Intagram-tiliäni seuraavat ehkä huomasivatkin että olin heinäkuussa puolisentoista viikkoa Itävallassa. Suurin osa matkasta tuli vietettyä Alpeilla ja näin jälkikäteen ajatellen koko matkan olisi oikeastaan voinut pyhittää kyseiselle alueelle, sen verran jäi vielä näkemättä ja kokematta.
Itävalta on nimittäin älyttömän hyvä matkakohde myös näin kesällä, ainakin jos on luonto- ja maisemafani. Maasta löytyy tietysti ne komeat Alpit (osa lumihuippuisena ja osa sulana), pittoreskejä pikku alppikyliä ja kuulaita järviä vuorten keskellä, vehreitä niittyjä ja rinteitä, vesiputouksia, jääluolia, suolakaivoksia ja vaikka mitä. Ja patikointireittejä enemmän kuin ehtii kävellä erilaisilla vaatimustasoilla. Myös pyöräily on hyvin suosittua ja rohkeampi voi kokeilla liitovarjoilua (en kokeillut).
Maisemat ovat Alpeilla mitä upeammat melkein mihin päin tahansa päänsä kääntääkää. Olen miettinyt miksi vuoret vetoavat itseeni niin kovasti ja se johtuu ehkä siitä kun Suomi on niin kovin litteä, ja lisäksi olen vielä kotoisin Suomen litteimmältä alueelta eli Etelä-Pohjanmaalta. Vuorissa on jotain kesyttämätöntä ja henkeäsalpaavaa. Vielä parempi fiilis syntyy jos vuoren valloittaa omin pikku jaloin (tosin tällä reissulla käytimme lähinnä ajansäästön takia erilaisia köysiratoja ja kävelimme sitten ympäriinsä huipulla).
Reittimme oli seuraavanlainen: München – Salzburg – Hallstatt – Graz – Zell am See – München ja jokaisessa kohteessa olimme 1–2 yötä. Junassa sai siis istua aika paljon, vaikka välimatkat eivät sinällään olleet kovin pitkiä. Omalla autolla liikkuessa samassa ajassa olisi varmasti ehtinyt näkemään enemmänkin, mutta me olimme tällä kertaa julkisten varassa. Toisaalta juna- ja bussiverkostot ovat Itävallassa aika kattavat ja hinnat huokeampia kuin esim. Suomessa.
Kohteista ykköseksi nousee omassa rankingissani Hallstatt. Ihan älyttömän kaunis pikkukylä vuorten keskellä, jonka vieressä on kaunis tummavesinen järvi – täysin postikorttikamaa. Ihan koskemattomasta idyllistä ei voi puhua, sillä paikassa on päivällä paljon turisteja, mutta iltaa kohti kylä hiljenee ja jos yövyt paikassa niin illat ovat todella rauhallisia. Ainoa miinus tässä on että myös suurin osa palveluista sulkee ovensa hyvin aikaisin ja suurin osa ravintoloistakin jo kahdeksan jälkeen.
Suoraan kylästä pääsee köysiradalla suolakaivoksille, jotka ovat käymisen arvoinen kohde. Ei tosin kannata tehdä sitä virhettä että pukeutuu sandaaleihin ja kesämekkoon, sillä kaivoksilla lämpötila on vain muutaman asteen plussan puolella. Vaikka saimme päällemme suojahaalarit, olivat varpaat kierroksen lopussa olla aika siniset.
Toinen erinomainen päiväretkikohde on Daschstein Salzkammergut -vuoristo ja erityisesti paikassa sijaitseva jääluola. Tänne osasimme jo pukeutua asianmukaisemmin ja luolissa liikutaankin pakkasen puolella. En spoilaa kokemusta sen enempää mutta suosittelen tätä
Samalla kun olet jo vuoriston kyljessä, kannattaa jatkaa koko matka ylös kahteen kilometriin saakka (köysiradalla pääsee). Vaikka itselläni ei ihmeämmin ole korkeanpaikankammoa, reitti ylös tuntui hieman vatsanpohjassa. Ylhäällä kannattaa kävellä vajaan puolen tunnin matka Five Fingers näköalapisteelle, jossa viisi katselualustaa ulottuu jyrkänteen yli. Tosin parhaat valokuvauspaikat ovat oikeastaan näköalatasanteen vieressä (siitä on otettu myös ylläoleva kuva).
Toinen erinomainen tukikohta Alppien tutkiskeluun on Zell am See, jossa olisi itse asiassa pitänyt olla pidempään kuin kaksi yötä. Yhteen kohteeseen kun saattaa upota yllättävän monta tuntia, ainakin jos liikkuu julkisilla. Kävimme tsekkaamassa Krimml-vesiputoukset, jotka mainostavat olevansa Euroopan suurimmat. Kannattaa huomioida että jos haluat nähdä putoukset koko komeudessaan, pitää niiden vartta pitkin kavuta polkua ylöspäin noin tunnin ajan. Matkalla on onneksi useita pysähdyskohtia ja näköalapisteitä, joten kapuaminen ei ole liian raskasta.
Ylipäätään jäi fiilis että itävaltalaiset (ainakin Alpeilla asuvat) ovat aika fittiä porukkaa, eipä juuri näkynyt ylipainoisia paikallisten joukossa. Jokaisessa pikkukylässäkin on ainakin yksi sporttikauppa ja tavallisia vaatekauppoja ei välttämättä ole ollenkaan. Melkein jokainen kohde vaatii ainakin pieniä nousuja joten ihan rapakuntoinen voi olla hieman vaikeuksissa, tai ainakin tahti kannattaa silloin pitää rauhallisena. Onneksi sää oli ainakin meidän reissun aikana oikein miellyttävä, puolipilvistä ja lämpötila hieman päälle 20-astetta, jolloin kävely ei käynyt liian hikiseksi hommaksi. Mutta kannattaa varautua siihen että jos paikallinen sanoo että "joo se on tuossa ihan vieressä, 10 min kävelymatka", niin se voi tarkoittaa 10 minuuttia tiukkaa ylämäkeä.
Zell am Seen lähellä olisi ollut myös mm. yksi maailman hienoimmista ajoreiteistä eli Grossglockner High Alpine Road, mutta sen näkemiseen olisi tarvinnut oikeastaan oman ajoneuvon. Lisäksi meiltä jäi väliin kesälläkin lumen peitossa oleva, kolmen kilometrin korkeudessa sijaitseva jäätikkö Kitzsteinhorn koska aikataulu ei vain riittänyt sen näkemiseen. Tämä jäi kyllä vähän harmittamaan.
Sen sijaan ehdimme vierailemaan hieman alempana kahdessa tonnissa olevassa Scmittenhöhe-huipulla, josta aukesi ylhäällä niin henkeäsalpaavan kauniit näkymät, että jäätikön missaaminen harmitti hieman vähemmän. Tännekin pääsee köysiradalla, tai kävellen jos haluat reippailla.
Muutaman päivän vietimme etelässä sijaitsevassa Grazissa, joka on Itävallan toiseksi suurin kaupunkin Wienin jälkeen. Kaupunki on ihan viihtyisä, mutta syy miksi tulimme etelään on ihan Slovenian rajan vieressä sijaitseva Styrian viinialue, jossa on kuulemma todella kauniit maisemat ja viinitiloja vieri vieressä. Valitettavasti olimme suunnitelleet tutkivamme aluetta sunnuntaina, emmekä ottaneet huomioon että melkein kaikki paikat ovat sunnuntaisin kiinni. Saimme kuitenkin selvitettyä muutaman tilan joiden pitäisi olla auki, eli ei kun matkaan. Matkustimme Grazista niin etelään kuin mahdollista (Spielfeldin pikkukylään), josta oli tarkoitus ottaa erikseen turisteille suunnattu WEINmobil eli viinitaksi. Soitin numeroon ja samalla selvisi että joo ei tämä taksi kulje sunnuntaisin. Yritimme soittaa paikalle sitten tavallista taksia, mutta selvisi ettei pikkukylässä yksinkertaisesti ole takseja, lähin olisi pitänyt tilata useamman kymmenen kilometrin päästä ja maksanut maltaita. Joten ei auttanut kuin astua paluubussiin ja ajella takaisin Graziin. Damn.
Joten kullanarvoinen vinkki: älä mene alueelle sunnuntaina. Osassa viinitiloista on myös mahdollista yöpyä, mikä onkin erittäin varteenotettava vaihtoehto sitten ensi kertaan, jos ja kun sellainen tulee. Sanoisin että kun.
Huomaatte ehkä että en ole kuvannut ruokaa enkä kirjoittanut siitä. Tämä johtuu siitä ettei perusitävaltalaisessa ruoassa ole hirveästi hurraamista. Ruoka ei siis ole varsinaisesti mitenkään pahaa, mutta ei myöskään kovin ikimuistoista. Mausteiden käyttö on jos mahdollista vielä hillitympää kuin perinteisessä suomalaisessa ruoassa. Ravintoloiden menut ovat hyvin lihapainotteisia (Wieninleike löytyy luonnollisesti joka paikasta), ja tämän lisäksi tarjolla on perunaa, paljon perunaa. Jossain taisi olla tarjolla perunaröstiä ranskalaisten kanssa. Kiinnostavampaa keittiötä löytyi oikeastaan vain Grazista, josta voisin nostaa esiin kaksi paikkaa: nykytaidemuseon yhteydessä oleva trendikäs Kunsthauscafe, ja modernia itävaltalaista tarjoileva Der Steirer. Jälkimmäisen yhteydessä on myös pieni herkkukauppa josta voi ostaa paikallisia pientuottajien tuotteita.
Allergeenit on muuten merkattu Itävallassa ruokalistoihin vähän hassusti, kirjamilla ei nimittäin sinällään ole mitään suhdetta itse allergeenin nimeen vaan ne on järjestetty aakkosittain. Ja merkitys on vielä päinvastainen mihin olemme ehkä tottuneet. Eli esim. G tai GF ei tarkoita gluteenitonta, tai L laktoositonta, vaan A tarkoittaa että tuote sisältää gluteenia ja G että tuote sisältää laktoosia tai maitotuotteita. Aakkoslista pitää siis käytännössä opetella ulkoa (ainakin niiden allergeenien osalta jotka koskevat itseä), ja muistaa vielä että merkintä tarkoittaa että tuote sisältää jotain, eikä niin että ei-sisällä. Listan voi tsekata esim täältä. Allergeenimerkinnät löytyivät lähinnä isojen kaupunkien ravintoloiden ruokalistoista, pienemmissä paikoissa niitä ei juuri näkynyt.
Summa summarum vaikka Itävalta ei isojen kaupunkin ulkopuolella välttämättä ole kulinaristin unelmakohde, muutoin maa on niin unelma että tänne pitää päästä vielä uudelleen. <3
Ei kommentteja
Lähetä kommentti