torstai 27. kesäkuuta 2019

APRIKOOSIGALETTE (GLUTEENITON & VEGAANINEN)


Olipas rentouttava juhannus, toivottavasti muillakin! Viikonloppu meni lähinnä auringossa laiskotellen (silloin kun se paistoi), ja sen lisäksi kokkailin helppoja ruokia, pelasin sulkapalloa, mölkkyä ja lautapelejä, lueskelin, maleksin luonnossa ja sen sellaista. Erityisesti perjantai oli ihan uskomattoman lämmin, en muista onko juhannuksena ollut ikinä noin lämmintä. Meillä maalla lämpömittari kipusi 26-asteeseen, loppuviikonloppu tosin olikin sitten jo viileämpää ja viileä sää kutsui paikalle jäätävät hyttysparvet. Sitä aina talvella muistelee kesää maalla jotenkin ylioptimistisesti ja ruusunpunaisten lasien läpi, ja unohtaa ne miinuspuolet (kuten hyttyset ja paarmat). :D

Juhannuksen vakiojälkkäreitä on ainakin meillä tavallinen pavlova, mutta siinä ohjeessa ei ole mitään ihmeellistä, googlettamalla löytyy hyviä. Sen sijaan gluteenittomien ja vegaanisten piirakoiden ohjeita ei ole mitenkään liikaa. Kirjoittelin jo toissapostauksessa gluteenittoman parsagaletten ohjeen, ja innostuin tekemään samalla reseptillä myös makean version. Sen verran muokkasin piiraan ohjetta (makeuden lisäämisen ja eri täytteiden lisäksi) että tein tämän vegaanisena. Käytännössä ainoa muutos oli voin korvaaminen jähmeällä kookosöljyllä, ja en kyllä huomannut maussa mitään eroa. Kokeilin myös tehdä piirakkapohjan neliskulmion sijasta pyöreään muotoon ja tämä olikin hieman haastavampaa. Tai ei muuten mutta reunojen taittelu täytteiden päälle ei meinannut onnistua kovin kauniisti. Lopputuloksessa sitä ei tosin kyllä juuri huomaa ja galetten ideahan on muutenkin olla rustiikkisen näköinen eli vähän sinne päin.

Aprikoosit muuttuvat muuten uunissa paahtamisen ansiosta tosi jännän makuisiksi, niihin tulee vahvempi ominaismaku ja tavallaan ovat hieman makeampia, mutta silti kuitenkin kirpeitä! Tykkäsin tosi paljon. Ja oheen sopii erinomaisesti lempeä vaniljajäätelö joka taittaa sitä enintä kirpeyttä hieman pois. Eli suosittelen ehdottomasti pyöräyttämään galetten kaveriksi tarjolle pari palloa jätskiä. Kesällä kuuluu muutenkin syödä jätskiä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.



Aprikoosigalette 
(gluteeniton ja vegaaninen)


Pohja
1 dl riisijauhoa
1 dl kaurajauhoa
1/2 dl tattarijauhoa
2 rkl perunajauhoa
1 tl psylliumjauhetta
1/2 tl suolaa
n. 3/4 dl jääkaappijähmeää kookosöljyä
3–4 rkl kylmää vettä
1/2 dl (kookos)sokeria
ripaus suolaa

Päälle
n. 8 aprikoosia
hieman kookosnektaria tai muuta nestemäistä makeutusta
(vegaanista) jäätelöä

Tattarijauhon voi myös jättää pois ja korvata puuttuvan määrän riisi- tai kaurajauhoilla. Sekoita kuivat aineet yhteen. Nypi jähmeä kookosöljy sormin taikinan sekaan. Lisää joukkoon hieman kylmää vettä ja painele taikinaa, kunnes siitä saa muodostettua ison pallon. Jos taikina tuntuu liian kuivalta eikä mene helposti pallon muotoon, lisää hieman kookosöljyä. Laita taikina jääkaappiin reiluksi puoleksi tunniksi.

Leikkaa sillä välin aprikoosi ohuiksi viipaleiksi.

Painele jähmettynyttä taikinaa muutaman kerran käsillä niin se pehmenee, ja kauli taikina jauhojen avulla isoksi levyksi tai pyöreään muotoon. Lopuksi taikinaa voi painella sormin muotoonsa. Lado aprikoosiviipaleet limittäin pohjan päälle. Huom! jätä reunoihin hieman tyhjää. Valuta lopuksi päälle hieman (1–2 rkl) nestemäistä makeutusta. Käännä taikinan reunoja varovasti piirakan päälle. Paista 200-asteessa n. 20–25 minuuttia, kunnes piiras saa hieman väriä. Tarjoile hieman viilentyneenä esim. vaniljajäätelön kanssa. Päälle voi halutessa valuttaa vielä hieman lisää makeutusta.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig