lauantai 9. marraskuuta 2019

PÄHKINÄVOI-BROWNIET (GF, VEGAANINEN)


Miten sitä aina ehtiikin vuodessa unohtaa miten pimeää marraskuussa on. Käytännössä kolmelta jo hämärtää ja viideltä on sellainen olo että voiskin mennä nukkumaan kun näyttää ihan iltamyöhäiseltä. Sanomattakin lienee selvää että olen #teamkesäaika. Ei varmaan auta kuin ottaa se yksi extrakuppi kahvia tai teetä ja yrittää sinnitellä. Tähän aikaan vuodesta ei esimerkiksi voisi vähempää kiinnostaa käydä juoksulenkeillä, mutta niillä lenkeille (tai mikä onkaan oma lajivalinta) kannattaa kuitenkin vääntäytyä koska liikunta lisää energisyyttä ja jaksamista. Toki vastapainoksi voi hyvällä omatunnolla viettää hieman tavallista enemmän aikaa sohvannurkassakin sarjoja tapittaen.

Omaan kotiin ei kannata kuitenkaan hautautua liiaksi (ellei sinne kutsu vieraita) vaan ystävien ja kavereiden näkeminen aina mahdollisuuksien mukaan nostaa mielialaa. Voi vaikka keskenään vertailla ketä väsyttää eniten. :P

Nämä tahmeat pähkinävoi-browniet lähtivätkin illanistujaiseen makupaloiksi koska suklaa nyt ei koskaan ole huono idea ja se myös nostaa mielialaa näin kaamoksella. Ohjeessa voi käyttää mitä vain pähkinävoita, vanha kunnon maapähkinävoi toimii aina ja toisaalta myös oma suosikkini mantelivoi, mitä on helppo valmistaa myös itse (samalla säästää pitkän pennin). Browniet kannattaa leikata aika pieniksi paloiksi sillä ovat kohtuullisen tuhteja ja rasvaisia. Nämä eivät ole mitenkään ylimakeita vaan aika tummasuklaisia, jos haluat makeampaa lisää ohjeeseen sokeria (maistele taikinaa ja lisää sen mukaan).


PÄHKINÄVOI-BROWNIET (gluteeniton, vegaaninen)

2 dl mantelijauhoja
1 1/2 dl riisijauhoja
1 1/3 dl kookossokeria tai enemmän
1/2 dl (raaka)kaakaojauhetta tai tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
reilu rouhaisu suolaa
n. 1 1/2 dl kasvimaitoa (laita ensin 1 dl ja lisää tarpeen mukaan)
1/2 dl pähkinävoita*
1 tl vaniljauutetta

Kuorrute
n. 40g tummaa suklaata
n. 2–3 rkl pähkinävoita
päälle esim. pakastekuivattuja marjoja tai rouhittuja pähkinöitä

*Huom! Pähkinävoin tulisi olla mahdollisimman juoksevaa.

Sekoita ainekset yhteen. Lisää nestettä tarpeen mukaan, taikina saa olla melko pehmeää ja helposti muotoiltavaa, mutta ei juoksevaa. Kaavi taikina paistoastiaan ja taputtele sileäksi. Käytin n. 16x14 cm kokoista vuokaa. Paista 180-asteessa n. 15 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kevyesti koskettaessa kiinteältä.

Anna brownielevyn jäähtyä täysin ennen kuin laitat siihen kuorrutteen. Sulata tumma suklaa ja sekoita joukkoon pähkinävoi. Lisää pähkinävoita tarpeen mukaan niin että kuorrute on pehmeää ja levitettävissä, mutta ei liian juoksevaa (kuorrutetta voi myös jähmettää hetken jääkaapissa jos siitä tuli liian juoksevaa). Levitä kuorrute browniesin päälle, ripottele mahdolliset muut koristeet ja anna levyn jähmettyä jääkaapissa noin tunnin. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.


SHARE:

2 kommenttia

  1. *drool* �� onnistuukohan jos riisijauhon korvaa kookosjauholla? Onko määrä silloin sama?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihan suoraan riisijauhoa ei voi korvata kookosjauholla koska kookosjauho käyttäytyy niin erilailla kuin muut jauhot, se mm. sitoo itseensä huomattavasti suuremman määrän nestettä. Eli jos sitä laittaa saman verran niin lopputuloksesta tulee ihan sementtiä. En kyllä nyt valitettavasti osaa testaamatta arvioida mikä olisi sitten sopiva määrä..

      Poista

Blogger Template Created by pipdig