Syötävän hyvä: PUOLUKKA-RAAKAKAKKU KARAMELLIKASTIKKEELLA
Tietoa mainostajalle ›

tiistai 22. syyskuuta 2015

PUOLUKKA-RAAKAKAKKU KARAMELLIKASTIKKEELLA


Puolukka ei ole koskaan ollut lempimarjojani, ehkä siksi että kokenut sen vähän turhan happamaksi. En tiedä onko suussani tapahtunut jonkinlainen makujen vallankumous, mutta nyt marja yhtäkkiä maistuukin ihan kivalle. Ei sentään niin kivalle että jaksaisin metsään mennä kykkimään, mutta lähikaupastakin näitä voi onneksi poimia. ;)

Kaikenlaisia raakakakkuja on tullut tässä parin vuoden aikana tehtyä, mutta ei vielä ensimmäistäkään puolukkaista. Nyt on sekin tilanne korjattu! Puolukka sopii tämmöiseen juustokakkumaiseen raakakakkuun yllättävänkin hyvin, ei tullut ollenkaan liian hapanta mitä vähän etukäteen pelkäsin, vaan ihan sopivan raikas ja kirpeän makea.


Puolukkaleivonnaisten kanssa on usein tapana tarjoilla kinuskikastiketta, joten tein oheen oman versioni mantelivoista & kookossiirapista. Sama onnistuisi hyvin myös esim. maapähkinävoilla & vaahterasiirapilla, tai miksei hunajallakin, vaikka siinä ei olekaan niin karamellimaista ominaismakua.

Laitoin lisäksi pähkinävoita myös itse taikinaan, niin saatiin sinnekin kivasti pieni paahteinen vivahde. Tästä on hyvä aloittaa nyt viimeistään syksy! :)


Puolukkainen juustoraakakakku (ø 18 cm)

Pohja
reilu desi pekaanipähkinöitä (tai esim. manteleita tai saksanpähkinöitä)
vajaa desi kuivattuja viikunoita (tai esim. pehmeitä taateleita)
ropsaus suolaa

Täyte
n. 3 dl cashewpähkinöitä (liota etukäteen väh. 4h)
1 sitruunan mehu
1 tl aitovaniljajauhetta tai vaniljauutetta
n. 1/2 dl sulaa kookosöljyä
n. 1/2 dl kookosnektaria (tai ei-vegaanit esim. hunajaa)

halutessa: 2 rkl pähkinävoita (esim. mantelivoita tai maapähkinävoita)
halutessa: 1 rkl psylliumkuitua (jos et käytä niin laita pari rkl enemmän kookosöljyä)

2 dl puolukoita (plus enemmän koristeeksi)

Karamellikastike
n. 1 osa pähkinävoita (käytin mantelivoita)
n. 1 osa nestemäistä makeutusta (käytin kookosnektaria)
pari tl vettä tai enemmän, riippuen miten notkeaa pähkinävoi on


Jos viikunat ovat hieman kuivahtaneita, liota niitä ensin hetki (n. 15 min). Muusaa pohjan ainekset keskenään. Itse murskaan ensin pähkinät blenderissä/monitoimikoneessa pienemmäksi ja työstän loput ainekset sekaan sauvasekoittimella. Painele vuoan pohjalle ja laita hetkeksi pakastimeen.

Laita täytteen ainekset (ilman puolukoita) blenderiin ja blendaa täydellä teholla kunnes seos on sileää. Jos sinulla ei ole tampperia (ja megatehokasta blenderiä) auta varovasti lusikalla seosta silenemään painelemalla sitä välillä reunoilta alas. Jähmeäntuntuiseen seokseen voi laittaa muutaman ruokalusikallisen vettä tai lisää sulaa kookosöljyä. Maistele seosta ja säädä makeuden ja happamuuden (=sitruunan) määrää.


Kaada n. 2/3 täytteestä pohjan päälle ja laita takaisin pakkaseen. Blendaa puolukat lopun täytteen kanssa ja kaada hieman jähmettyneen vaalean kerroksen päälle. Itse upotin tässä vaiheessa pinkkiin kerrokseen vielä jonkin verran kokonaisia puolukoita (niitä lusikalla painellen pinnan alle), mutta tämä vaihe ei ole mitenkään oleellinen. Tasoittele täyte, ja laita kakku vielä muutamaksi tunniksi pakastimeen jähmettymään.

Tee karamellikastike vispaamalla pähkinävoi ja makeutus keskenään. Lisää vettä sen verran, että kastike on sopivan juoksevaa. Säädä myös makeustaso oman maun mukaan.


Ota kakku sulamaan reilusti ennen tarjoilua, koristele vaikka puolukoilla, leikkaa paloiksi ja valuta lopuksi karamellikastiketta päälle.


8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta kakulta. Minustakin puolukka sopii erinomaisesti raakakakkuihin. Oikeastaan yksi suosikkiraakikseni onkin puolukkainen. Tykkään puolukasta smoothiessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin (vasta nyt) oikein innostuin puolukasta ja smoothieihin menee ihan varmasti! Tulee kiva värikin ja kivasti kirpeyttä :)

      Poista
  2. Tää on takuuhyvä! Voiskohan tyrni toimia kakussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miksipäs ei, jos vain tykkää tyrnin mausta, kakusta tulee varmasti ainakin mukavan kirpsakka! Ja halutessaan makua voi pyöristää esim. laittamalla vähän banaania tai enemmän makeutusta.

      Poista
  3. Hyvä resepti, mutten laittaisi tuota psylliumia täytteeseen. Nyt laitoin ja se imi kaiken nesteen (tai miten psyllium nyt sitten toimiikaan) tehden täytteestä liisterimäistä massaa.
    Onko tuossa kuvassa olevassa täytteessä mukana psyllium (jossa täyte on laitettu pohjan päälle juoksevana)? Koska tuollaista täyte normaalisti kakkua tehdessäni on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muuten psylliumista sellainen huomio, että niitä on kahdenlaista ja ne käyttäytyvät hyvin erilailla. Eli se mitä olen tässä käyttänyt (ja on kuvassa olevassa massassa) on psylliumlese tai psylliumsiemen (esim. Urtekram) joka on vain kevyesti sitovaa, ja sitten on olemassa hienoa psylliumjauhetta (esim. Puhdistamo) joka on todella tehokasta, sitä laitetaan vain ihan pieni ripaus. Johtuiskohan ero koostumuksessa tästä..?

      Poista
    2. Tuo kyllä selittää asian, käytin nimittäin jauhetta. :D

      Poista
    3. Okei no mutta hyvä että asia selvisi. Sen voisi tarkentaa vielä tuonne ohjeeseen myös. :)

      Poista