perjantai 28. kesäkuuta 2013

SÖIN BERLIINIIN

Reissun loppumisessa harmitti eniten ehkä se, ettei ehtinyt syödä kaikissa niissä paikoissa missä olisi halunnut. Parhaamme yritimme kylläkin.

Olen huomannut että nykyisellä ruokavaliolla brunssit ja aamupalat aiheuttavat vähän harmaita hiuksia. En olekaan tainnut käydä nyt puoleen vuoteen kertaakaan Helsingissä ulkona brunssittelemassa. Sama ongelma meinasi kyllä olla Berliinissäkin, ainakin jos olisi halunnut ottaa jonkun valmiin aamari-menun. Leipää, leipää ja vielä kerran leipää. Ja vähän croisantteja. No onneksi yleensä pystyi tilaamaan myös yksittäisiä annoksia, ja söinkin sitten useimmiten hyvää saksalaista rahkaa (quark) hedelmillä ja/tai munakkaita.


Kuvassa aamupaloja vasemmalta oikealle:

Anna Blume (Prentzlauer Berg) - täältä tilasimme tuollaisen aamupalatornin joka on periaatteessa kahdelle hengelle, mutta kyllä siitä riitti kolmellekin ihan hyvin. Tosin itse tilasin oheen lisäksi sen rahkan. Pääosin tuo tornihan kuitenkin koostuu (sinällään ihan hyvistä) leivänpäällisisistä.

Miro (Charlottenburg) - edullinen pikkukahvila hotellin kulmilla. Rahkaa hedelmillä. Perushyvä.

Wintergarden (Charlottenburg) - vähän tyyriimpi puutarhakahvila hotellin kulmilla. Munakasta ja - you guessed it - hedelmiä rahkalla. Täällä söin reissun parhaat rahkat. Ja huom. listalla myös shamppanja-aamiaista! :)


Mittestä löytyi sattumalta tosi kiva Oliv-niminen hipsterihenkinen kahvila, jossa söimme maukkaat lounassalaatit. Listalla oli paljon muutakin, mm. piirakoita, voileipiä ja kakkuja – niinkuin melkein joka paikasta. Taitaa Saksa olla vähän tuollainen kakkumaa.


Berliinistä löytyy myös paljon vietnamilaisia ravintoloita. Nämä kaksi paikkaa olin tsekannut etukäteen ja tykkäsin kyllä molemmista tosi paljon. Kevyttä, raikasta ja edullista sapuskaa! Ja useimmissa annoksissa on käytetty riisinuudeleita vehnänuudeleiden sijaan.

Ylempi: Monsieur Vuong (Mitte). Suosittu mesta mutta pöydät vapautuvat nopeasti eli kannattaa jäädä jonottamaan. Tosi hyvää salaattihässäkkää.

Alempi: Si An (Prentzlauer Berg).  Alkupalana ehkä elämäni parhaat kevätkääryleet (listalla myös freesejä rullia jotka unohtui testata..harmi). Pääruoat oli myös hyviä mutta aika mietoja.


Kävimme toki myös parissa muussa ravintolassa, mutta nämä yllläolevat nyt ovat lähinnä sellaisia mitä viitsii suositellakin. :) Ja currywurstit jäi testaamatta ihan tarkoituksella.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Nämä ja paljon enemmän vain kahden tunnin lentomatkan päässä :)

    VastaaPoista
  2. Olenkin sopivasti lähdössä Berliiniin, pitääkin joku kahvila käydä katsastamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Anna Blumen torni ainakin jäi mieleen hyvänä. Pitäskin päästä taas pian käymään Berliinissä, siellä on ravintoloiden hinta-laatusuhteet kohdillaan!

      Poista

Blogger Template Created by pipdig