lauantai 6. lokakuuta 2018

LAKRITSIKAHVI & LAKRITSI-OMENATUOREPUURO


Joskus parhaat ideat syntyvät melkein vahingossa. Olin valmistamassa itselleni matchalattea kun kaappia hamuilevaan käteen osuikin matchapurkin sijaan raakalakritsijauhepurkki.

Hmm mitäpä jos..?

Tästä heureka-tason ajatuksesta heti tekoihin -> teinkin tavallisen laten jonka sekaan kippasin hieman lakritsijauhetta. Ja nam mitä herkkua! Olen tehnyt lakulattea nyt viikon ajan joka aamu yhden kupillisen. *tähän se slurps-hymiö* 

Heitin lakritsia myös hieman omena-tuorepuuroni tai bircherini sekaan koska miksipä ei. Ja tuo kuvan aamiaisen kolmas elementti on vihermehu, siihen en laittanut lakritsia. Puuron (ja kahvin, joka on kyllä aika no-brainer) ohje löytyy alta.

Lakritsifanien ykköstapahtuma on ihan ehdottomasti ensi kuussa (27–28.10) jälleen starttaava Lakritsi- & Salmiakkifestivaalit. Viime vuonna vältin ruuhkat menemällä paikalle vasta myöhemmin iltapäivällä, ja ilmeisesti tänä vuonna tilaa on muutenkin lisää että ihmiset mahtuisivat paremmin liikkumaan. Löysin festareilta viimeksi ilahduttavan paljon gluteenittomia lakritsituotteita ja salmikkihan on gluteenitonta itsessään.

Sain arvottavakseni tapahtumaan kaksi lippupakettia, lippuarvontaan pääsee osallistumaan joko blogin Facebookissa tai Instagramissa (tai molemmissa).

Lakritsilatte

1 dl kahvia
1 dl paksua kauramaitoa (vaahdotettuna)
1/2–1 tl raakalakritsijauhetta

Sekoita kahviin lakritsijauhe ja kaada maito päälle.

Omena-lakritsituorepuuro (1 annos)

1 (kotimainen) omena
1/2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1/2 dl auringonkukansiemeniä
2 rkl chiansiemeniä
1/2–1 tl raakalakritsijauhetta
1/2 tl vaniljauutetta
1 1/2 dl kauramaitoa tai kookosmaitoa

lisukkeet esim: 
siemeniä, kuivattuja marjoja, pähkinävoita

Valmista puuro edellisenä iltana: raasta omena karkealla terällä, sekoita muiden ainesten kanssa ja laita yön yli tekeytymään jääkaappiin. Kaada aamulla puuro tarjoiluastiaan ja koristele lisukkeilla.

SHARE:

4 kommenttia

  1. Aah kuulostaa niin hyvältä molemmat reseptit! Mulla onkin keittiön kaapissa purkillinen lakritsijauhetta ja oon miettinyt että mihin sitä keksisin käyttää - nää menee hetimmiten testiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiva jos inspiroiduit! Täällä on useampiakin lakritsi-aiheisia reseptejä, kokeile laittaa tuonne sivun oikean yläreunan hakukenttään hakusanaksi niin löydät. :)

      Poista
  2. Moi! Yrititkö käyttää erilaisen jauheen kahville, esim. lakkajauhetta tai mustikkajauhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, en ole kyllä marjajauheita testannut kahvin kanssa, kuvittelisin että maistuu aika erikoiselle :D

      Poista

Blogger Template Created by pipdig