maanantai 7. tammikuuta 2013

PILKKOMISHARJOITUS NIMELTÄ RATATOUILLE

Viime kuussa ostamani Glorian Ruoka ja Viini -lehden mukana tuli myös yksi vanhempi numero kesältä. Sieltä löysin yksityiskohtaisen ohjeen "elämäsi parhaaseen ratatouilleen" (their words not mine). Innostuin tästä, koska olen yrittänyt tehdä ratatouillea pari kertaa aiemminkin, ja lopputulos on aina ollut epämääräinen mössö, muhennos oikeastaan.

Avain onneen löytyy ilmeisesti esipaistamisella – kullekin raaka-aineelle on oma paistoaikansa. Lisäksi kaikki ainekset pitää jaksaa pilkkoa pieneksi ja about samankokoiseksi. Tämä olikin aika työläs vaihe, tai voihan tuollaiseen kolmen vartin pilkkomiseen suhtautua myös meditatiivisena harjoituksena, mutta omasta mielestäni se oli lähinnä rasittavaa. :) Joka tapauksessa, lopputulos oli hyvä, ei nyt mitenkään tajunnan räjäyttävä, mutta paras ratatouille mitä olen tehnyt tähän mennessä kuitenkin.


Ratatouille (1 keskikokoinen uunivuoallinen)

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 iso kesäkurpitsa
1 pieni tai puolikas iso munakoiso
2 valkosipulinkynttä
2 (salotti)sipulia
1,5 dl oliiviöljyä
6 luumutomaattia
2 tl merisuolaa
1-2 ruukkua basilikaa/lehtipersiljaa/timjamia tai muuta tuoreyrttiä
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria

Leikkaa paprikat pieniksi (n. sentin kokoisiksi) kuutioiksi. Halkaise kurpitsa ja kaavi siemenet ulos (en ole varma miksi) ja leikkaa myös kuutioiksi. Tee sama munakoisolle. Kuori ja leikkaa valkosipulit kahtia. Kuori ja silppua salottisipulit.

Kuumenna pannussa puolet öljystä (keskilämpö) ja lisää toinen valkosipuli öljyyn. Kuullota sipulikuutioita n. 5 min. Lisää paprikat ja kuullota pari minuuttia lisää. Kaada ainekset uunivuokaan.

Puhdista pannu, lisää loput öljyt ja toinen valkosipuli. Lisää pannulle munakoisot ja paista n. 5 min. Lisää vielä kesäkurpitsat ja kuullota n. 2 min. Kaada uunivuokaan.

Leikkaa tomaatit kuutioiksi (ohjeessa ei mainittu siementen poistamisesta, mutta suosittelen poistamaan niin ei tule niin vetistä) ja sekoita muiden kasvisten sekaan. Mausta suolalla. Poista valkosipulit. 

Paista 145-asteessa n. 45 min. Mausta silputuilla yrteillä, sitruunalla ja pippurilla. Tarjoile kuumana.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig