sunnuntai 16. syyskuuta 2018

SUURI KAURAMAITOVERTAILU (KAHVIKÄYTÖSSÄ)


Ihan viime viikkoina on kauppoihin ilmestynyt useita kotimaisia kaurajuomia, jotka on tarkoitettu nimenomaan kahvin kanssa käytettäväksi. Eli käytännössä nämä ovat haastajia Oatlyn iKaffelle, joka on hallinnut markkinoita aika suvereenisti jo pitkään.

iKaffessahan ei sinällään ole mitään vikaa, se on monella tapaa täydellinen maidonkorvike kahviin varsinkin niille, jotka ovat aiemmin käyttäneet täysmaitoa tai jopa kahvikermaa. Mutta se ei ole kotimainen. Ja jotenkin tällaisen päivittäin käytettävän tuotteeen kohdalla, jonka pääraaka-aine kasvaa vielä runsain mitoin Suomessa, olisi mukavampi poimia kaupasta mukaan kotimainen versio.

iKaffen lisäksi pidempään myynnissä on ollut Plantin kaurajuoma kahviin, ja nyt uusimpana Kaslink Aito Barista ja Yosan Kaurajuoma Täyteläinen.

Itse olen käyttänyt tähän asti pääsääntöisesti iKaffea, koska tykkään sen neutraalista mausta ja paksusta koostumuksesta. Itselleni kauramaidon tärkeimpiä ominaisuuksia onkin se, miten ns. maitokahvimaisen lopputuloksen sillä saa aikaan. iKaffe on myös ollut hyvin saatavilla kaupoissa (tai ainakin teoriassa, välillä on nimittäin hyllypaikka tyhjänä), ja sitä löytyy pienistäkin Alepoista. Saavutettavuus onkin tärkeä pontti kun on tarkoitus ottaa uusi tuote arkikäyttöön.

Otin tähän vertailuun mukaan nämä neljä aiemmin mainittua juomaa, vaikka muitakin (ulkomaisia) vaihtoehtoja on. Kaikki juomat on ostettu Postitalon K-Supermarketista.


Hinta (perustuen yhteen kauppaan)
• Yosa 2,09€
• Planti tarjouksessa 1,49€, normaalihinta 1,79€.
• Oatly 2,49€
• Kaslink 2,49€

Huom. Plantin pakkaus ei ole litran kokoinen, vaan 0,75l. Litrahinta olisi 1,98€ (tarjous) ja 2,38€ (normaali).

Toinen huomio: Yosan juoma oli kylmähyllyssä. En ole ihan varma miksi.

Yritysten taustat (jotka ovat hieman monimutkaisempia mitä voisi luulla)
• Yosan osti jo aiemmin viime vuonna Fazer ja nyt syksyllä uudistuivat brändi ja pakkaukset. Yosan kaurajuomaa ei kentien hieman yllättäen valmistetakaan Suomessa vaan Ruotsissa, joskin kotimaisesta kaurasta. Suurin osa muista Yosan tuotteista valmistetaan edelleen Kaarinassa.
• Plantin tuotteet valmistetaan Turussa kotimaisesta kaurasta. Planti kuuluu ruotsalaiseen Kavli-konserniin, jonka taas omistaa norjalainen O. Kavli & Knut Kavlis Almennyttige Fond -säätiö. Osa säätiön voitoista menee hyväntekeväisyyteen.
• Oatly on ruotsalainen kuten jo heti pakkauksessakin isolla lukee. Oatly kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti globaaleilla markkinoilla, tuotteita löytyy mm. jenkeistä ja kiinastakin asti.
• Kaslink on kotimainen perheyhtiö, jonka Aito-kauratuotteet valmistetaan Kouvolassa kotimaisesta kaurasta. Kauratuotteiden lisäksi konserni myy (ehkä hieman ristiriitaisesti) myös maitotuotteita. Toki moni muukin yritys (kuten Valio ja Juustoportti) tekee samaa.

Pakkaukset ja design
• Yosan uusi ilme on aika hyvin onnistunut – paljon, paljon parempi kuin vanha (inhosin sitä vanhaa ilmettä). Erityisesti kuvitukset ovat hienoja. Täällä voi vertailla vanhoja ja uusia pakkauksia.
• Plantin ilme on vähän sekava ja ei niin hirveän tyylikäs. Pakkauksessa on hankala kaatoaukko, sillä maitoa läikkyy kaadettaessa todella helposti. Muissa pakkauksissa oleva pyöreänmallinen kaatoaukko toimisi tässäkin varmasti paljon paremmin.
• Oatlyn ilme on muista erottuva, trendikäs ja leikikäs. Imago ja brändin tone of voice selkeästi tavoittelee nuorempaa kohderyhmää. Pakkausten randomit läpät varmasti jakavat vähän mielipiteitä.
• Kaslinkin ilme on ehkä neutraalein, pelkistetty ja vähän tylsähkö. Pakkauksen typografia ei ole täysin viimeisteltyä.

Itselleni pakkauksen design ei ole millään tavalla yhdentekevää. Jos kaksi tuotetta on ominaisuuksiltaan yhtäläisiä, valitsen aina sen joka näyttää kivemmalta (ja joskus saatan ostaa tuotteita ihan vain pakkauksenkin takia, heh). Käytettävyydellä on myös iso merkitys. Planti saakin paljon pyyhkeitä siitä että purkista on vaikea kaataa juomaa siististi.

Maku sellaisenaan
Tässä erottui kaksi linjaa: makeat ja ei-makeat. Yosan ja Kaslinkin kaurajuomissa on selkeästi erottuva makeus. Sen sijaan Plantin ja Oatlyn juomissa ei ole makeutta ja maku on siten paljon neutraalimpi. Jos näitä kahta vielä vertailee keskenään niin sanoisin että Plantissa on hienoinen kauramainen sivumaku joka Oatlysta puuttuu.


Juoma kahvin kanssa: lasissa 1/2 dl tummapaahtoista kahvia ja 1/2 dl kauramaitoa
Jälleen Yosan ja Kaslinkin juomissa on pieni makeus, joskin kahvin kanssa se ei erotu niin selvästi. Kaikkien juomien paksuus on lähtökohtaisesti aika hyvä, Planti on hieman muita ohuempaa ja juomakin jää vähän tummemmaksi. Kun kaurajuomaa kaataa laseihin lisää, tulee näkyviin pieniä eroja ja kokonaisuudessaan iKaffe on aavistuksen muita paksumpaa. Kaurajuomien ja kahvin sekoittuvuudessa en huomannut mitään eroja merkkien välillä.

Valmistin juomista vielä maustetut versiot, johon tein kevyet vaahdot blenderissä. Kaikki juomat suoriutuivat tästä hyvin ja tekivät pienen vaahdon, mutta kunnon vaahtoutuvuudesta (varsinaisessa baristakäytössä) en osaa sanoa koska en kotona tee ns. kunnollisia erikoiskahveja.

Erikoisjuomat
• peruslatte
• matchalatte
• kurkumalatte (sis. kurkumaa, inkivääriä, kanelia ja kardemummaa)
• pinkki kaakaolatte (sis. raakakaakaojauhetta, kookosnektaria, vaniljauutetta ja punajuurijauhetta väriksi)

Lopputulos
Valitettavasti täytyy todeta, että iKaffe on näistä edelleen suosikkini. Voisin vaihtaa Plantiin, mikäli koostumus olisi aavistuksen paksumpi ja pakkaus kätevämpi (ulkonäön freesauksesta tulisi myös plussaa). Yosa ja Kaslink ovat varmasti hyviä tuotteita niille, jotka pitävät pienestä makeudesta juomassaan, mutta itse en ainakaan arkikahviin sitä kaipaa. Loppujen lopuksi erot olivat kuitenkin aika pieniä, eli jos iKaffe olisi kaupassa loppu, niin ihan pätevän kahvimaidon saa myös näistä muista.


Huom. Yksikään jutun kauramaidoista ei ole valmistettu ns. puhdaskaurasta, eli vaikka kaura on luontaisesti gluteenitonta, kontaminaatioriski on olemassa. Eli jos olet hyvin gluteeniherkkä tai keliaakikko, voi olla parempi että et käytä näitä tuotteita. Sen sijaan esimerkiksi Juustoportilta löytyy täysin gluteeniton kaurajuoma (myös luomuversiona), se tosin ei ole tällainen paksumpi kahvin kanssa käytettäväksi suunniteltu juoma.
SHARE:

11 kommenttia

  1. Onpas kiva vertailu! :)

    Ostinkin juuri Yosaa testiin viikonlopuksi ja jännä kyllä, täällä sen hinta oli parissakin kauppaa samoissa lukemissa kuin iKaffella ja Kaslinkin Baristalla eli lähempänä 2,5e. Tuntuu että nuo hinnat vaihtelee todella paljon ihan kaupasta ja kaupan sijainnista riippuen.

    Yosan uusi ilme on kyll tosi kiva! Hämmentää vaan kovasti tuo suomalainen kaura valmistettuna ruotsissa, hieman sääli kun oli Yosan kohdalla tottunut että tuotteet oli tehty Kaarinassa. Kuten sanoitkin, Yosa todella on hieman makean makuista ja siitä tuli aika herkkukahvi kun teki, että latteen sopi todella hyvin, peruskahvissa sitten vähän makukysymys :D

    Mä ihmettelen aina noita Plantin kaltaisia purkkeja, että miten ihmisten kuuluisi saada niistä kaadettua läikyttämättä. Paksu jugurtti onnistuu vähän kätevämmin mut mikään liru neste ei sieltä tule olematta myös pöydällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tästä oli hyötyä! :)

      Tosiaan nuo hinnat perustui vain yhteen kauppaan, en tiedä näiden tuotteiden ovh-hintoja. Mutta aika samassa luokassa tuntuvat liikkuvan.

      Yosa on itse kommentoinut tuota valmistusasiaa niin, että koska kaurajuomia on tarkoitus myydä kaikkialla Pohjoismaissa, on kuljetusnäkökulmasta parempi valmistaa ja pakata ne Ruotsissa. Taidettiin siellä mainita myös ympäristöystävällisyys. Mutta itse kyllä veikkaan että Ruotsissa valmistaminen vaan tuli paljon edullisemmaksi niin siksi se on valittu..

      Oon itse asiassa jutellut joskus Plantin edustajien kanssa tuosta purkista ja heillä tiedostetaan ongelma. Toivottavasti uusisivat pakkauksensa pian!

      Poista
  2. Hyvä testi! Samat maistelutalkoot ollut itellä menossa kun täällä liian usein ikaffe loppu. Hei muistin muuten itekin vasta tuota plantia pöydältä pyyhkiessäni, että tuosta tiiliskivipurkista kuuluu kaataa niin että reikä on ylöspäin, silleen ei plompsahtele :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai silleen sivusuunnassa? Pitää testata :D Joskin toivottavaa olisi että kaatamisen kanssa ei tarvitsisi kikkailla että se onnistuu siististi :)

      Poista
    2. Joo sivusuunnassakin plompsahtelee vähemmän, mutku purkki ei enää oo ihan täys niin sit silleen ihan kokonaan väärin päin. Ompas muuten vaikee selittää :D

      Poista
  3. Kaslink Aito kauratuotteet vaihtuu kohta kaikki gluteenittomiksi. Nyt on jo Kauraruoka tuotteet gluteenittomia. Myös kylmässä olevat muuttuvat gluteenittomiksi. Kannattaa seurata purkkien tekstejä kun vaihtuu gluteenittomaksi.

    VastaaPoista
  4. En saanut Kaslinkia ollenkaan vaahtoutumaan - kai pitäisi vaahdota? Näin päättelin ainakin paketin kuvasta. Aloitin testasmaan eri kasvimaitoja korvaamaan lattekahvistani maidon. Soijamaidosta tuli niin kova vaahto, ettei sekoittunut kahvin kanssa, vaan jäi kahvin pinnalle. Nyt kauramaito ei lainkaan vaahtoa - en tiedä, onko tähän jokin erikoiskikka, kun paketin kyljessä ei ainakaan ole ohjetta. Lämmitin vain samoin kuin maidonkin höyryäväksi. Olisiko tuo ikaffe varmempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kyllä se ainakin minulla vaahtosi ihan yhtä lailla kuin muutkin kauramaidot. Tai ainakin tuollaisen kevyen vaahdon saa hyvin, kuten kuvien juomissa (yhdessä niistä on Kaslinkia mutta en enää muista missä). Jos ei meinaa onnistua niin ikaffella pitäisi kyllä ainakin onnistua paksumpikin vaahto.

      Poista
  5. Kiitos ! Näin päivittäin kauramaitoa käyttävälle se mitä rasvaa kauramaito sisältää olisi hyvä tieto ollut tähän lisäksi.
    Totta tuo, että Plantin pakkaus suttaa aina.. talossa ja puutarhassa (vaikka kuinka rei’ittäisi kantta ja siitä seuraa muita suttuongelmia kuten tehtyjen reikien kautta suttaaminen höskyttäessä😑).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos kommentista! Rapsi- tai rypsiöljyä taitavat käyttää kaikki, tarkemmat raaka-aineet ja ravintoarvotiedot löytyy valmistajien sivuilta. Luulis nyt että Planti saisi pian nuo pakkauksensa uudistettua kun tässä ongelmat on olleet tiedossa jo kohta useamman vuoden (!).

      Poista

Blogger Template Created by pipdig