torstai 24. tammikuuta 2019

VILJATON / GLUTEENITON PUNAJUURI-VUOHENJUUSTOLASAGNE


Vuosi on lähtenyt bloggaamisen osalta hieman hitaammanpuoleisesti liikkeelle, mutta ei se mitään.

Olin tammikuun toisella viikolla etätyömatkalla koko tiimin kanssa Teneriffalla, joka olikin yllättävän kiva paikka! En ole siis koskaan aiemmin käynyt missään Kanarian saarista ja kieltämättä suhtauduin niihin hieman ennakkoluuloisesti, mutta ainakin Teneriffa oli yllättävänkin luonnonkaunis ja monipuolinen saari. Majapaikkamme oli pienessä kylässä hieman korkeammalla rinteessä joten oma rauha varmasti myös vaikutti positiiviseen kokemukseen. Ihan hirveästi en ehtinyt saarta näkemään töiden takia, mutta kävin kerran saaren pohjoisosassa missä oli ihan mielettömiä vuoria jotka oikein kutsuvat patikoimaan. Ja mikä tärkeintä, ruoka oli hyvää! Eli ymmärrän kyllä nyt täysin miksi saaret ovat niin suosittuja ja voisin oikein mielelläni mennä joskus uudelleen.

Tämä kasvislasagne (tai "lasagne") sen sijaan ei ole saanut inspiraatiotaan espanjalaisesta keittiöstä, vaan näin ohjeen Soppa365-sivulla. Punajuuri ja vuohenjuusto yhdessä on tunnetusti lyömätön aisapari, ja innostuin heti kokeilemaan ohjetta täysin viljattomana korvaamalla tavalliset lasagnelevyt suikaloidulla kesäkurpitsalla. Samalla muokkasin ohjetta niin ettei kastiketta tarvitse kovin paljon (koska kesäkurpitsa ei juuri kaipaa lisänestettä). Tästä tuli ihan superhyvää, juuri sopivaa ruokaa tämmöisille pakkaskeleille!

Käytin ohjeessa belugalinssejä mutta muutkin linssit käyvät. Huom. käytä ohjeessa kuivia, ei valmiiksi kypsennettyjä linssejä.


Viljaton ja gluteeniton punajuuri-vuohenjuustolasagne

n. 2 kesäkurpitsaa

Täyte
1 iso punajuuri
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 dl kuivia belugalinssejä tai muita linssejä
1 tölkki tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 rkl balsamicoa
pari tl kuivattuja yrttejä (esim. timjami, rosmariini)
suolaa + pippuria

Kastike + päälle
200 g ranskankermaa
n. 200g vuohenjuustoa
halutessa tuoreita yrttejä (esim. timjami)

Raasta punajuuri karkealla terällä (vinkki: kumihanskoja käyttämällä kädet säästyvät värjääntymiseltä). Hienonna sipulit. Kuullota sipuleita keskilämmöllä muutama minuutti öljytilkassa ja lisää sen jälkeen punajuuri, sekoittele noin minuutin ajan. Lisää sitten loput täytteen ainekset ja anna poreilla n. 15–20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsyneet (pieni purutuntuma saa jäädä). Sekoittele välillä.

Leikkaa esim. juustohöylällä kesäkurpitsasta suikaleita pitkittäin. Omaan vuokaani meni n. 1,5 kesäkurpitsaa.

Leikkaa vuohenjuustopötköstä ohuehkoja viipaleita niin paljon kuin tarvitset lasagnen päälle (omaan vuokaani meni 20 kpl). Riippuen vuoan koosta ja palojen paksuudesta tähän menee n. 100–150g vuohenjuustoa. Laita viipaleet sivuun odottamaan.

Muusaa loput vuohenjuustot (n. 100g) ja ranskankerma esim. blenderissä tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Jos massa on kovin jähmeää, lisää tilkka maitoa tai vettä.

Kokoaminen: omaan vuokaani tuli kaksi kerrosta täytettä + päällyskerros, pienempään vuokaan täytekerroksia saattaa tulla kolme. Laita pohjalle kurpitsaviipaleita hieman lomittain, päälle puolet täytteestä ja 1/3 kastikkeesta. Toista. Laita lopuksi vuokaan vielä yksi kerros kesäkurpitsaa, loput 1/3 kastikkeesta ja aiemmin viipaloidut vuohenjuustokiekot. Paista 175-asteessa n. 30–40 minuuttia, kunnes juusto on hieman ruskistunut (lopuksi voi käyttää vielä nopeasti grillivastuksia).

Anna lasagnen vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Ripottele päälle halutessasi tuoreyrttejä.


SHARE:

2 kommenttia

  1. Oi nam! Tätä testaan. Tavallisesta lasagnesta en välitä, kun viljoja ei muutenkaan tule ruokavaliossani käytettyä. On myös turhan raskasta kastikkeineen, mutta tämä vaikuttaa just mieleiseltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, toivottavasti tykkäät! :) Mun mielestä tämä oli just hyvä "antilasagne" siinäkin mielessä et ei ole ollenkaan tuhtia ja syömisen jälkeen ei tule sellainen ikävä ähky (ellei vedä koko vuoallista kerralla) ;)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig