maanantai 14. tammikuuta 2013

THE MEAT FREE MONDAY COOKBOOK

Ruokakirjojen ostaminen on jännä juttu, tavallaan jäänne ajalta ennen sähköisiä reseptejä. Useimmat opukset selataan kerran läpi ja sitten ne tuuppaavat unohtua kirjahyllyyn pölyyntymään. Ohjeet tsekataan nykyään (ainakin minä tsekkaan) netistä tai jostain mobiiliappsista, paljon kätevämpää kaupassakin kännykästä vilkaista mitäs ainesosia sitä pitikään ostaa.

Mutta on ne ruokakirjat silti kivoja, ainakin kauneimmat. Itse sain joululahjaksi kaksi. Tai no toisen ostin itse itselleni mutta kuitenkin.


Meat Free Monday on jonkinnäköinen maailmanpelastuskampanja, jossa ihmisiä kehoitetaan pitämään edes kerran viikossa lihaton ruokapäivä. Syyt lienevät itsestään selviä. Tämäntyyppinen ns. pehmeämpi kampanjointi saa mukaansa varmasti usemmat kuin sellainen, jossa lihasta kehoitetaan luopumaan kokonaan. Noh itse en syö lihaa kuin muutaman kerran kuussa joten kampanja ei kosketa itseäni, vaikka muutoin sitä peukutankin. Ja olin myös erittäin ilahtunut tästä kirjalahjasta, vegeruokakirjoja kun ei liikaa hyllyssäni ole. 

The Meat Free Monday Cookbook on Paul, Stella ja Mary McCartneyn aloitteesta lähtöisin, ja sisältää reseptejä niin julkkiksilta kuin huippukokeilta. Kirjassa on menu vuoden jokaiselle maanantaille (eli 52 kappaletta), yleensä kaksi pääruokaa ja pari lisuketta/ jälkiruokaa. Ohjeet on jaettu sesongin mukaan kesä/syksy/talvi/kevät.

Kirja on yksinkertaisella tavalla kaunis ja ohjeet vaikuttavat selkeiltä. Harmittavan moni ohjeista tosin sisältää vehnää, itse kun syön tällä hetkellä viljoja vain satunnaisesti. Pastojen, voileipien ja piirakoiden lisäksi ohjeita on kuitenkin sen verran paljon että kokattavaa löytyy varmasti. Palaan asiaan kunhan olen päässyt testaamaan muutamaa!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig