perjantai 17. maaliskuuta 2017

SUPERHERKULLINEN KASVISPIZZAVUOKA (GF)


Oletko jo törmännyt kaupassa violettiin bataattiin..? Purppurabataatissa on hieman parfyymimainen tuoksu ja maku, ja juures ei ole ihan niin makea kuin se oranssi versio. Tuoreena käytettynä siitä saa aivan mahtavan värisen lopputuloksen, mutta kuumentaessa violetti väri muuttuu aika tummaksi ja komein väriloisto katoaa.

Olen ostanut violetteja bataatteja nyt muutamaan otteeseen, ja molemmilla kerroilla bataatit ovat harmikseni olleet vähintään puoliksi sisältä pilaantuneita, vaikka ulkoa näyttävätkin olevan kunnossa. En tiedä onko ollut vain huonoa tuuria vai mistä johtuu..

Tähänkin pizzamaiseen kasvisvuokaan oli tarkoitus tulla violetti pohja, mutta vain noin kolmasosa ostamistani purppurabataateista oli käyttökelpoisia, joten laitoin lopulta noin 1/3 violetteja bataatteja ja 2/3 oransseja bataatteja. Ehkä ihan hyvä niin, sillä lopputulos oli todella maukas! Oranssien bataattien lievä makeus saattaakin olla se ratkaiseva tekijä, mikä tekee kokonaisuudesta niin herkullisen.

Pizzavuoan juju on siinä, että pohja valmistetaan pelkästään bataatista, ilman mitään jauhoja. Vuoka on todella helppotekoinen, ainoa hieman työläämpi vaihe on bataattien raastaminen. Mutta laita vaikka joku perheenjäsen hoitamaan raastehommat sillä aikaa kun sinä toimit työnjohtajana. ;)


Kasvispizzavuoka (1 vuoallinen, gluteeniton & viljaton)

n. 600 g bataattia
1 luomumuna (ei välttämättä ole tarpeellinen, laitoin varmuuden vuoksi sidosaineeksi)
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua oreganoa
n. 1/2 tl suolaa
1 rkl öljyä (esim. kookosöljyä)

1 dl pakasteherneitä (sulatettuna)
n. 200 g (kirsikka)tomaatteja
n. 100 g mozzarellaa
halutessa: pinjansiemeniä

pari rkl pestoa
tuoretta basilikaa

Laita uuni lämpiämään 180-asteeseen.

Kuori bataatti/bataatit ja raasta se karkealla terällä. Jos käytät violettia bataattia, se on sen verran kuivaa, ettei nesteitä juuri irtoa, mutta purista oranssista bataattiraasteesta ylimääräiset nesteet pois (vaikka nyrkissä). Sekoita mausteiden ja munan kanssa (jos käytät).

Laita ruokalusikallinen öljyä uunivuoan pohjalle ja lämmitä vuokaa uunissa kunnes öljy on kuumentunut. Ota vuoka pois uunista, levitä pohjalle bataattiseos ja paahda pohjaa uunissa n. 15 minuuttia.

Leikkaa tomaatit ja mozzarella siivuiksi. Lisää herneet, tomaatit ja mozzarella (ja mahdolliset pinjansiemenet) paahdetun bataattipohjan päälle ja paahda vielä noin toiset 15 minuuttia. Lopussa voit paahtaa vuokaa hetken grillivastusten alle niin juusto hieman ruskistuu.

Ripottele pizzavuoan päälle pestokastiketta ja tuoretta basilikaa, ja tarjoile ruoka lämpimänä.

Ohje muokattuna Vegetarian Living -lehdestä.
SHARE:

14 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Joo bataatilla saa kyllä tosi maukkaan pohjan! Olen tehnyt bataatista myös enemmän "oikean" pizzan näköistä pohjaa, sekin oli tosi hyvää :) http://syotava.blogspot.fi/2016/08/bataattipizza-kantarelleilla-gf.html

      Poista
  2. Kiva resepti, mä luulen että uppoaisi aika hyvin muksuihinkin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen pizzavuoka on kyllä hyvä tapa upottaa aika paljonkin kasviksia mukaan ruokaan niin ettei kukaan juuri edes huomaa ;)

      Poista
  3. Hyvä idea syödä taas paljon paljon kasviksia! Mä niin tartten näitä sysäyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisessa yhdessä vuoallisessa taitaa tulla kahden ihmisen päivän suositusmäärä kasviksia sopivasti täyteen :)

      Poista
  4. Resepti on testattu, oli erittäin maukasta! Lisäsin omaan versioon paistettuja herkkusieniä, kun niitä sattui olemaan muutama. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kiva kuulla että testasit ja tykkäsit! Sienet sopii mukaan varmasti aivan oivallisesti :)

      Poista
  5. No ompa ihme että liilat bataatit ovat olleet pilalla. Kokeilin liilaa bataattia myös ja huomasin saman että harmillisesti väri tummuu ja katoaa kuumennettaessa - ainakin uunissa. Kiva idea tämänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmatta kertaa en ole enää viitsinyt ostaa kun eivät ole sieltä halvimmasta päästä kuitenkaan.. Ehkä pitäydyn toistaiseksi suosiolla oransseissa bataateissa. :)

      Poista
  6. Jopas oli kiva idea käyttää bataattia pohjaksi. Hieno tapa käyttää kasviksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tästä tuli kyllä tosi kiva kokonaisuus ja suuri kasvisten määrä vaan plussaa :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig