torstai 10. marraskuuta 2016

AALTOKUVIOITU RAHKAKULHO (OHJE KORISTELUUN)



Yhteistyössä Suomen Blogimedian ja Ehrmannin kanssa.

Muistatteko vielä ajan, kun rahkaa ei oikeastaan kukaan syönyt sellaisenaan, vaan sitä käytettiin ainoastaan leivonnassa. Ei siitä oikeastaan ole edes niin kovin pitkä aika, mutta sittemmin rahka proteiinipitoisena välipalana on lyönyt itsensä läpi, ja markkinoilta löytyy jos jonkinlaista vaihtoehtoa.

The Original Rahka ainakin itselleni on kuitenkin Ehrmann. Klassikkorahka onkin löytynyt Suomen maitohyllyistä jo lähemmäs kymmenen vuotta, joten ei ihme että rahkapurkki on käynyt tutuksi.

Työpäivän loppupuolella usein iskevää nälkää torjumaan käytössäni on yleensä aika vakiomäärä aseita, eli joku näistä: avokado, reilu kourallinen pähkinöitä, banaani, raakasuklaa tai maustamaton rahka tai jogurtti. Näistä rahka on selkeästi täyttävin, eli sen valitsen mikäli nälkä ei ole ihan pieni.


Maustamattoman rahkan maku on sellaisenaan monen suuhun aika tymäkkä (tosin tähän happamuuteenkin voi tottua..kai), itsekin maustan rahkan usein pienellä määrällä esimerkiksi hunajaa ja kourallisella marjoja. Sen sijaan sellaisenaan hyvin maistuu Ehrmannin rahka-jogurttisekoitus jossa on mukavan pehmeä maku, kannattaa kokeilla mikäli pelkkä rahka ei niin uppoa!

Ehrmannin rahkoissa käytetty maito tulee Etelä-Saksan Alpeilta, Allgäusta. Eettisestä näkökulmasta kiinnostava tieto on se, että Ehrmannin käyttämä maito tulee pieniltä, korkeintaan 50 lehmän perhetiloilta, vaikkei sinällään luomua (tai kotimaista) olekaan. Lehmät pääsevät kuitenkin laiduntamaan Alppien luonnonlaitumilla ja elämään muutenkin kohtuullisen lajityypillistä elämää.

Maitoon lisätään ainoastaan hapate, eikä muita lisäaineita tai makeutusaineita. Uutuutuna perusrahkan ja rahkajogurtin lisäksi tuoteperheestä löytyy myös laktoositon rahka. Lisää tuotteista ja yrityksestä voit lukea Ehrmannin sivuilta.



Rahka "katoaa" hyvin esimerkiksi smoothien joukkoon, mutta sellaisenaan syötynä sitä on kivempi lusikoida, mikäli annoskin on kaunis. Smoothiekulhoissa käytettyjä tapoja voi hyvin hyödyntää myös rahkakulhossa. Alla pari vinkkiä aamu- tai välipalakulhon koristeluun.

Aamu- tai välipalakulho aaltokuviolla

Rahkan tai rahkajogurtin värjääminen on melko helppoa luonnollisin keinoin (paitsi ehkä kirkkaan siniseksi). Ota pieni määrän rahkaa sivuun ja jaa sen pikkukippoihin. Sekoita rahkaan seuraavia:

- keltaiseen kurkumaa
- violettiin mustikkaa (esim. sulatetusta pakastemustikasta irtoavaa mehua)
- vaaleanpunaiseen raastettua punajuurta tai vadelman mehua

Lisää sekaan hieman vettä, niin väriaine on juoksevampaa ja helpommin käsiteltävää.

Valuta värit raidoiksi esim. lusikan avulla, tai (PRO TIP) erityisen siistiä jälkeä saa käyttämällä pienikokoista ruiskua.

Vedä esim. syömäpuikolla viivat poikittain niin, että joka toinen viiva kulkee eri suuntaan, ja kaunis aaltokuvio syntyy kuin itsestään. Ta-daa valmis! Viimeistele kulho halutessa esimerkiksi marjoilla, nappaa valokuva muistoksi ja lusikoi ääntä kohti.

SHARE:

24 kommenttia

  1. Ompa kyllä raikkaan kaunis! Varsinkin aamuihin kaipaa kyllä väriä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikonloppuisin kun on paremmin aikaa niin ihan mielellään askartelee aamiaisten parissa, arkisin on sitten vähän eri meininki.. :)

      Poista
  2. Ihanaa pientä luksusta koristella aamiainen noin! Tottahan tuo on, että kaunis ruoka on kivampi syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, syömmehän myös silmillämme (vaikka moni ei sitä niin välttämättä tiedostakaan). :)

      Poista
  3. Miten kaunis kulhollinen! Mulle maistuu rahka vaikka sellaisenaan, oon silleen happaman ystävä. Kiva tämä pieni knoppitieto tämän tuotteen alkutuottajista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mullakin välillä rahka menee ihan sellaisenaan, mutta mieluusti sitä heittää jotain härpäkkeitä päälle, ihan samoin kuin vaikka jogurttiin. Ei ole sitten niin yksitoikkoista syötävää :)

      Poista
  4. Tää on niin kaunis! Mäkin ehtisin askarrella tällaisia viikonloppuisin, ruiskujakin olis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruiskut vaan kokeiluun, helpottuu koristelu merkittävästi :D

      Poista
  5. Aika pirtsakka kulho! Tuolla ei voi kun aloittaa hyvän päivän. Muuta mahdollisuutta ei ole noin värikkäällä herkulla.

    VastaaPoista
  6. Ihanan värinen annos! Itse laitan mielellään rahkan sekaan jotain, sellaisenaan se ei oikein maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onhan se rahka aika hapanta monen suuhun, merkkien välillä on tosin hieman eroja.

      Poista
  7. Ihanan värikäs kulho, harvoin sitä malttaa omaa smoothie bowlia suuremmin koristella. Kaikki vain päälekkäin, sekoitus ja syönti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on useimmiten (ehkä 80 % syöntikerroista) se omakin taktiikka :)

      Poista
  8. Todella kaunista väriruokaa. Minäkin voisin jonain viikonloppuna piristää perhettä ja yllättää tälläisellä (jos vaan osaan). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden aaltokuvioiden tekeminen oli loppujen lopuksi paljon helpompaa mitä etukäteen ajattelin (perheelle tietysti sanot että oli todella vaikeaa ;)

      Poista
  9. Ihanaa, kun toiset haluavat laittaa aikaa välipalakulhonsa koristeluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, en nyt usein laita mutta välillä iskee inspiraatio. Ehkäpä tätäkin voin jonkinlaiseksi luovaksi toiminnaksi kutsua :)

      Poista
  10. Tämän ulkonäkö puhuttelis muuten meidän maitotyttöäkin, joka rakastaa kaikkea kaunista!

    VastaaPoista
  11. Kaunis! Tosin aamuisin rahka menee nopeasti ääntä kohti sellaisenaan tai smoothien seassa...

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig