Tietoa mainostajalle ›

perjantai 12. helmikuuta 2016

AVOKADOMUNAT JA PEKAANIPESTOA


Jatketaan aamiaisteemalla. Kananmunilla täytetyt avokadot sopivat hyvin vaikka tulevan sunnuntain (ja ystävänpäivän) astetta paremmalle aamiaiselle. Tarjoile näiden kyljessä esimerkiksi kivasti koristeltu smoothiekulho, veikkaan että teet aika hyvän vaikutuksen. :)

Avokadomunien päälle laitoin edellisessä postauksessa käytettyä pekaanipestoa. Hieman rouheinen pesto tuo annokseen kaivattua suolaisuutta ja hieman jotain pureskeltavaa. Idea kokonaisuuteen taisi alunperin löytyä Green Kitchen Stories-blogista (tai saattoi olla applikaation puolelta).

Avokadoista kannattaa kuopaista reilusti tilaa kananmunalle. Omat avokadoni olivat sen verran pieniä, että kokonaiset munat eivät niihin edes mahtuneet. Ratkaisin tilanteen vispaamalla kolme munaa ja lusikoimalla ne neljään avokadonpuolikkaaseen. Mutta normaalitilanteessa yksi muna per avokadonpuolikas on hyvä määrä.

Avokadomunat & pekaanipestoa (2:lle)

4 (luomu)munaa
2 suurta avokadoa

puntti basilikaa
pari rkl pekaanipähkinöitä
n. 3 rkl oliiviöljyä
puserrus sitruunaa
suolaa


Valmista pesto surauttamalla ainekset pienemmäksi esim. monitoimikoneessa. Pekaanit saavat jäädä hieman rouheisiksi. Lisää öljyä tarvittaessa.

Leikkaa avokadot kahtia ja poista kivi. Lusikoi koloja hieman suuremmaksi. Jos avokadot keikkuvat, leikkaa kuoripuolelta ohut siivu pois, niin pysyvät tukevasti pystyssä.

Riko muna ensin kuppiin ja kaada sitten varovasti avokadon kuoppaan. Toista kolme kertaa. Lusikoi päälle varovasti pekaanipestoa (pesto voi osittain hieman upota munan sisään, mutta se ei haittaa). Halutessa päälle voi raastaa vielä hieman juustoa (esim. parmesaania).

Paista 180-asteessa n.15 minuuttia (niin että valkuainen on juuri ja juuri jähmettynyt, mutta älä paista ylikypsäksi). Rouhaise päälle vielä hieman suolaa ja esim. silputtua basilikaa. Syö heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti