sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

MISOLLA & SEESAMILLA MAUSTETTU TOFUKULHO


Voihan elämä. En usko että on paljon sellaista sanottavaa mitä ei ole jo sanottu, mutta sanotaan nyt vielä että toivon tuleville viikoille ja kuukausille paljon jaksamista terveydenhuollon henkilökunnalle, erityistä tsemppiä pienyrittäjille ja muille jotka kokevat suuria taloudellisia menetyksiä, ja rauhallista mieltä kaikille muille. Itselläni on etuoikeutettu tilanne siinä mielessä, että työt jatkuvat ainakin toistaiseksi normaaliin tapaan ja voin tehdä ihan hyvin vaikka kaikki työt etätöinä. En myöskään kuulu mihinkään riskiryhmään enkä ole sinällään huolestunut sairastumisesta. Toki tässä on omatkin lähiaikojen suunnitelmat menneet ihan uusiksi ja tullut useita peruutuksia reissuihin ja muihin kivoihin juttuihin, mutta se on aika pientä kokonaisuuden kannalta.

Nyt kun on tullut viime päivät kotoiltua huomattavasti normaalia enemmän, on ollut aikaa myös keskittyä paremmin kokkailuun. Tämä misolla ja seesamilla maustettu kulho on aika tyypillinen ruoka mitä syön: maustettuja uunikasviksia, ja oheen jokin proteiinilähde, yleensä tofu tai feta. Ja päälle lopuksi joku kiva kastike. Mison ansiosta tämä annos on täynnä herkullista umamia. Jos kaapistasi ei löydy misotahnaa, tilalla voi käyttää myös esim soijakastiketta.

Miso&seesam-maustettu tofukulho 
(vegaaninen ja gluteeniton)

valmiiksi maustettua tofua
kukkakaalia
kikherneitä
lehtikaalia
edamamepapuja
hapankaalia tai kimchiä
päälle: seesaminsiemeniä

Mausteseos
1 rkl misotahnaa
1 rkl seesamöljyä
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl omenasiiderietikkaa
1/2 tl nestemäistä makeutusta
halutessa ripaus muita mausteita, esim. chiliä ja kurkumaa

Seesam-majokastike
1 rkl (vegaanista) majoneesia
1/2 rkl seesamöljyä
1/2 tl omenasiiderietikkaa
1/2 tl nestemäistä makeutusta
1/2 tl soijakastiketta

Leikkaa tofu viipaleiksi ja purista siitä ensin ylimääräiset nesteet pois painon avulla (tarkempi ohjeistus täällä). Leikkaa tofu tämän jälkeen kuutioiksi.

Vispaa mausteseoksen ainekset yhteen. Levitä mausteseos kikherneiden, pilkotun kukkakaalin ja tofun pintaan. Paahda ensin kikherneitä leivinpaperin päällä 175 asteessa noin 10 minuuttia, lisää kukkakaali ja jatka paahtamista noin vartti, kunnes kasvikset ovat hieman ruskistuneet ja kikherneet rapeutuneet. Sekoittele välillä. 

Paista tofua pannulla 5–10 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Tämän jälkeen tofun voi laittaa vielä uuniin n. 10:ksi minuutiksi, mikäli haluat extrarapeaa tofua. 

Revi lehtikaalin lehdet rungosta ja silppua pienemmiksi paloiksi. Lehtikaalin voi syödä joko sellaisenaan, laittaa se hetkeksi uuniin (ihan muutama minuutti riittää) tai paistaa sitä nopeasti pannulla. 

Kasaa kaikki ainekset kulhoon, vispaa kastikkeen raaka-aineet yhteen ja valuta päälle. Viimeistele annos halutessasi seesaminsiemenillä.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig