keskiviikko 10. helmikuuta 2016

VEGEN HUIJARIPIHVI


Mikä näyttää vähän pihviltä mutta onkin täysin kasvikunnan tuote?

Näin kuvan sienipihvistä jossain ja idea oli mielestäni hauska! Paistettu ja viipaloitu portobellosieni kun näyttää ainakin erehdyttävästi pihviltä, ja koostumuskin on aika samantyyppinen. Makumaailmassa on myös jotain samaa, johtunee umamista.

Kaupasta kannattaa yrittää löytää mahdollisimman isoja portobellosieniä. Itse löysin peräti yli 10cm halkaisijaltaan olevia, jos et ihan niin isoja löydä niin pihviefekti on hieman vähemmän uskottava, mutta maku toki täysin sama.

Olen ollut viime aikoina innostunut erilaisista pestoista, tällä kertaa kokeilin hieman rouheampaa pekaanipestoa. Paistoin lautaselle lisäksi hieman pinaatti-munakokkelia. Ihan superhyvä kokonaisuus!


Portobello-steak

1 iso portobellosieni / syöjä (tai useampi pienempi)
öljyä/voita
suolaa + pippuria

Leikkaa sienistä kanta lyhyeksi. Sulata pannulla öljyä tai voita, ja paistele sieniä molemmin puolin kypsäksi asti. Noilla jättisienillä siihen meni n. 5min/puoli. Kääntele välillä ja lisää öljyä tarvittaessa, sienet imevät aika paljon öljyä sisäänsä, joten tarkkaile etteivät pääse palamaan. Muutoin pinta saa kyllä tummua. Mausta sienet lopuksi suolalla ja pippurilla, ja leikkaa siivuiksi.

Pekaanipesto

puntti basilikaa
pari rkl pekaanipähkinöitä
n. 3 rkl oliiviöljyä
puserrus sitruunaa
suolaa

Valmista pesto surauttamalla ainekset pienemmäksi esim. monitoimikoneessa. Pekaanit saavat jäädä hieman rouheisiksi. Lisää öljyä tarvittaessa.

Tarjoile portobellot peston ja esim. munakokkelin kanssa. Syö heti lämpiminä.

SHARE:

4 kommenttia

  1. Tää kuulostaa kyllä tosi hyvältä! Munakokkeli, pinaatti ja sienet ovat kyllä tosi hyviä ja tykkään paljon, joten tää kuulostaa mun korvaan superhyvältä annokselta :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Moi! Löysin blogiisi nyt ensimmäistä kertaa ja täytynee kahlata kerralla loppuun (alkuun) asti :D Tuo annos näyttää kyllä todella hyvältä, mutta ennakkoluuloisena olen erittäin skeptinen tuon sienen suutuntumalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiva kuulla! Mun mielestä portobellosienessä (paistettuna) on sellainen pureskeltava koostumus, eikä esim. liian pehmeä, mutta eriäviäkin mielipiteitä voi olla :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig