lauantai 15. kesäkuuta 2019

GLUTEENITON PARSAGALETTE


Parsasesongin kuumin kärki taisi mennä jo, ja tämä postaus jäi muutenkin kesäkuun alkupuolen menojen jalkoihin, mutta tässä kuitenkin herkullisen parsapiiraan eli -galeten ohje. Pohja on erittäin murenevaa (flaky) ja muistuttaa oikeastaan sellaista lehtevää voitaikinaa, rasvassa ei tässäkään ole säästelty. Laitoin täytteeksi vielä extramäärän juustoa niin ei tarvitse ainakaan kuivaksi moittia. ;)

Tein pohjan tällä kertaa galetten muotoon, eli piirakka ei ole paistettu vuoassa vaan taikina on kaulittu litteäksi ja reunat taiteltu sisään. Galeten voi tehdä pyöreäksi tai suorakulmion muotoon ja sille on ominaista hieman rustiikkinen ulkonäkö, eli ei haittaa vaikka et saa muodosta kovin symmetristä tai reunoja taiteltua niin nätisti.

Gluteenitonta piirakkapohjareseptiä voi hyödyntää tietysti myös muutenkin kuin parsan kanssa, ja lisäksi myös makeissa ohjeissa, kunhan laittaa pohjataikinan sekaan n. 3 ruokalusikallista makeutusta (esim.  kookossokeria). Taikinan voin halutessaan tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi ja säilyttää pallona jääkaapissa (peitä taikina tällöin esim. muovikelmulla).

Söin osan piirakasta paistamisesta seuraavana päivänä ja piirakka maistui hyvin myös jääkaappikylmänä. Piiras


Gluteeniton parsagalette

Pohja
1 dl riisijauhoa
1 dl kaurajauhoa
1/2 dl tattarijauhoa
2 rkl perunajauhoa
1 tl psylliumjauhetta
1/2 tl suolaa
80 g kylmää voita
3–4 rkl kylmää vettä

Täyte
nippu parsaa
2 dl kovaa juustoa (esim. manchego, parmesan tai gruyere)
1 pallo mozzarellaa
1 raastettu valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl siemeniä (esim. pinjan)

Tattarijauhon voi myös jättää pois ja korvata puuttuvan määrän riisi- tai kaurajauhoilla. Sekoita kuivat aineet yhteen. Leikkaa voi pienemmiksi paloiksi ja nypi sormin taikinan sekaan. Lisää joukkoon hieman kylmää vettä ja painele taikinaa, kunnes siitä saa muodostettua ison pallon. Laita taikina jääkaappiin reiluksi puoleksi tunniksi.

Leikkaa sillä aikaa parsoista kova kanta pois ja kuori paksumpia varsia hieman tarvittaessa. Raasta juustot karkealla terällä. Sekoita juustoraaste, raastettu valkosipuli ja öljy yhteen.

Painele jähmettynyttä taikinaa muutaman kerran käsillä niin se pehmenee, ja kauli taikina jauhojen avulla isoksi levyksi tai pyöreään muotoon. Lopuksi taikinaa voi painella sormin muotoonsa. Levitä juustotäyte taikinalevylle ja lado parsat juuston päälle. Huom! jätä reunoihin hieman tyhjää. Ripottele päälle lopuksi siemenet. Käännä taikinan reunoja varovasti piirakan päälle. Paista 200-asteessa n. 20–30 minuuttia, kunnes juusto muuttuu kullankeltaiseksi. Leikkaa paloiksi ja syö lämpimänä tai viileänä.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig