta varmaan se on ihan ok. Pitänee varmaan kuitenkin sulattaa että koostumus ei jää rakeiseksi (?)

      Poista
  18. Voiko käyttää muuta kuin kookosöljyä? Vai tarviiko sitä siksi kun se jähmettyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sen jähmettymisen takia kookosöljyä on reseptissä.. mutta sen tilalla voi käyttää esimerkiksi kaakaovoita.

      Poista
  19. Moikka, löysin sun blogin vasta vähän aikaa sitten ja tykkään kovasti. Ihania kulinaristisia ohjeita mutta kuitenkin terveellisesti, juuri se linja mitä itsekin haluan! :) Tää on kyllä paras raakakakku, moniin ohjeisiin verrattuna nopea ja helppo tehdä. Kiitos vaan,oon kokeillut jo vadelman, mansikan, mangon ja uutuutena punaherukan! Suosittelen sitä, oli ihanan kirpeä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi. :) Punaherukkaversiota en olekaan vielä kokeillut, kuulostaa (erityisesti kirpeän ystävänä) tosi hyvältä!

      Poista
  20. Moikka,
    Resepti vaikuttaa herkulliselta ja isänpäiväksi tekisi mieli kokeilla!
    Kysymys kuuluukin, että oletko tehnyt kakkua pakastevadelmia käyttäen? Jos olet, niin oletko kuumentanut vadelmia ensin, kuten pussissa kehoitetaan..? Mietin vaan koostumusta, että onko sillä vaikutusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      en ole kokeillut pakastemarjoilla mutta muistaakseni joku oli ja lopputulos oli ihan onnistunut. Samalla laillahan ne mössöksi menee kuin tuoreetkin. :) Valuta kuitenkin marjat huolellisesti ennen käyttöä niin ei tule liian vetinen täyte. Kotimaisia vadelmiahan ei tarvitse kuumentaa mutta ulkomaalaiset toki, tällöin kannattaa antaa marjojen jäähtyä kunnolla ennenkuin laitat ne kakkuun.

      Toivottavasti tulee onnistunut isänpäiväkakku! :)

      Poista
  21. Heippa, olen ekaa kertaa asialla ja mulle täytyy nyt vääntää rautalangasta, eli: tarkoittaako sulaa kookosöljyä sitä, että ihan vaan siitä purkista suoraan lusikoidaan raakakakkutaikinaan? Että ei sulatella kattilassa, kuten normi leipomisessa..? Sori tyhmä kysymys. Muutoin helpon tuntuinen ohje, innolla odotan lopputulosta. Kiitos vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, sula öljy sekoittuu taikinaan tasaisemmin, eli jos se on jähmettynyt (kuten näin talvella yleensä on) niin se kannattaa sulattaa ensin. Kookosöljyn sulamispiste on todella alhainen (n. 24C), eli se sulaa esim. vesihauteessa ihan hetkessä. Itse laitan yleensä kookosöljyä sellaiseen metalliseen desimittaan, kaadan hanasta kuumaa vettä isompaan kuppiin ja mitta hetkeksi sinne vesikylpyyn -> öljy sulaa nopeasti. Tsemppiä kokkaukseen! :)

      Poista
  22. Kiitos, tuo oli hyvä neuvo, toimi! Kakku nyt pakastimessa. Tehdessä maistelin taikinoita ja täytteitä ja ah kyllä maistui ihanalta! Mulla ei oo blenderiä, joten liotin yön yli myös pohjan aineksia ja siten sain ne sauvasekoittimella hyvin tasaiseksi. Onnistuin tohkeissani tunkemaan sormeni pyörivään terään! Varsinainen halloweeni kakku! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi toivottavasti ei käynyt pahasti! :X Taateleiden liotus onkin hyvä idea jos eivät ole ns. tuoreita eli todella pehmeitä.

      Poista
  23. Hei, satuin googlen kautta eksymään tänne, ja mietin voiko pohjaa tehdä muulla kuin pähkinöillä? olen niin kiinnostunut raakakakuista ja ruuista, mutta tuntuu että kaikkeen tulee pähkinöitä ja olen niille allerginen :/ jauhoja, varsinkin vehnää kun pitäisi vähentää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, pähkinöiden tilalle voi laittaa vaikka kookoshiutaleita tai siemeniä, tai vaikka puolet ja puolet molempia. Myös kaurahiutaleet voisi sopia jos kaura on ok. Täytteeseenhän tulee kanssa cashew-pähkinää, sille on kyllä hankalampi keksiä korviketta..ehkä joku kookoskerma + psylliumia nestettä sitomaan..? En olekaan tainnut tehdä yhtään täysin pähkinätöntä kakkua mutta ehkä pitäisi kokeilla. :)

      Poista
    2. Minä laitoin maissijauhoa..

      Poista
    3. No miksei sitäkin voi laittaa, en tosin ole varma voiko maissijauhon kohdalla enää puhua raakaruoasta. :)

      Poista
  24. Onpa hyvä kun löysin tämän ohjeen, tein tänään elämäni ensimmäisen raakakakun tällä reseptillä ja maku on kyllä niiin hyvä! Koostumus tosin jäi löysäksi, mutta totta puhuen en ehkä pitänyt kakkua pakkasessa tarpeeksi kauan ennen ekaa maistelua... Tällä ohjeella tulee ihanan raikas raakakakku, jotenkin houkutti ennemmin kokeilla tätä kuin jotain suklaa-avokado -versiota.
    En tiedä oliko vika omassa hitaudessa kun sain kulutettua tämän tekemiseen tuhottomasti aikaa, eikä se ollutkaan niin iisi homma sählätä sauvasekottimen ja kaikkien pähkinöiden blendaamisen kanssa, ja tuntui että joka paikka oli täynnä tahmeaa taateli- tai hunajamössöä :D no, ekaksi raakakakuksi onnistui silti ihan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ihan ensimmäistä kertaa on raakakakkuilemassa niin on ihan ymmärrettävää ettei homma suju välttämättä ihan sormia napsauttamalla, mutta pari kertaa kun treenaa niin sit menee jo näppärämmin! :) Auttaa kun oppii vähän tuntemaan noita raakakakkujen aineksia ja miten ne käyttäytyvät (erityisesti suhteessa omiin keittiövälineisiin), ja samalla löytää itselleen helpoimmat tavat työstää raaka-aineita.

      Hyvä kuitenkin jos tykkäsit lopputuloksesta! :)

      Poista
  25. Ajattelin kokeilla appelsiini versiota.
    Mango oli ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. :) Versioidahan tätä voi melkein loputtomiin erilaisilla marjoilla ja hedelmillä. Appelsiinin kohdalla kannattaa tosin varoa ettei massasta tule liian vetistä, sinne voi heittää esim. ruokalusikallisen psylliumia sekaan jos vaikuttaa liian notkealta, tai vaikka lisää cashewpähkinöitä jos ei psylliumia ole.

      Poista
    2. Hyvin käy appelsiinikin :) Laitoin kaksi appelsiinia sekaan, mutta maku jäi hivenen laimeaksi. Joten kannattaa ehkä laittaa enemmän. Koostumus oli kuitenkin ihanan täyteläinen, nam. Jätin pois tuon sitruunan kun ajattelin sen tuovan jopa liikaa hapokkuutta.

      Syön näitä suoraan pakastimesta koska se on huippua. Rakastan jäätelöä joten tämä on oiva terveellinen korvike :D

      Poista
    3. Raakakakut kohmeisena on kyllä kivan jäätelökakkumaisia ^_^

      Poista
  26. Tein tällä ohjeella ekan raakakakkukokeiluni! Kiitos hyvästä ja selkeästä ohjeesta, johon noviisinkin on helppo tarttua :) Käytin vadelmien/mustikan/mansikan sijaan marjasekoitusta, tein täytteen vähän isompana ja käytin ihan tavallista sauvasekoitinta. Maistelin tekovaiheessa taikinaa ja olin jo kaataa kakun roskikseen. En odottanut kakun maistuvan sokeri-vehnäjauholeivokseltakaan mutta massassa oli jotenkin outo sivumaku.

    Onneksi en heittänyt kakkua menemään, sillä vuorokauden tekeytyminen kylmässä teki ihmeitä! Maku oli paljon tasapainoisempi ja parempi. Kakku kelpasi niin minulle kuin muillekin ja teen varmasti toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ok mikäköhän sivumaku siinä sitten oli, mun mielestä tuo taikina on ollut kyllä tosi hyvää jo tekovaiheessa. Tosin jotkut kookosöljymerkit maistuvat voimakkaammalle (ja ei niin miellyttävälle) kuin toiset, joten jos sen maku olisi sitten tullut vähän läpi.. No oli miten oli, kiva että lopputulos oli kuitenkin mieleen! :)

      Poista
    2. Jep se oli sellainen "parfyymimainen" kookos. Tekeytyessä muut maut varmaankin vahvistuivat ja lopputulos oli erittäin hyvä!! Pidän kyllä kookoksestakin mutta kun kakun syöjistä suuri osa ei sitten yhtään... joten siksi säikähdin ensin vähän :-)

      Poista
    3. Ja käyttämälläni (ei niin kaksisella) hunajallakin lienee vaikutusta alkumakuun. Pääasia että lopputulos toimi (y)

      Poista
    4. Joo raakaleivonnassa kannattaa kyllä kiinnittää erityisen paljon huomiota raaka-aineiden laatuun ja makuihin. Hunajissakin on muuten tosi paljon eroa, osaa syö mielellään sellaisenaan ja osa ei ole niin kummoista.. Mutta tosiaan, lopputulos tietysti ratkaisee :)

      Poista
  27. Heippa! Kiitos ihanasta reseptistä, jota oli pakko kokeilla itsekin. Modattuna tietenkin :) Ja kiitos inspiraatiosta, valoit taas uskoa raakaleivontaan. http://lessisyes.fi/?p=2620

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kadonnut insipiraatio löytyi taas. :) Ja hyvännäköisen kakun olit tehnyt!

      Poista
    2. Kiitos :) http://www.lessisyes.fi/paras-mansikka-vadelma-raakakakku-the-best-strawberry-raspberry-cake/

      Poista
  28. Vähän tästä tuli hyvää, kiitos ohjeesta! :) Tuli vaan nyt vähän kinkkinen kysymys. Annoin siis olla pakastimessa muutaman tunnin ennen tarjoilua. Sitten kakku suli ja lykkäsin sen uudestaan pakastimeen yhtään ajattelematta. Onkohan ihan syöntikelpoista vielä kun on pakastettu nyt kahteen kertaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kiva että onnistui! :) Kyllä se varmaan on ihan syöntikelpoista, mutta voi olla että rakenne hieman kärsii.. (?)

      Poista
  29. Osaatko sanoa, voiko hunajan korvata agavesiirapilla, kun pitäisi tehdä täysin vegaaninen kakku? Olet laittanut, että kookosnektarilla voi, mutta kun agavesiirappia olisi valmiina kaapissa. Lähinnä mietin koostumuksen kannalta, että ei tule liian vetistä. Kiitos etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, en ole agavesiirappia käyttänyt mutta eikö se ole about identtinen koostumukseltaan juurikin kookossiirapin kanssa (eli aikas juoksevaa).. eli voi varmasti ihan hyvin. :)

      Poista
  30. Hei, Voiko täytteen cashew-pähkinät korvata muilla pähkinöillä? Ajattelin kokeilla tätä kakkua, mutta ystäväni noudattaa fodmap-ruokavaliota ja siinä pitää välttää cashew-pähkinöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, cashewn korvaaminen on kyllä vähän hankalaa kun muista pähkinöistä ei oikein saa samalla lailla kermaista lopputulosta.. Yksi mikä tuli mieleen on macadamiapähkinät, tällöin tosin kakusta tulee varmaan huomattavasti rasvaisempi (ellei sitten taas jätä kookosöljyä minimiin). En ole kylläkään itse testannut tätä. :) Toinen vaihtoehto voisi olla jääkaapissa kovetettu kookoskerma, mutta en tiedä jääkö kakku silloin kuitenkin liian pehmeäksi. Jos suklaasta tykkää ja se sopii ruokavalioon niin näissä ohjeissa ei ole cashewta: http://syotava.blogspot.fi/2013/12/taivaallinen-viljaton-suklaakakku.html http://syotava.blogspot.fi/2014/10/erittain-suklainen-raakasuklaa.html

      Poista
  31. Moikka Lotta!

    Kaverini linkkasi aikanaan minulle tämän täydellisen ohjeesi ja sen myötä entinen leipomista inhoavakin on innostunut väkertämään tästä omat versionsa eri marjoin! Lisäksi entisenä sokeririippuvaisena ja nykyisenä "ruokavammaisena" muutkin reseptisi ovat todella tervetulleita tähän huusholliin, iso KIITOS siis sinulle :)

    Nyt, kun joulu on tulossa, mietiskelin tässä luumuversiota kakusta. Onnistuisikohan ihan tuoreilla luumuilla vai suosittelisitko ennemmin esimerkiksi kuivattuja tai pilttiversiota? Toki on sitten joulutortuissa käytettävä marmeladi, mutta siinä on niin älytön määrä sokeria, että (nykyään) ihan puistattaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kivasta kommentista! Mä lähtisin kyllä tekemään ihan tuoreista luumuista, kuivatut luumut on kuitenkin sen verran (hedelmä)sokerisia että kakusta tulisi todennäköisesti liian makea. Pohjaan ne kyllä sopivat taateleiden tilalle ihan hyvin. Pilttiversiosta en osaa sanoa koska en ole sellaista maistanut, ja tokikaan silloin ei voida puhua enää ns. oikeaoppisesta raakakakusta kun sose on niin käsiteltyä. Mutta luulen että kunnolla kypsyneillä ja mehukkailla tuoreluumuilla tulee hyvä lopputulos. :)

      Poista
  32. Kiitos vastauksestasi!

    Enpä tosiaan tullut ajatelleeksi, kuinka käsiteltyjä piltit ovatkaan... Testaan siis ehdottomasti tuoreilla luumuilla, toivottavasti versioni pääsee anoppilaan joulupöytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no kyllä ne varmaan hätätapauksessa menee, mutta tuoreissa hedelmissä on niin paljon parempi maku. Tsemppiä kokeiluihin ja jos muistat niin tule kertomaan miten kävi! :)

      Poista
  33. Voiko kookosöljyn korvata voilla? (Itse käytän raakavoita)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Periaatteessahan raakaleivontaan ei kuulu eläinperäiset tuotteet (poislukien toisinaan hunaja). Mutta jos ei siitä välitä, niin en kyllä tiedä miten voi käyttäytyisi koostumuksen kannalta.. sehän ei varsinaisesti kovetu kunnolla joten lopputuloksesta saattaisi tulla liian rasvaisen pehmeä. Kookosöljyn voi hyvin kyllä korvata esimerkiksi kaakaovoilla.

      Poista
  34. moi! mistä tuota aitovaniljajauhetta voisi löytää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kyllä vähän isommista ruokakaupoista pitäisi löytyä hyvin maustehyllyltä, esimerkiksi tätä Urtekramin vaniljajauhetta olen nähnyt monesti: http://www.urtekram.fi/tuotteet/elintarvikkeet/mausteet/vaniljajauhe-luo-10-g. Vaihtoehtoisesti voi ostaa vaniljatankoa ja raastaa siitä, mutta valmis jauhe on tietysti kätevämpi :)

      Poista
  35. Moi, voiko tuohon koostumukseen vaikutta esimerkiksi kookosöljyn määrällä ettei menisi jääkaapissa ihan lössöksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, mulle tämä liiallinen pehmeys -ongelma ei ole tullut koskaan vastaan niin en ole varma osaanko neuvoa.. Tosi paljon kookosöljyä en välttämättä laittaisi ettei kakku ole sitten liian rasvainen. Kookosöljyä parempi kovettaja on itse asiassa kaakaovoi, koska se menee viileässä ihan kovaksi toisin kuin kookosöljy. Myöskin pakastin voi olla jääkaappia parempi paikka säilyttää kakkua, niin ainakin pysyy takuulla kiinteänä. Toivottavasti näistä neuvoista on apua.

      Poista
  36. Hei, tein poikaystävälle tätä synttäreiden kunniaksi, oli tosi hyvää! Haussa oli joku hiukan terveellisempi, maukas eikä överimakea kakku, joka olisi vegaaninen (paastoamme pääsiäiseen saakka vegaanista ruokavaliota noudattaen. Tämä täytti kaikki odotukset ja ylitti ne! Maku on todella hyvä, kiitos reseptin jakamisesta! Tein pohjan n. 2/3 manteleita, 1/3 saksanpähkinöitä käyttäen ja marjakerrokseen laitoin ehkä 1/5 puolukoita vadelmien tilaan, toi mukavasti happoisaa raikkautta lisää. Tein kolmasosaannoksen ja kokosin molemmille omat kakut leveäpohjaisiin laseihin ja tarjosin aamupalan/brunssin loppuhuipennukseksi. 5/5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista! Kiva kuulla että kakku ylitti odotukset, puolukkaraikastus sopii mukaan varmasti oikein hyvin. Muillakin marjoilla ja hedelmillä voi helposti varioida ohjetta. Mukavaa kevään odotusta :)

      Poista