maanantai 6. huhtikuuta 2020

THE TRENDIJUOMA ELI DALGONAKAHVI


Tein instagramin puolelle storeihin ohjeistuksen, miten valmistaa tämän hetken THE juoma eli dalgona eli korealainen vaahdotettu kahvijuoma. Päätin tulla laittamaan infot myös tänne blogin puolelle jos joku muukin haluaa testata, vaikka kuvat onkin nyt mitä on (suurin osa on screenshotteja videoista).

Sanoisin että maun puolesta dalgona on hyvää ja muutenkin kivaa vaihtelua tavalliseen kahviin, mutta en nyt näe että tästä tulee ihan mitään vakkarijuomaani, sen verran vaatii kuitenkin näpertelyä. Toisaalta onhan sitä meillä tässä, aikaa.


Resepti on todella yksinkertainen:

1. Laitetaan suhteessa 1:1:1 pikakahvijauhetta, sokeria ja kiehuvaa vettä astiaan ja vatkataan seos kuohkeaksi vaahdoksi. Itse laitoin 1 rkl kaikkia ja käytin kookossokeria. Clipperin pikakahvi on ihan hyvänmakuista pikakahviksi.

2. Tsekkaa että sokeri ja pikakahvi on sulanut kuumaan veteen ennen kuin alat vatkaamaan. Tässä voi ilmeisesti käyttää myös esim. espressoa, mutta nestettä ei saa kuitenkaan olla liikaa tai vaahto ei muodostu. Astian kannattaa olla laakea niin vaahtoon muodostuu helpommin ilmaa. Kokeilin tehdä tätä myös käsin vatkaamalla, mutta siitä ei kyllä tullut mitään joten suosittelen sähköisiä apuvälineitä.

3. Seos muuttuu vaaleaksi ja jähmeäksi vaahdoksi noin 2-3 minuutin vispaamisen jälkeen.


Laita lasiin esim. kaurajuomaa ja jääpaloja, ja lusikoi kahvivaahto päälle. Tässä voi käyttää myös kuumaa juomaa.


Rehellisyyden nimissä täytyy vielä tunnustaa, että mielestäni kahvia oli vaikea juoda vaahto on eriteltynä, joten lopuksi kaadoin juoman isompaan lasiin ja sekoitin vaahdon kaurajuoman sekaan. Tässähän on sitten hieman enemmän kofeiinia kuin tavallisessa kahviannoksessa, 1 rkl pikakahvia vastaa noin kahta kupillista tavallista kahvia, eli kofeiiniherkkien kannattaa edetä varovasti. :)
SHARE:

2 kommenttia

  1. Tämä on ihana juoma etätyöpäivien iltapäiviä piristämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiva välillä panostaa kahviinkin ettei aina sitä samaa.. Tein tästä myös matchaversion, voisin senkin näpytellä tänne blogiin. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig