perjantai 30. toukokuuta 2014

MUUTAMA ARJEN PIKARUOKA


En ole ehtinyt viime aikoina kokkailemaan monimutkaisia aterioita ajatuksella ja pitkän kaavan mukaan. Onneksi myös nopealla pyörähdyksellä keittiössä voi saada aikaiseksi kelpo ruokaa, pikaruoka ≠ roskaruoka.

Itselläni on parhaillaan menossa varhaiskaali-jumitus. Mutta mikäs siinä, varhis on mainiota, makeampaa ja vähemmän hapokasta kuin tavallinen kaali. Mukavan rouskuvaa ja raikkaan rapeaa. Ja riittoisaa ja halpaa myös.

Sopivat hyvin kaalikääryleisiin ja muihin paistoksiin, mutta itse tykkään varhaiskaalista parhaiten ihan vaan sellaisenaan salaatissa. Kaveriksi käy melkeinpä mikä vaan.

Ylemmässä kuvassa rapea versio: varhaiskaaltia, kukkakaalia (ihan raakana), retiisiä ja avomaankurkkua.

Alemassa kuvassa ruokaisampi annos: varhaiskaalia, lämminsavulohta, varhaisperunoita (nämä ei raakana sentäs) ja kirsikkatomaatteja. Huomasin myös että tuore timjami sopii about kaikkeen, myös salaattiin. :)

Suosikkikastikkeeseeni tulee n. 1 rkl majoneesia, 1 rkl turkkilaista jogurttia, 1 rkl oliiviöljyä, pieni loraus sitruunanmehua ja reilusti suolaa ja pippuria.


Muita yllättäviä pikaruokia: paistettu kala. Kunhan joku muu on ensin nyppinyt ruodot pois. Nahka saa olla paikoillaan. Oheen riittää yksi laji kasviksia.


Tällä kertaa lautasella: nieriää, parsaa, suolaa, pippuria, pieni puserrus sitruunaa, ruohosipulia ja pari raastimenvetoa parmesaania. Paistetaan nopeasti RUNSAASSA määrässä voita, ylijäänyt kaadetaan päälle kastikkeeksi. Paras kohta on rapea nahka.

SHARE:

2 kommenttia

  1. Moikka! <: Sun blogi on kyllä ihan yks luotettavimpia inspiraationlähteitä, itse välttelen viljaa fibromyalgian takia. En muista, käytätkö riisiä, mutta jos näin on, niin haluaisin vinkata ihan parhaasta pizzapohjasta, jota kokeilin tänään: http://www.veganricha.com/2013/07/gluten-free-lentil-rice-crust-pizza.html

    Päälle mätin kyllä itse kaikkea esimerkkiä epäterveellisempää "normaalia" pizzatäytettä. Pohja saattaa vaatia hieman pidemmän paistoajan, jos täytteet on kovin kosteat.
    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiva kuulla! :) En varsinaisesti välttele riisiä mutta harvemmin siitä kotona itse mitään kokkailen. Tuo linkkaamasi pohja näytti kyllä aika kiinnostavalta, sitä voisi varmaan testailla esim. piirakkapohjaankin. Kiitti vinkistä!

      Poista

Blogger Template Created by pipdig