Tietoa mainostajalle ›

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

SUUSSA SULAVAT MURUKEKSIT (V, GF)


Mistä tietää että on harvinaisen erinomainen resepti käsissä? Siitä kun on tarkoitus viedä leipomuksia työkavereille maistettavaksi, mutta lopputulos onkin niin herkullista että päädyt syömään kaiken itse.
Ihanan rapeita, mutta ei missään nimessä kuivia vaan sisältä hieman pehmeitä, ja hieman karamellimaisia murukeksejä – sorry työkaverit, en vain voinut vastustaa!

Ohje löytyi kun selasin kännykkäni vanhoja, melkein vuodentakaisia kuva-arkistoja. Lähdettä ei tietenkään ole tallella. Eli jos tunnistat ohjeen omaksesi niin huikkaa, reseptin kehittelijä ansaitsee kyllä krediitit (vaikka muokkasinkin ohjetta hieman).

Itse en yleensä niin hirveästi välitä banaanista leivonnassa ja tähän ohjeeseen sitä tulee hieman. Mutta ihme kyllä näihin kekseihin se sopii kuin nappi päähän, makuun tulee aavistuksenomainen ripaus lisää karamellimaisuutta. Muu karamellimaisuus tulee kookossokerista, jos et saa sitä käsiisi niin esim. ruokosokeri (myydään myös nimillä inkivääri- ja muscovadosokeri) toimii myös hyvin.

Tein ohjeesta puolikkaan annoksen ja tästä tulee noin kymmenen keksiä, halutessa voit toki tuplata ainesten määrän.

Murukeksit (vegaaninen, gluteeniton)

1 dl kookosöljyä
1 dl kookossokeria
1 rkl kookosnektaria tai muuta nestemäistä makeuttajaa 
1/2 pienehkö kypsä banaani
2 1/2 dl tattari- tai riisijauhoja, itse laitoin molempia puolet ja puolet
1/2 tl (aito)vaniljajauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Vatkaa sähkövatkaimella kookosöljy (ei tarvitse sulattaa), sokeri, nektari ja banaani tasaiseksi massaksi. Sekoita muut aineet keskenään ja sekoita taikinaan.

Muotoile massasta yksi tanko. Paista leivinpaperilla päällystetyn pellin päällä uunissa 175-asteessa n. 15–18 minuuttia, kunnes keksipötkö on hieman ruskistunut.

Nosta levy pois uunista ja leikkaa pötkylä heti kapeiksi kekseiksi (tai vaikka pienemmiksi neliöiksi). Anna jäähtyä ennen syömistä.

10 kommenttia:

  1. Ei, ne edelleenkään ole kalapuikkoja, mutta huh miten hyvän näköisiä silti (siis minähän tosiaan tykkään kaliksista :D )! Banaani ei varmaan siinä lopputuloksessa juuri maistu edes? Tätä täytyy kyllä vielä testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ai niin tuo kalapuikkohomma :D Mun mielestä banaani ei maistu kekseissä kuin tosiaan vain sellaisena karamellimaisuutena, itse kun en ainakaan niin tykkää jos leivonnaisessa maistuu banaani (joten nämä olivat just omaan makuuni).

      Poista
  2. Parhaat keksit on miusta nimenomaan vähän pehmeitä ja sitkeitä. Kiva myös, että nämä ovat gluteenittomia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, vaikka välillä maistuu sellainen ihan rouskuvan rapeakin keksi. Itse asiassa kaikki keksit maistuu (ainakin mulle) :D

      Poista
  3. Meillä ei juuri koskaan ole keksejä kaapissa. Tämä kuitenkin alkoi kiinnostelemaan, katsotaan pääseekö testiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään kun kaikki syödään sellaisella tahdilla ettei juuri ehdi keksit kaapissa vanhentua ;)

      Poista
  4. Ihanan näköisia JA kuuloisia - resepti laitetaan talteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli kyllä sopivan nopea ja helppo herkku :)

      Poista
  5. Nam! Ihana ohje! En ole leiponut keksejä aikoihin, mutta kaikki leipomishommat on alkaneet taas himottaa viime aikoina. Tämä täytyy laittaa korvan taakse (eli tallentaa Pinterestiin) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo leipomishommat kyllä tuntuu menevän vähän kausittain, välillä on kova into ja välillä ei taas kiinnosta ollenkaan. Mutta niitä intokausia varten on hyvä olla tallessa parikin ohjetta testattavaksi :)

      Poista