torstai 25. heinäkuuta 2019

SALMIAKKIPAVLOVA


Äidin lempikakku on pavlova jota valmistetaan vähintäänkin äitienpäivänä ja syntymäpäivänä, joka sattuu sekin olemaan kesällä. Heinäkuisten synttäreiden kunniaksi yhdistin kaksi äitini suurta suosikkia, pavlovan ja salmiakin.

Toisin kuin usein kuvitellaan, pavlova on itse asiassa todella helppo valmistaa. Itse en ole turhan tarkka vaiheiden kanssa ja en silti ole epäonnistunut marengissa vielä kertaakaan. Ja siis en ole varsinaisesti mikään leipomismestari joten siitäkään ei pitäisi olla kiinni. En yleensä käytä metallista kulhoa, en aina muista ottaa kananmunia etukäteen lämpimään enkä varsinkaan harrasta uunin jälkilämmössä kuivattelua tuntikaupalla. Ja silti onnistuu! Joten eiköhän sinultakin. Ainoa tärkeä avainvaihe on tarpeeksi kiinteän valkuaisvaahdon vatkaaminen, mutta sekin valmistuu jo muutamassa minuutissa.

Salmiakkisen maun saavuttamiseen käytin turkinpippureista tehtyä hienojakoista murskaa. Karkeaa turkinpippurirouhetta myydään valmiinakin, mutta mielestäni todella hienojakoinen murska on parempi. Toki joku toinen salmiakkijauhe käy tähän myös hyvin. Turkinpippurijauheen lisääminen teki pavlovan marengista hieman tavallista pehmeämmän ja ihanan sitkeän, oikeastaan aika tahmaisen. Kuorrutteen tein kermavaahto + maitorahka -yhdistelmästä niin kakku ei ole kokonaisuudessaan liian makea. Päälle ripottelin vielä hieman pilkottuja hopeatoffeen palasia ja kattilassa sulatetuista turkinpippureista valmistunutta salmiakkikastiketta, sekä vadelmia jotka tasapainottavat myös kakun makeutta.

Tätä kakkua ei ihan hirveän monta palaa voi syödä (paitsi todelliset sokerihiiret) mutta ehkä synttärikakun sopiikin olla pikkuisen överi.

Sama ohje toimii myös tietysti ihan tavalliseen pavlovaan, jätä vain turkinpippurit pois. Marenkia voi maustaa myös esim. kaakaojauheella, sulalla suklaalla tai marjajauheilla.


Salmiakki-pavlova

Marenki
4 luomumunan valkuaista
1 1/2 dl sokeria (myös esim. kookossokeri käy hyvin)
1 tl vaniljauutetta tai aitovaniljajauhetta (tai vaniljasokeria)
1 tl maissitärkkelystä tai perunajauhoja
1 tl omenaviinietikkaa
n. 1/2 dl hienoa turkinpippurirouhetta
halutessa: 1 rkl lakritsijauhetta

Kuorrutus
2 dl vispikermaa
1 dl maitorahkaa
2–3 rkl makeutusta (tai enemmän)

Päälle
vadelmia
karkeaa turkinpippurirouhetta
halutessa: salmiakkikastiketta

Erottele ensin valkuaiset keltuaisista. Marenkiin ei saada jäädä ollenkaan keltuaista joten ole tarkkana. Sekoita sokeri, vanilja ja tärkkelys yhteen. Aja esim. monitoimikoneella turkinpippurit niin hienoksi kuin saat. Itse vielä siivilöin isommat palat rouheesta pois niin että jäljelle jäi superhieno jauhe. Karkeamman rouheen voi säästää ja esim. sulattaa kastikkeeksi vesitilkan kanssa tai ripotella valmiin kakun päälle (tai molempia).

Vatkaa valkuaiset kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Tsekkaa että kulho on kunnolla kuiva eikä esim ollenkaan rasvainen, muuten vaahto ei muodostu kunnolla. Tarpeeksi kova vaahto pysyy kulhossa paikallaan vaikka käännät sen ylösalaisin. Lisää sokeriseos erissä koko ajan vatkaten ja lopuksi etikka. Kääntele turkinpippurirouhe (ja lakritsijauhe jos käytät) käsin vaahdon sekaan. 

Levitä marenkivaahto lusikalla leivinpaperin päälle halkaisijaltaan n. 25 cm kokoiseksi ympyräksi (ympyrän voi piirtää paperiin helpottamaan levitystä). Jätä reunat vähän korkeammaksi. Paista marenkia 125-asteessa noin 90 minuuttia. Tarkka paistoaika riippuu hieman uunista, mutta paista ensin vaikka 80 minuuttia ja lisää aikaa tarpeen mukaan. Kokeile varovasti nostaa lastalla marengin reunoja, ja jos ne eivät takerru paperiin niin marenki on valmis. Nosta marenki jäähtymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi, yhdistä maitorahkan kanssa, lisää makeutus ja lisää sitä tarvittaessa (maistele). Levitä kuorrutus jäähtyneen marengin päälle ja koristele vadelmilla ja turkinpippurirouheella.

SHARE:

2 kommenttia

  1. voi nam nam, olis kyllä minunkin herkkua! Testiin menee , ehdottomasti. Salmiakin suurkuluttaja kun olen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Salmiakki taitaa olla myös se oma suosikkini kaikista maailman herkuista. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig