Tietoa mainostajalle ›

tiistai 23. helmikuuta 2016

ONNEN HUOKAUKSIA: VADELMATUOREPUUROA JA SITRUUNAKUORINTAA (+ ARVONTA)



*Yhteistyössä Otavan ja Suomen Blogimedian kanssa.*

Oletko tullut ajatelleeksi, että keittiön kaappien sisältöä voi hyvin soveltaa myös kosmetiikkaan?

Onnen huokauksia – herkkuja mielelle ja keholle on Noora Al-Anin ja Tiina Javanaisen hieman perinteisestä poikkeava ruokakirja, jossa yhdistellään niin suuhun laitettavia, kuin ihollekin levitettäviä herkkuja. Idea on siinä, että iholle ei laiteta mitään, mitä ei käytännössä voisi myös syödä.

Ruokaihmisenä olin aluksi enemmän kiinnostunut kirjan resepteistä, mutta innostuin lopulta kokeilemaan myös muutamaa oman keittiökosmetiikkapajan tuotetta hyvällä menestyksellä.

Reseptiikan puolella painotus on keveässä syömisessä – smoothieita, tuorepuuroja, salaatteja ja tahnoja. Kotikosmetiikkaa pääsee taas kokeilemaan erilaisten voiteiden, kuorintojen ja naamioiden muodossa. 

Itse olen aiemmin käyttänyt mm. kookosöljyä sellaisenaan ihon kosteuttajana, mutta kun öljyyn yhdistää lisäksi kaakaovoita ja piparminttua, voiteeseen tulee heti pari pykälää enemmän luksusta. Ongelmaksi syntyy ainoastaan se, miten estät itseäsi välillä lipaisemasta käsivartta. :)


Suun ja kehon herkut jakavat kirjan sisällön aika tarkkaan puoliksi. Kuvat ja stailaus on hyvin herkullisen ja houkuttelevan näköistä. Ohjeet niin ruoka- kuin kosmetiikkapuolella ovat lisäksi melko yksinkertaisia ja helppoja toteuttaa. Ruokareseptit ovat kasvissyöjille sopivia ja suurin osa on gluteenittomia.

Olisin tosin kaivannut kirjaan hieman pidempiä tarinoita ja alustuksia pelkkien reseptien lisäksi. Erityisesti kosmetiikan puolella raaka-aineista ja niiden vaikutuksista olisi ollut mukava lukea enemmänkin.


Ruokaresepteistä tykästyin erilaisiin tuorepuuroihin, niitä teen liian harvoin vaikka ovatkin niin helppoja ja herkullisia. Illalla ainekset sekaisin kulhoon ja aamulla ateria odottaa jääkaapissa valmiina. Kirjan vadelmatuorepuuro ainakin oli ihana aamun aloitus.

Vadelmainen tuorepuuro (1 annos)

1 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 1/2 dl kauramaitoa
1 dl kreikkalaista/turkkilaista jogurttia
1 1/2 tl chiansiemeniä
muutama tippa vaniljauutetta
1 rkl vadelmahilloa (tai muusattua vadelmaa + ripaus esim. hunajaa)
1/2 dl vadelmia (+ lisää koristeeksi)

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja pidä muutaman tunnin, tai yön yli jääkaapissa. Vadelmat voi sekoittaa puuroon joko varovasti kokonaisina, tai kuten minä tein eli ronskimmin muusiksi sekaisin, jolloin puurosta tulee söpön vaaleanpunaista. Laitoin lisäksi väliin raidaksi muusattuja vadelmia, ja pinnalle hieman mehiläisen siitepölyä.


Kosmetiikan puolelta testasin mm. tätä sitruunakäsikuorintaa. Tahna tuoksui hyvälle ja teki käsistä todella samettisen pehmeät, ja kookosöljyn ansiosta myös kosteutetut. Tekee erityisen hyvää kuiville talvikäsille!

Sitruunainen käsikuorinta (4–5 kuorintaa)

1 rkl kookosöljyä
2 rkl hunajaa
1 rkl sitruunamehua
1/2 dl merisuolaa
1/2 dl sokeria

Käytin omassa kuorinnassani kookossokeria, jonka ansiosta tahna on ruskeaa. Tavallisella sokerillahan siitä tulee melko valkoista.

Sekoita raaka-aineet tasaiseksi massaksi. Sekoittamisen voi tehdä käsin, niin saat samalla kuorinnan. Yritä olla maistamatta seosta (voin kertoa että maistuu aika suolaiselle ;). Kuorinta säilyy huoneenlämmössä noin kuukauden.


ARVONTA

Sain arvottavaksi yhteensä viisi (5) kappaletta tätä suloista kirjaa.

Osallistu arvontaan kertomalla onko sinulla (hyviä tai vähemmän hyviä) kokemuksia kotikosmetiikasta? Nyt voi jakaa vaikka sen kerran kun kokeilit pestä hiukset kananmunalla (en tunnusta).

Arvonta on voimassa ensi tiistaihin 1.3.2016 asti. Anonyymit laittakaa sähköpostiosoite mukaan niin mahdolliset voittajat saat nopeammin kiinni. Onnea kisaan!

Edit: Arvonta on päättynyt, kiitos monista hauskoista vastauksista! Voittajille (Peace, Maritta, Sahannu, Sikurina ja Joliel) on lähtenyt postia.

90 kommenttia:

  1. oon kokeillut naamiota mihin tuli valkuaista ja kaurahiutaleita. ei pysyny naamalla ja sitä settiä oli joka paikassa :D
    viime jouluna tein lahjaksi kavereille kahvi-kookos-appelsiinikuorintaa vartalolle. aivan ihanantuoksuinen ja pehmeä iho jäi. kiinnostusta ois kokeilla lisääki kaikkea ! luonnonkosmetiikka ja varsinkin ittetehty kiinnostaa :)

    riepu1987@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen sieluni silmin tän naamalta valuvan diy-naamion.. :D Ehkä olisi pitänyt olla vaakatasossa ;)

      Poista
  2. Olen syväpuhdistanut hiuksiani säännöllisesti ruokasoodalla, lähtee kaikki ylimääräiset kertymät hyvin pois.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ei ole kokemuksia.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  4. Mikä ihana käsikuorinta! Pakko kyllä testata! Olen itse väsäillyt lähinnä just kuorintoja kotona keittiökaapin antimista. Joskus pelkkää sokeria esim kun on huulet kyseessä tai sitte sokeria ja jotain ruokaöljyä, jos täytyy kuoria isompi alue. Kesällä keiteltiin siskon kanssa nokkosista lientä, jolla sitten huuhdottiin hiukset vielä pesun päätteeksi.
    Sini.bjorklund@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Olen tehnyt kookosöljy-hoidon hiuksiin sekä kahvipuruista kasvonaamioita.
    idatraff@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ai että näyttää ihanalta kuorinnalta! Itse olen todennut kaupan kasvonaamioiden kemikaaleistsa olevan vaan haittaa herkälle hipiälle, niin olen väsäillyt itse ties minkälaista naamiota. Viikoittain kuorin ihon (ja huulet) ihan vaan pelkällä luomusokerilla ja välillä väsään avokadosta, sitruunamehusta, hunajasta ja kautahiutaleista rauhoittavanan naamion. Suosittelen!
    maria.leinonen@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Lisäsin hiuksiini tarkoitettuun hennaväriin kananmunaa, kun suosittelivat. Olisi kai pitänyt odottaa värin jäähtymistä kiehuvan veden lisäämisen jälkeen, koska pian hennavärini oli kruunattu keitetyllä kananmunalla. Ei tainnut ihan ajaa samaa asiaa hiustenhoidossa, mutta en suostunut heittämään roskiinkaan, joten laitoin päähäni. Ihan hyvä väri tuli.
    meri.runsas@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, munakokkelihiusväri kuulostaa kyl aikamoiselta :D

      Poista
  8. Olen yrittänyt tehdä kasvokuorinnan hunajasta ja sokerista. Tuli vain iso tahmea sotku. hienokoru@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Lempparini on kuoria jalat sekoittamalla oliivioljyä, sitruunamehua ja ruokosokeria

    lakali@utu.fi

    VastaaPoista
  10. Jalkakylpyyn olen laittanut öljyä ja merisuolaa. Muuta en ole vielä kokeillut.
    koo.aaa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Käytän kahvinporoja kasvojen ja käsien kuorintaan. Iho jää ihanan pehmeäksi.

    eini.laukkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olen kokeillut muutamaa erilaista sokerikuorintaa, sekä tehnyt kookosöljyhoitoja hiuksille. Paljon tekisi mieli vielä kokeilla kaikkia muita jänniä juttuja, kuten esimerkiksi kahvinpurunaamiota! Kerttuka@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mulla ei niinkään kotikosmetiikasta ole muuta kuin kuorintaa, mutta olen kyllä vaihtanut sekä meikit että puhdistustuotteet luonnonkosmetiikkaan viime kesänä! Iho hengittää, ei tule tukkeutuneita näppyjä (kunhan ei pese millään synteettisellä puhdistusaineella) ja mikä parasta akne on alkanut paranemaan! Tähän tietysti suurin syy on se ruokavalio!:) mun mielestä on ihanaa että oon oppinut paljon uutta siitä mikä on omalle kropalle parasta! Ainoa miinus on tietysti se, että tieto lisää tuskaa, mutta toivottavasti vähentää kemikaalikertymää ja sitä kautta lisää pitkää tervettä elinikää! :D

    Mutta siis, kookosöljy ja jojobaöljy on kovassa käytössä ihollani yön ajan! Puhdististuotteet on suomalaista ekopharmaa! Tää on kans sellainen juttu et kun on kaikkea phytsiä, patykaa, Juice beautya, absolutionia, sun muuta luonnonkosmetiikkaa, niin kaikista mieluiten sitä suosii suomalaista no tietääpähän varmaksi että mitä ne oikeasti voi sisältää yms.kun sertifikaatitkin on erilaisia.. Ois kyllä huippua oppia tekemään itse kosmetiikkaa, menisi varmasti vähemmän rahaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet löytänyt itsellesi sen parhaan ruokavalio+kosmetiikka-yhdistelmän, millä iho ja keho pysyy kunnossa. :)

      Poista
  14. Olen laittanut hiuksiin olutta, tuntuu tekevän hyvää. Itse tehtyjä kuorinta-aineita on ollut suunnitelmissa testata vaikka kuinka pitkään. emirembegal (sejuttu) rocketmail.com

    VastaaPoista
  15. Olen kotikosmetiikan suuri ystävä. Vuosien varrella on tullut kokeiltua yhtä sun toista. Ihan nyt viimeisimpänä kuivaan ja kutisevaan päänahkaan sokeri-kookosöljyseosta, hiusten huuhteluun omenaviinietikka-sitruuna-vesi seosta, kasvojen kuorintaan aspiriini-vesimössöä, kahvinporoista ja oliiviöljystä vartalokuorintaa muutaman mainitakseni.

    Toivotaan, että onni suosii arvonnassa. Uudet ideat olisivat tervetulleita.

    sahannu (at) hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aspiriinikuorinta kuulostaa jännittävältä! o_O

      Poista
  16. En osta kalliita vartalonkuorintoja, vaan käytän suihkusaippuan kanssa sokeria niin saan kuorittua kropan : ) anniiina.t@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kotikosmetiikan teko on jäänyt minulta kokonaan kokeilematta. Jos onni suosii arvonnassa, lähden innolla kokeilemaan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. En oo vielä uskaltautunut kokeilemaan mitään, mutta hyvillä vinkeillä pääsee alkuun

    VastaaPoista
  19. Oi oispa hauska oppia erilaisia kotikonsteja hemmotteluhoitoihin! Itse olen kerran tehnyt avokadonaamion, ja joskus kesällä laittanut sitruunamehua hiuksiin auringonoton ajaksi. Jälkimmäisestä en kyllä osaa sanoa oliko mitään hyötyä :D

    lauraa.lin@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kurkut klassisesti silmille, silmäpussit katoaa. Kookosöljyä ja hunajaa olen käyttänyt sekä merisuola toimii hyvin jalkapohjien kuorintaan.

    VastaaPoista
  21. Osallistun arvontaan. Kasvonaamioita on tullut tehtyä. :) Esimerkiksi, kun sekoittaa luonnon jogurttia ja mansikkaa saa aivan ihanan naamion. Iho tulee sileäksi ja pehmeeksi. Merisuolasta, laventelista saa tehtyä ihanan jalkakylpysuolan.
    Myös kookosöljyä on tullut käytettyä ihon kosteutukseen. :)

    VastaaPoista
  22. Enpä juurikaan ole kokeillut kotikosmettiikkaa, mutta kananmunalla olen josku pessyt hiukseni ja ihon kuorimisessa olen käyttänyt sokeria ja hunajaa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Mukana ollaan! Enpä ole tainnut kokeilla mitään muuta kuin hunajaa ihon kuorimiseen.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  24. Olen kokeillut valkaista hiilellä hampaitani sekä huulten sokerikuorintaa. Myös ruokasoodalla olen jonkun kerran pessyt hampaat 😊

    VastaaPoista
  25. Niin monia eri kuorinta/kasvonaamio-ohjeita ole katsastellut ja joskus suunnitellut tekeväni lahjaksi, mutta ajatuksen tasolle on jäänyt.. :D Ainut mitä olen käyttänyt, on kookosöljy. Meikinpuhdistuksessa (kerran oli teeman mukaisesti kasvomaalia naama täysi, eikä naurattanut kun ei millään tökötillä lähtenyt pois... mutta kappas kun laittoi kookosölyä!) sekä hiusnaamiona; olen levittänyt kookosöljyä hiuksiin hyvissä ajoin (jopa tunti-pari) ennen suihkuun menoa.

    ssuvi__@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Olen käyttänyt ainakin kaurahiutaleita, kahvinporoja, sokeria ja bamixilla jauhettuja papuja kuorintaan. Muistaakseni myös olutta ja etikkaa hiuksiin joskus ja Kookosöljyä iholle kosteuttamaan ja meikinpoistoon. Naamioita kiinnostaisi kyllä kokeilla, kun sais joskus aikaan... Taisin tuota kirjaa kerran hiplailla kirjakaupassa, tosi mielenkiintoinen!!

    VastaaPoista
  27. Joskus on tullut sokerikuorintoja tehtyä - ihan menestyksellä jopa! Haaveilin taannoin shampoosta luopumisesta ja tutustuin erilaisiin hiustenpesumenetelmiin, mm. tuohon kananmunaan :D En kokeillut kuitenkaan.. Kirja vaikuttaa mainiolta!

    annemari.aalto@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Joskus olen kuorinut huulet hunajan ja sokerin sekoituksella, huulet tosin eivät alun perinkään olleet mitenkään kamalassa kunnossa joten sen suurempia vaikutuksia en huomannut :D Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. Kerran nuorempana kokeilin sitä kurkut silmille -kikkaa. Jotenkin kävi sitten niin, että uohdin olevani kurkulle allerginen. Vaikutus oli siis just päinvastainen kuin piti, silmät turposi ihan kamaliksi! :D

    Muuten en kauheasti ole kokeillut kotikosmetiikkahommia. Keitetyt kahvinpurut käytän kyllä kuorintaan, lisään vain hunajaa ja hieron iholle suihkun yhteydessä. Tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D Toivottavasti ei ollut mitään tärkeitä juhlia just tiedossa..

      Poista
  30. Joskus nuorempana tykkäsi kokeilla vaikka mitä. Edelleenkin teen näitä omia kikkoja.. :D
    Sokerikuorintaa, hunajaa, turvotettuja kaurahiutaleita, avocadoa ja kookosöljyä. Noista on aina kiva keksiä jotakin nannaa kasvoille tai keholle :D

    VastaaPoista
  31. Ihottumaan olen käyttänyt perusvoidetta johon olen sekoittanut ruokasoodaa, toimii :) Kookosöljyä on myös tullut kokeiltua atooppiseen ihottumaan, mutta se vain jostain syystä pahensi. merielise@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Luonnonkosmetiikkaa käytän päivittäin, mutta itse olen kokeillut vain hyvin simppeleitä kotikosmetiikkajuttuja kuten kahvinpuruja ja sokeria kuorintaan ja kookosöljyä hiusten selvittelyyn. Olisi kyllä kiva kokeilla uusia juttuja! maaarja1@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Mulla rajoittuu lähinnä kookosöljyn käytössä vartalolle ja hiuksiin, tykkään! :) susnissinen@gmail.com

    VastaaPoista
  34. En muista olenko sekoitellut itse mitään erikoisuuksia, mutta sooda puhdistaa ihmeen lailla päänahan! Etikkahuuhdetta en ole saanut sekoitettua, mutta onhan se aika vaativaa kun ensin keitetään vettä ja sitten mitataan etikkaa sekaan, muhahahaha ;)! Ainiin! Kerran menin kavereilla pesulle, eikä ollut mailla tai halmeilla mitään shampoota. Olin jo riisunut, enkä jaksanut lähteä juoksemaan ympäri taloa, joten pesin hiukseni ja itseni kylpysuolalla :D! Ei huono!
    elisa.tuusa(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän vaativaa on välillä sekoittaa kaks asiaa yhteen.. ;) Hyvä et olet kekseliäs!

      Poista
  35. Vaikka oon haalinut paljon kotikosmetiikkareseptejä talteen, niin kokeilut on jäänyt kertaluontoiseen kahvi-hunajakuorintaan... Kuitenkin kookosöljy on kaikessa ihonhoidossa pitkään ollut toimiva luottotuote! :)
    petra.malmi@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Minäpä se kokeilin kerran, että miten perunajauho soveltuu kuivashampooksi...no voitte kuvitella, miten kävi. Pää valkoisena ja jauhoa jokapaikassa. Kuivapesusta tuli lopulta märkäpesu ja tavan shampoota meni tuplamäärä ;) Kookosöljyä on tullut kokeiltua ihorasvana, mutta viime aikoina ei ole tullut käytettyä mitään. Kotitekoista kuorinta-ainetta olen miettinyt jo pitkään kokeilevani. Muutoin käytän luonnonkosmetiikkaa kasvojen hoitoon sekä vartalon pesuun ja kosteukseen. Ja tietysti sisäistä ihonhoitoa hyvisherkuin ja raaka-ainein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Perunajauhoniksi toimii siis ainoastaan valkohiuksisille. :D

      Poista
  37. Kahvinporoilla olen kuorinut kasvoja ja hunajaa käyttänyt naamiona :) Sulla on ihania kuvia täällä! Mukaan arvontaan.
    nelliina(@)Yahoo.com

    VastaaPoista
  38. Hunajaa olen käyttänyt saunan löylyssä koko vartalo ihoa pehmentämään. Ei ole muita kokemuksia kotikosmetiikasta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Osallistun arvontaan. Olen kokeillut kahvi-kookos-hunaja kuorintaa. Se oli ihanan tuoksuista ja luksusta. Muuten vielä uusi asia. Kuulostaa mielenkiintoiselle kirjalle.
    taru.e.a.tukiainen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  40. Tuota kuorintaa täytyy ehdottomasti kokeilla! Itse tehty kosmetiikka ihan perus raaka-aineista on kyllä aivan parasta :) Kerran koetin tehdä itse sokerikuorintamassaa, noh lopputulos oli sokerimassaa kädet ja säärikarvat täynnä ja paljon kiljumista ja karvat tallessa. Tein vielä samalla ohjeella toisen massan ja ei vaan onnanut yhtään. turkoosejaunelmia@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai :D Tuli muuten joku dejavu, voi olla et itselläni on myös kokemusta tästä..

      Poista
  41. Mä olen nyt pessyt hiukset yli puolivuotta ruokasoodalla ja huuhdellut omenavinietikkavedellä. Hiukset on tosi hyvässä kunnossa. Kananmunankin olen päähäni laittanut useammankin kerran, mutta vain sen keltuaisin :P
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. En ole vielä kokeillut, mutta kovasti houkuttaisi kokeilla itsetehtyä joten kaikki ohjeet ja reseptit ovat tervetulleita :)

    smlindgre(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  43. ei ole yhtään kokemuksia ja siksi tuo kirja olisikin super!
    ulrika.nyfors(at)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Kahvipuruista olen tehnyt kuorintoja, mutta uusia ideoita olisi kiva saada :)

    Pauliina.kaario@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Olen kokeillut ainoastaan hunajan ja sokerin yhdistelmää kuorintana huulille, joten kirjan vinkit olisi tervetulleita :)
    essi.porkka@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Oon käyttänyt kuorinnassa sokeria ja öljyä ja kahvinporoja. Kaikki vinkit kiinnostaa. :)
    valkoisenlumoissa(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  47. Paras vartalonkuorinta on ehdottomasti kookosöljyn ja suolan sekoitus, joukkoon voi vielä halutessaan lisätä pari tippaa eteeristä öljyä. ;)

    iloa.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Ei ole oikeastaan kyllä tullut käytettyä kuin kurkkua naamiona :)
    minnal@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Ehkä naurettavin yritykseni oli tehdä kotitekoista vahaa sokerista jolla poistaa ihokarvoja. jonnapen@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Kookosöljyn ja sokerin sekoittamista kuorinnaksi olen joskus kokeillut, mutta tavaksi se ei jäänyt.

    VastaaPoista
  51. Hunajaa ja sokeria seikaisin - sillä saa kuivat kädet ihan mielettömän pehmeiksi. Suosittelen kokeilemaan!
    Uusia vinkkejä löytyy näistä muiden kokemuksista, joten taidan kokeilla näistä jotain :-)

    VastaaPoista
  52. Ihania vastauksia tässä ketjussa! :D Kananmunan kanssa en muistaakseni ole lätrännyt toistaiseksi, mutta kasvoille olen käyttänyt hunajaa, kaurahiutaleita ja jogurttia naamiona/kuorintana. Nuorempana kuorin kasvoja myös sokerilla, ja kasvovesi korvattiin raa'an perunan puolikkaalla hieromalla. Siitähän jäi kuivumisen jälkeen semmonen hassu vaalea kerros iholle! :D Floppi oli ehkä yks kerta, kun luonnonjogurttia ei ollut, niin laitettiin sit hedelmäpommijogurttia naamaan.
    Nykyään kookosöljyä käytän monipuolisesti.
    Tuo kirja olisi kiva juttu. :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hauskoja kokemuksia (ja omia sovelluksia) ihmisillä, olette kyllä tosi ennakkoluulotonta ja porukkaa! :D

      Poista
  53. Kookosöljyllä purskuttelu todellakin valkaisee hampaita, testattu on. Myös jäisella mansikkamurskalla hampaiden harjaaminen valkaisee, mutta mieluummin syön mansikat

    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pureskelee tosi pitkään mansikkamurskaa niin ehkä se ajaa saman asian..? ;)

      Poista
  54. Sokeria olen käyttänyt kuorintaan useinkin. Toimii hienosti. Kahvinpurujakin on tullut testattua, mutta meillä juodaan melkoisen harvoin suodatinkahvia eikä viitsi ihan vain purujen takia kaffetta keittää :P
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kahvinporo- ja sokerivartalonkuorinta, kookosöljynaamio hiuksille.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  56. Sokerihunajakuorintaa olen joskus kokeillut :) sinipit@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Kookosöljyä tulee käytettyä sellaisenaan ihonhoitoon. Ja joskus olen sokerikuorintaa kokeillut, mutta tavaksi ei kyllä jäänyt. myymeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Hunaja-sokerikuorinnalla saa kyllä pehmoiset kantapäät. Päälle vielä kookosöljyä!
    speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Kookosöljyä kyllä käytän vartalon ihon kosteuttamiseen, mutta kananmunat hiuksiin on jäänyt testaamatta :) paivi.pitkanen5@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Joskus nuorena piti kokeilla kurkkuviipaleita silmille (ihan kuin silloin olisin mitään elvyttäviä hoitotoimenpiteitä kasvoilleni tarvinnut!), mutta ne lähinnä kirvelivät :) nykyisin käytän kyllä kookosöljyä (paras ihon pehmittäjä!) erityisesti kantapäille raspauksen jälkeen. Tulee todella pehmoiset! VirtaHenna@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Olen aika varovainen kokeilija, mutta kookosöljy on käytössä täälläkin kuten monella muullakin kommentoijalla. Joskus istun lukemassa kyynärpäät sitruunankuorten puolikkaissa, joista on mehut puristettu pois. Kirvelee kivasti rohtuneissa kyynärpäissä. kuusenkerkka@yahoo.com

    VastaaPoista
  62. Minä olen erehtynyt tekemään kookosöljystä hiushoidon. En tiedä millä ilveellä muut ovat öljyn tukasta pois saaneet, mulla se vaati niin monta shampoopesua, että hoitavuudesta ei sen käsittelyn jälkeen ollut tietoakaan :/

    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Kuorintoja on tullut tehtyä hunaja&sokeri yhdistelmällä ja kahvinpuruilla!
    holopainensaaraa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  64. En ole koskaan kokeillut itsetehtyä kosmetiikkaa, olen jotenkin liian laiska varmaan :D kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  65. olen tehnyt muutaman epäonnistuneen kasvonaamion, joten kirja tulisi tarpeeseen :D henriksson.miia@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Vähän kiva kirja! :) Jos jonkinmoista, mutta aika tavallisia (?) juttuja on tullut kokeiltua: kasvonaamioita kurkusta, kuorintavoidetta sokerista ja jugurtista ja olenpa tainnut yrittää raidoittaa tukkaani sitruunaviipaleella hieromalla. x) Sähköpostini löytyy tarvittaessa profiilistani.

    VastaaPoista
  67. Oon tehnyt kosteusvoidetta, joka toimii mutta on aika tahmaista, ja muutaman kerran kokeillut simppeliä kotikuorintaa hunajalla, avokadolla ja sokerilla. :)

    VastaaPoista
  68. Kahvinporoja on tullut käytettyä kuorinta-aineena, toimii!
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  69. Onneksi pelkkiä hyviä kokemuksia, mutta saattanee johtua siitä, etten ole uskaltautunut kokeilemaan kananmunaa hiuksiin tai muuta riskialtista :D Hunajaa käytän saunassa koko kropalle ja kahvinporoja satunnaisesti vartalon kuorintaan, mutta olisi mukava testata muitakin toimivia reseptejä.
    jolielaide00(at)gmail.com

    VastaaPoista
  70. Hunajaa olemme laittanee saunassa kasvoille lasten kanssa. Pikkuveli tosin taisi syödä ainakin osan.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  71. Kookosöljyä on tullut käytettyä vähän joka vaivaan, ihovoiteena myöskin. Joskus teininä yritin muka valkaista käsiä perunan puolikkaalla hieromalla, mistä lie olin vinkin bongannut :)
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  72. Eipä ole kokemuksia =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Nuorempana tein usein kasvonaamion kaurahiutaleista. Nykyään hunajaa kasvoihin saunassa.
    jauhipi@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Kotikosmetiikassa on jotain luksusmaista, koska sitä tekee niin harvoin :) Kahvi-kookosöljy-agavesiirappikuorinta kasvoille tai käsille on hauska juttu, samoin sitruuna-ruokasoodakuorinta kasvoille tuntuu kirkastavan. Kookosöljy toimii hyvin ennen saunaan menoa ja tukan pesua latvojen hoitajana. Ja kookosöljy toimii kyllä kaikkena muunakin: kosteusvoiteena, deodoranttina ja sheivausaineena :) rrriinammm@windowslive.com

    VastaaPoista
  75. Ihan hyviä kokemuksia on kananmunan keltuaisesta hiusten tehohoitoaineena. Sitä kun hetken aikaa hieroo hiuksiin ja huuhtelee sitten viileällä vedellä (ei kuumalla!!) niin tulee kyllä tosi pehmoiset hiukset. :)

    VastaaPoista
  76. Olen joskus kokeillut kasvonaamion tekoa ja kookosöljy on ollut hyvää iholle.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Kookosöljyä olen minäkin käyttänyt ihonhoitoon, tuoksukin on kiva. Nuorempana tuli testattua yhtä jos toistakin kasvonaamiota, banaanista jugurttinaamioon. Nykyään tulee lähinnä kurkkuviipaleilla kasvoja pyyhittyä, varsinkin kesähelteillä
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Soodapesua olen hiuksissa testannut, pesee puhtaammaksi kuin shampoo ja hiukset on tuuheat
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista