tiistai 8. marraskuuta 2016

LEMPEÄN MAUSTEINEN LEIPÄJUUSTO-BATAATTICURRY


Jossain uutisotsikossa puhuttiin eilen tuiskupommeista. Nauratti vähän, kunnes kävelin illalla kotiin – hyvä kun sai silmät pidettyä auki kohti naamaa lentävästä sakeasta lumesta. Kotikadulla tarpoessa omani olivat ainoat näkyvät askeleet (tai sanoisinko askelia muistuttavat kuopat, lunta kun oli nilkkoihin asti).  o_O

Mites tämä nyt näin meni, marraskuu on vasta alussa ja nyt pitäisi jo kaivaa täysi talvivarustustus toppatakkeineen esiin. Henkilökohtaisesti ajattelin sinnitellä vielä ainakin hetken villakangas- ja parkatakeilla, ei nimittäin houkuta ajatus siitä, että seuraavat noin 6 kk pitäisi pitää yhtä ja samaa päällysvaatetta. Viime päivinä tätä päätöstä on tosin hieman koeteltu.

Tähän väliin sitten kaikki kliseet aiheesta kylmä sää -> lämmin lohturuoka. Mutta jotkut kliseet ovat olemassa syystä, sillä eikö vain maistuisikin juuri nyt höyryävän mausteinen ja lämmittävä annos currya.

Olettekos muuten kokeilleet käyttää leipäjuustoa muussakin kuin jälkkärimielessä lakkahillon kanssa? Se sopii nimittäin erittäin hyvin myös lämpimiin ruokiin (voisin jopa väittää että paremmin kuin esimerkiksi mifu, mutta en väitä koska en ole testannut), koettu hyväksi mm. tässä nepalilaisessa shahi paneerissa. Leipäjuusto muuttuu lämmittäessä ihanan pehmeäksi, mutta muista varoa ettet lämmitä sitä liikaa, tai se sulaa kuin mozzarella.

Leipäjuusto tuo lisäksi (ei-vegaaniseen) kasviscurryyn mukavaa vaihtelua, ja maistuu niillekin jotka eivät tofusta niin välitä. Älä anna hieman mössöisen ulkonäön hämätä, tämä on herkkua!

Olisin halunnut valmistaa curryn myskikurpitsasta, mutta sitä ei kaupasta löytynytkään, joten korvasin sen bataatilla. Jos kuitenkin käytät myskikurpitsaa, niin ohjeeseen menee noin puolikas kurpitsa. Curryn voi syödä sellaisenaan tai tarjoilla vaikka riisin kanssa.

Curry leipäjuustolla ja bataatilla (n. 2 isohkoa annosta)

2 rkl öljyä
1 sipuli
2 keskikokoista bataattia (tai myskikurpitsaa)
2 rkl punaista currytahnaa
3 isokokoista tomaattia
n. 2 dl kookosmaitoa
1 rkl sitruunanmehua
kourallinen lehtikaalia (tai pinaattia)
200 g leipäjuustoa
suolaa + pippuria

Pilko sipuli pieneksi ja kuullota öljyssä keskilämmöllä viitisen minuuttia. Kuori ja pilko bataatti (tai kurpitsa) sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Lisää kattilaan ja sekoittele sipulin kanssa vielä noin toiset viisi minuuttia.

Pilko tomaatit. Lisää kattilaan currytahna, tomaatit, kookosmaito, sitruunanmehu ja ripaus suolaa & pippuria. Anna muhitella välillä sekoittaen noin 10 minuuttia, tai kunnes bataatit vaikuttavat haarukalla kokeiltaessa pehmeiltä. Lisää kookosmaitoa tarvittaessa.

Riivi lehtikaalin lehdet varresta, lisää kattilaan ja keittele minuutin, pari. Leikkaa juusto paloiksi, lisää curryyn ja lämmitä nopeasti (noin puolisen minuuttia). Ota kattila pois levyltä ja tsekkaa mausteet, lisää esim. suolaa tarvittaessa. Syö curry lämpimänä.

SHARE:

24 kommenttia

  1. Oi, osaan kuvitella että leipäjuusto toimii tässä täydellisesti :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii yllättävänkin hyvin mausteisiin ruokiin, tuo sellaista pehmeää täyteläisyyttä :)

      Poista
  2. Kuvaa katsoessani luulin tämän olevan Intialaistyylinen curry, mutta lukiessani reseptin huomasin, että tämähän vei enemmänkin aasialaiseen makumaailmaan. Kiinnostava yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joo pikemmin kaakkois-aasian suuntaan, toisaalta supisuomalainen leipäjuusto taitaa tehdä tästä aikamoista fuusiota :D

      Poista
  3. Kiva ohje! Just tulin kaupasta myskikurpitsan kanssa ja mietin, mitä tekisin. Tätä oliskin hauska kokeilla. Tykkään leipäjuustosta, mutta tässä muodossa en ole sitä ikinä maistanut. Sopii varmaan älyttömän hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli ihan oma sävellys enkä ole itsekään vastaavaan missään törmännyt. Mutta tuli sen verran hyvää että kehtaa jakaa reseptin julkisesti :)

      Poista
  4. Mie en yleensä ole niin kovasti leipäjuuston perään, mutta tässä se voisi toimia just hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipäjuusto maistuu kyllä lämpimänä aika erilaiselle (ja mielestäni paremmalle) kuin kylmänä, niinkuin juustot usein. :)

      Poista
  5. ooh - itsekään en ole keipäjuustolle lämmennyt joten aina hauskaa lukea uusista ideoista sille!

    VastaaPoista
  6. Ei ole juurikaan tullut laitettua leipäjuustoa ruokaruokiin mutta tämä näyttää niin houkuttelevalta että voisinpa kokeillakin.

    VastaaPoista
  7. Leipäjuusto on ihan parasta! Kiva resepti.

    VastaaPoista
  8. Eipä ole koskaan käynyt mielessäni laittaa leipäjuustoa curryyn, mutta kun tätä lukee niin se ei kuullosta enää ollenkaan hullulta ajatukselta. Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  9. Täytyy kokeilla, leipäjuusto onkin jäänyt aika vähälle käytölle meidän perheessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvakseltaan tulee itsekin syötyä vaikka leipäjuustosta tykkäänkin :)

      Poista
  10. Leipäjuusto on hyvää. Joskus hävikkiä vähentäessä on tullut pataan heitettyä muttei intialaisten mausteiden kanssa. Mifu oli kyllä pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mifu ei kyllä vaikuta sellaiselta tuotteelta mitä itse ostaisin, mutta voisin maistaa mikäli tulee jostain vastaan. Toistaiseksi ei ole vielä tullut :)

      Poista
  11. juuri eilen nelikymppisillä söin vieraana nepalilaista jossa oli seassa juustoa. Se oli pinaattinen kastike. Leipäjuusto kävisi varmaan hyvin siihenkin.
    Sinun keittosi näyttää todella hyvältä ja värikkäältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shahi paneerissa (juustoa tomaatti-kermakastikkeessa) olen testannut menestyksekkäästi leipäjuustolla, joten varmasti sopisi hyvin myös pinaattiseen versioon (eli palak paneeriin) :)

      Poista
  12. Tein tätä myskikurpitsasta ja tuli kyllä todella hyvää. :) Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista ja kiva kun tykkäsit! Pitäisikin tehdä itse tätä myös taas, just sopivaa syysruokaa :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig