sunnuntai 5. toukokuuta 2013

KEVÄÄN PARAS PERUNASALAATTI


Syön aika vähän perunaa, mutta kevään ensimmäisten varhaisperunoiden ilmestyminen on vähän samantyyppinen tapaus kun parsakauden alkaminen. Ja tälläisenä salaattidiggarina teen perunoista tietysti salaatin. Toinen hyvä vaihtoehto on syödä niitä ihan vain voin ja suolan kanssa mutta se nyt ei vaadi mitään ohjetta..

Tähän salaattiin ei tullut majoneesia tai kermaviiliä tai creme fraichea tai jogurttia, mutta yhtä maitotuotetta kuitenkin. Pehmeä vuohenjuustofeta muussataan perunoiden sekaan ja se tuo samalla salaattiin lisää suolaista ruokaisuutta (ideasta kiitos Janicalle :). Pientä potkua tulee dijon-sinapista ja kirpeyttä sitruunanmehusta. Muut ainekset onkin sitten täysin vapaasti valittavissa, kivoimman näköinen salaatti tulee tietysti värikkäistä raaka-aineista.

Perunasalaatti

reilu kasa uusia perunoita
n.100 g vuohenjuustofetaa
n. 1 rkl dijonia
n. 1 rkl oliiviöljyä
n. 1 rkl sitruunamehua
n. 1 tl hunajaa
mustapippuria

muut ainekset esim:
herneenversoja
aurinkokuivattua tomaattia
avokadoa
porkkanaa
pieni määrä siemeniä

Pilko ensin perunat sopiviksi suupaloiksi (ihan pikkuisia ei tarvi pilkkoa) ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä juuri kypsiksi, varo ylikypsymistä etteivät ala hajoilemaan. Tämän vaiheen voi tehdä vaikka jo edellisenä päivänä. Muussa tapauksessa laita perunat hetkeksi jäähtymään jääkaappiin, koska olisi hyvä että kaikki raaka-aineet olisivat about saman lämpöisiä.

Murustele (jäähtyneiden) perunoiden sekaan feta ja lisää muut mausteet. Sekoittele voimakkaasti kaikki keskenään. Suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä ollenkaan, maista ja tsekkaa.

Pilko ja suikaloi muut ainekset ja sekoita kaikki yhteen. Salaatti säilyy hyvin viileässä, mutta tarjoilla se kannattaa huoneenlämpöisenä.

SHARE:

2 kommenttia

  1. Hei kaima, rakastan muhnattua fetaa lounassalaatissani. Se maustaa ja mehevöittää koko salaatin. Tätä perunaversiota täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Muhjuinen feta pelastaa salaatin kuin salaatin. :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig