Tietoa mainostajalle ›

torstai 10. tammikuuta 2013

MELANZANE ALLA PARMIGIANA

Munakoisovuoka on yksi vanhoja suosikkejani, sitä ei vain tule kovin usein valmistettua, sillä kokkaamiseen uppoaa helposti parikin tuntia. Viikonloppuna oli kuitenkin paremmin aikaa heilua kauhan varressa ja panostaa hitaampaan ruoanlaittoon. Klassikkoruoalla on monta variaatiota, tässä omassa versiossani on oiottu joitain mutkia.


Melanzane alla parmigiana

n. 500 g munakoisoa (2 keskikokoista)
1 tölkki kuorittuja tomaatteja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
nippu tuoretta basilikaa
200g mozzarellaa
kasa raastettua parmesaania
chilijauhetta (tai tuoretta chiliä)
omenaviinietikkaa
hunajaa
pippuria, suolaa, öljyä

Aloita leikkaamalla koisot ohuiksi, maksimissaan n. sentin paksuisiksi kiekoiksi, levitä ne esim. parille isolle leikkuulaudalle ja suolaa ne molemmilta puolilta. Jos suola on kovin karkeaa, sitä voi vähän hieroa munakoison pintaan. Jätä itkettymään n. puoleksi tunniksi.

Valmista sillä aikaa tomaattikastike. Kuullota miedolla lämmöllä silputtuja sipuleita reilu 5 minuuttia ja lisää tomaatit ja silputtu basilika. Mausta (chilijauhe, suola, pippuri, ripaus etikkaa ja hunajaa) ja anna hautua n. 20 minuuttia. Mitä enemmän kastike keittyy kasaan sitä parempi, kasviksista irtoaa kuitenkin uunissa aina jonkin verran nesteitä. 

Kun munakoisot eivät ole ole enää kitkeriä (testaa maistamalla), huuhtele ja kuivaa ne. Itse olen ihan ronskisti huuhdellut juoksevan hanan alla ja laittanut koisot siivilään valumaan, ja lopuksi taputellut kevyesti talouspaperilla. Tässä vaiheessa monissa ohjeissa munakoisot leivitetään ennen paistamista, mutta mielestäni se on suht turha vaihe, eikä vaikuta makuun juurikaan. Toki leivittämällä koisoista tulee pehmeämpiä, ja sama koskee rasvassa paistamista, mutta itse paistan koisot ihan vain kuumalla kuivalla pannulla nopeasti molemmilta puolilta, niin että pinta hieman tummuu. 

Seuraavaksi asettele vuokaan kerroksittain ensin munakoisot, sitten tomaattikastike ja lopuksi ohueksi siivutettu mozzarella. Aineksista riittää vuoan koosta riippuen kahteen tai kolmeen kerrokseen, omaan keskikokoiseen vuokaani tulee kaksi kerrosta. Ripottele päällimmäiseksi raastettu parmesaani. Paista 200-asteessa n. 30-40 minuuttia, ja lopuksi lyhyt hetki grillivastusten alla niin juusto saa mukavasti vähän väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti