keskiviikko 1. tammikuuta 2020

ILMAINEN PRINTATTAVA KALENTERI 2020


Meinasin ensin että en tee tänä vuonna ollenkaan uutta kalenteria, mutta tuossa joulunjälkeisenä viikonloppuna jostain iski inspiraatio ja tässä sitä taas ollaan uuden vuosikalenterin kanssa.

Kuvitustyyli vaihtui jälleen hieman edellisestä vuodesta, ja nyt kuvissa on mm. hieman slaavilaisia vaikutteita. Marjat ja hedelmät (ja niiden sesongit) säilytin kuitenkin edellisvuodesta. Huom. kasvit eivät ole mitenkään realistisesti esitettyjä. :D

Tein tänä vuonna kalenterista myös kaksi versiota: värillisen ja mustavalkoisen, jälkimmäisen voi halutessaan vaikka värittää. Kalenterissa on jokaisen päivän kohdalla hieman tilaa kirjoittaa pieni merkintä.

Pro tip: suosittelen printtailemaan sivut jollekin muulle kuin perustulostuspaperille. Yleensä aavistuksen huokoinen paperi tekee kivemman näköisen jäljen, ja tukevampi paperi antaa lopputulokselle arvokkaamman fiiliksen.



(värillinen versio)

(mustavalkoinen versio)

Huom: lataaminen ei vaadi kirjautumista Dropboxiin, klikkaa vain oikean yläreunan Download-nappia.

Oikein kivaa alkanutta vuotta! <3

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig