maanantai 10. elokuuta 2015

RAPEA SALAATTI VUOHENJUUSTO-JOGURTTIKASTIKKEELLA


Kyllä tämmöinen elo-kesä toimii myös, mieluummin lämpöä myöhään kuin ei milloinkaan (tai esimerkiksi vuoden päästä). Ja nyt on muutenkin töissäkäyvän näkökulmasta aika ideaalit kelit, ei niin kuuma että tarvitsisi tuskailla ilmaistoimatonta toimistoa, mutta tarpeeksi lämmin, että lounastauolla voi kipaista eväät lähikaupasta ja viettää ruokahetken puistossa. 

Toki lämpimät säät ainakin omalla kohdallani tarkoittavat sitä, että en jaksa tehdä ns. oikeaa ruokaa juuri ollenkaan. Mutta ei se mitään kun on salaatit ja erityisesti kastikkeet kohdallaan! 

Tämän vuohenjuusto-jogurttikastikkeen ohjeen bongasin Soppa 365:stä. Alkuperäisessä ohjeessa kastike oli yhdistetty kurkkuun, fenkoliin ja retiisiin. Itse laitoin avomaankurkun ja retiisin lisäksi kesäkaalia, tuoreita herneitä, porkkanaa ja minttua, mutta mitkä tahansa kauden kasvikset sopivat tähän.

Koska itse salaattiainekset ovat aika miedon makuisia, kastikkeessa saa olla vähän enemmän ytyä, ja valkosipulilla ryyditetty vuohenjuustokastike on juuri passeli tähän. Yritin miettiä tälle vegaanistakin vaihtoehtoa, mutta omien kokemusteni mukaan että tuollaisten happamien makujen (kuten jogurtti ja vuohenjuusto) korvaaminen on vaikeaa. Jos on hyviä ideoita niin otan mielelläni vastaan! Ja tokihan kastiketta voi tarjoilla myös muun kuin salaatin yhteydessä, sain vinkin laittaa tätä vaikkapa paistetun lohen kylkeen. 


Salaatti

avomaankurkkua
retiisiä
varhais- tai kesäkaalia
tuoreita herneitä
porkkanaa
tuoretta minttua tai basilikaa 

Kastike

n. 1 dl pehmeää vuohenjuustoa (sellaista hyvin levittyvää, esim. Chavroux tai Soignon)
n. 1 dl turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi murskattuna/pilkottuna
ruohosipulia pieneksi hienonnettuna
tilkka valkoviinietikkaa
suolaa + pippuria

Sekoita ensin kastikkeen ainekset keskenään ja laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.

Leikkaa salaatin ainekset suuhun sopiviksi paloiksi. Itse tykkää kuoria avomaankurkun hieman karhean kuoren pois, mutta pesukin riittää. Kasaa salaatti lautaselle haluamallasi tavalla ja lusikoi päälle reilusti kastiketta. Juuri ennen tarjoilua voit vielä sekoittaa kaiken kunnolla keskenään (jolloin salaatti ei ole enää niin kaunis, mutta käytännöllisempi syömisen kannalta).
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig