keskiviikko 8. marraskuuta 2017

KUSTANNUSSOPPARI!


Meinasin ensin otsikoida tämän "Miten saada (ruokakirjan) kustannussopimus", mutta ei minulla itse asiassa olekaan hirveästi järkeviä ja käytännöllisiä vinkkejä.

Sen sijaan voin kertoa miten MINÄ sain kustannussopimuksen. Sellaisen nimittäin kävin eilen allekirjoittamassa, miten jännää!

Ei liene yllätys että kyseessä on salaattikirja, eli laajennettu ja päivitetty versio keväällä julkaisemastani e-kirjasta. Mistä päästäänkin asian ytimeen. Sain nimittäin kustannussopimuksen kohtuullisen helposti, koska materiaalista oli n. 70 % jo valmiina.

Eli oma vinkkini on: tee kirja itse melkein valmiiksi niin kustannussopimus on melkeinpä varmasti plakkarissa, heh.

Oikeasti käytännöllisiä vinkkejä:

- Mieti tarkkaan aihepiiri ja kirjan kohderyhmä valmiiksi. Itselleni salaatit oli helppo valinta, sillä ne ovat erityisesti keväisin ja kesällä blogin googletetuimpia ohjeita ja tykkään muutenkin tehdä salaatteja tosi paljon, ne ovat ikäänkuin mun juttu.

- Tsekkaa markkinat, eli onko vastaanvanlaisia kirjoja tehty paljon juuri viimeisen parin vuoden aikana.

- Ole ajoissa liikenteessä. Tässä itse tein sen mokan että olin kaupittelemassa lokakuussa kevätmarkkinoille suunnattua kirjaa. Tämä on aivan liian myöhäistä ja useammalta kustantajalta sainkin vastauksen että keväälle ei pysty ottamaan enempää kirjoja. Minun onneni oli se että materiaali on jo pitkälle (paino)valmista. Mutta siis normaalisti liikenteessä kannattaisi olla jo ainakin vuotta aiemmin.

- Blogista on ehdottomasti hyötyä. No tämä ei ehkä lohduta ei-bloggaajia, mutta blogin etuja on se, että oma tyyli (kuvat, reseptiikka jne) on tiedossa ja kohderyhmää jo olemassa, joten mahdollista tulevaa kirjaakin on huomattavasti helpompi markkinoida kustantajille ja myöhemmin kuluttajille.

- Bonuksena: kaikki visuaalinen oheismateriaali auttaa, ruokakirjat kun ovat ensisijaisesti visuaalisia tuotteita joiden ulkonäöllä on yleensä suuri merkitys. Oma tilanteeni on toki siinäkin mielessä hieman poikkeuksellinen, että olen ammatiltani graafinen suunnittelija ja kykenen suunnittelemaan kirjan visuaalisen ilmeen. Itse liitin yhteydenottoihin mukaan nopean hahmotelman siitä, miltä itse kirja voisi mahdollisesti näyttää (kuva ylimpänä).

Keväällä ilmestyvän kirjani kustantaa Atena Kustannus. Varoitan jo etukäteen että salaattikirjaa tulee sitten joka tuutista!

SHARE:

2 kommenttia

  1. Todella hienoa, paljon onnea sopparista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emilia! <3 Nyt vaan pitäis saada ne puuttuvat sivut vielä tehtyä.. :D

      Poista

Blogger Template Created by pipdig