sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

PAAHDETTU KASVISSALAATTI, YRTTIKASTIKE & SITRUUNADIPPI


Eipä mene enää kauaa kun kauppojen vihannesosastojen hyllyt notkuvat täynnä tuoreita ja kypsiä kauden vihanneksia. Raikkaiden tuoresalaattien sesonkia pitää kuitenkin vielä hetki odotella, joten sillä välin tällaiset lämpimät, paahdetut kasvissalaatit ovat paikallaan.

Paahdettujen kasvisten kaverina tarjoilin kahta eri kastiketta, sillä mitä enemmän kastiketta, sen parempi (Facebookin Eläinvideokerholaiset erityisesti tietävät että tämä on taivaan tosi).

Yrttikastikkeessa on hieman Etelä-Amerikkalaisen chimichurri-kastikkeen kaikuja, paitsi chimichurri on paljon öljyisempi ja yleensä sitä ei soseuteta. Mutta makumaailma on muutoin hyvin samanlainen, eli löytyy yrttejä, valkosipulia, hieman happamuutta ja chiliä. Yrttikastikkeen vastapainoksi sopii hyvin pehmeän raikkaanmakuinen sitruunadippi.

Entistä ruokaisamman ateriasta saat kun siihen lisää esimerkiksi paistettua halloumia tai tofua.


Paahdettu kasvissalaatti 

500 g perunoita
2 porkkanaa
1 paprika
1/2 kukkakaali

+ avokadoa
+ vihreitä esim. lehtikaalia
halutessa esim. paistettua halloumia tai tofua

Paloittele kasvikset pienemmiksi ja ripottele päälle hieman öljyä ja suolaa. Paahda ensin perunoita ja porkkanoita 200-asteessa 15 minuuttia. Lisää paprikat ja kukkakaali (voi olla että tarvitset toisen uuninpellin) ja paahda vielä n. 20 minuuttia. Sekoittele muutaman kerran paiston aikana.

Lisää kasvisten joukkoon esimerkiksi lehtikaalia ja avokadoa ja tarjoile yrttikastikkeen ja sitruunadipin kanssa.

Yrttikastike

2 valkosipulinkynttä
1 reilu kourallinen korianteria
1 reilu kourallinen lehtipersiljaa
1/2 avokado
3 rkl limemehua
1 tl kookosnektaria tai muuta nestemäistä makeutusta
2 rkl oliiviöljyä
1 tl chilihiutaleita tai -jauhetta tai pätkä tuoretta chiliä
1 tl omenaviinietikkaa
suolaa
n. 3 rkl vettä

Laita kaikki kastikkeen ainekset esim. monitoimikoneeseen ja aja sileäksi kastikkeeksi. Maista ja säädä aineksia tarpeen mukaan. Lisää vettä sen verran että saat kastikkeeseen halutun koostumuksen.

Sitruunadippi

1/2 dl (vege)majoneesia
1/2 dl paksua maustamatonta (kasvi)jogurttia
1–2 tl sitruunamehua
+ ripaus kurkumaa halutessa väriksi

Sekoita ainekset yhteen.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig